Blogit

HS: Jopa marokkolaisille kiertolaisille myönnetty turvapaikkoja Suomesta

Kuva: John Perivolaris

Turun terroristin mukana tullut toinen marokkolaismies sai turvapaikan Suomesta. Se, että tämä Munir -niminen marokkolaismies sai turvapaikan ja paljastui perusteettomaksi turvapaikkaturistiksi vain terrori-iskun seurauksena kertoo siitä, miten järjettömästi ja löysästi Suomessa on myönnetty turvapaikkoja. Hesarin kk-liite 7/2018: ”Bouanane oli 22-vuotias ja Munir 21. Nuorukaiset ovat lähtöisin Casablancasta. Lokakuussa 2015 he olivat lähteneet yhdessä Marokosta ja matkustaneet läpi Euroopan. Suomi oli myöntänyt Munirille oleskeluluvan. Hän oli aloittamassa uutta elämää.

Abderrahman Bouananen asuinalueelta Hay Mohammadista moni nuori oli lähtenyt Eurooppaan ja hakenut turvapaikkaa. Jotkut olivat tulleet karkotetuiksi mutta lähteneet taas uudestaan. Kun joku onnistui, sana levisi. Bouanane alkoi puuhata matkaa yhdessä kaverinsa Munirin kanssa. Eri puolilla Eurooppaa oli jo marokkolaisia tuttavia ja sukulaisia. Heiltä sai vinkkejä. Bouananen casablancalainen koulukaveri Jassin kertoo: ”Hän lähti, koska halusi parempaa elämää. Hän ei ollut hyvä koulussa.”

Viikon kuluttua lähdöstään nämä marokkolaiset, joita HS-artikkelissa kutsutaan kiertolaisiksi ilmoittautuivat turvapaikanhakijoiksi Saksassa. Nämä kulkivat junissa pummilla ja Bouanane varasteli. Molemmat kertoivat viranomaisille eri tilanteissa eri nimiä. Koska marokkolaiset alkoivat epäillä, etteivät saisi Saksasta turvapaikkaa, he saivat vinkin lähteä Suomeen, kun täältä oli viestitetty, että täällä on hyvä olla.

Suomessa Munirin tarina upposi viranomaisiin, mutta Bouananen ei. Bouanane väitti olevansa Marokossa vaarassa, koska oli kuulunut väkivaltaisiin ultra-jalkapallohuligaaneihin, mutta ei pääsisi jengistä pois ilman vakavia seurauksia. Hauskana yksityiskohtana kerrotaan, että näiden maahantunkeutujien kantapaikaksi sukeutui Turussa Höveli -niminen baari. Bouanane varasteli sielläkin ihmisiltä omaisuutta.

Marokkolaismies Munir nauttisi edelleen loppuelämän kestävää vieraanvaraisuutta Suomessa, ellei kaveri olisi tehnyt terrori-iskua. ”Parhaan ystävän terroriteko sotki hänen aikeensa. Poliisikuulusteluissa paljastui, että Munir oli kertonut turvapaikkahakemuksessaan väärän nimen ja iän. Hänet karkotettiin.”

Paljonko vastaavia tarinankertojia on Suomessa elätettävinä ja paljonko tulossa lisää? He eivät paljastu kuin terroriteon kaltaisten sattumien kautta.

Tietoa julkaisijasta

Henna Kajava

Olen perussuomalainen kansanedustajaehdokas Uudellamaalla. Olen PS:n Espoon valtuustoryhmän puheenjohtaja, Länsi-Uudenmaan aluevaltuutettu ja muitakin luottamustoimia löytyy. Koulutukseltani olen kehityskysymyksiin erikoistunut filosofian maisteri. Työskentelen sivistystoimessa. Politiikkaan päädyin maahanmuuttopaniikin kautta vuoden 2015 vyöryn seurauksena. Olin kysytty puhuja Rajat kiinni- ja suurmoskeijaa vastustavissa mielenosoituksissa.