Blogit

Kromosomit eivät aina määritä sukupuolta selkeästi

Onko se niin yksinkertaista, että kromosomit kertovat aina lopulta selkeästi, onko mies vai nainen, kuten monesti huudellaan? "SRY-geeni voi puuttua muuten ehjästä Y-kromosomista tai se voi olla toimimaton. Joskus SRY-geeni on voinut edellisen sukupolven sukusolujen kehityksessä siirtyä X-kromosomiin." Valitettavasti eduskunnassa on päädytty varsin typerään päätöstilanteeseen, jossa kuka tahansa voisi päättää ilmeisesti aika vapaasti, kumpaa sukupuolta on.

Onko se niin yksinkertaista, että kromosomit kertovat aina lopulta selkeästi, onko mies vai nainen, kuten monesti huudellaan?

Transasiat ovat itselleni marginaali aihe, mutta koska tämä on nyt ajankohtaista, otetaan kantaa translakiin. Muistan, kuinka ihmettelin kuullessani ensi kertaa, että transihmiset pakotetaan lisääntymiskyvyttömiksi, mikä on brutaali interventio yksilön seksuaaliseen koskemattomuuteen. Saavathan meillä lisääntyä rauhassa pahatkin ihmiset.

Terapiat eivät Terveyskirjaston tietojen mukaan ole aiheuttaneet kuin lähinnä haittaa transihmisille ja toisaalta näitä on ollut jo ammoisista ajoista lähtien olemassa sekä kaikissa kulttuureissa. Ilmiötä voi siten pitää ihmisyyteen fundamentaalisti kuuluvana, eikä minään punavihertrendinä. Myöskään Iranin islamilainen kauhutasavalta ei olisi antanut varmastikaan kevein perustein lupaa sukupuolenkorjausleikkauksiin, jotka ovat maassa sallittuja.

Kuitenkin sukupuolen korjauksissa on tapahtunut myös varsin karmaisevia vahinkoja, kun sukupuolensa korjauttaneet ovatkin tulleet katumapäälle. Siksi sukupuolen korjauksissa tulisi edelleen käydä pitkä prosessi ja simuloida mahdollisimman hyvin transsukupuoliselle, millaiselta lopputulos tulee näyttämään.

Sukupuolen korjaushoitoja ei tule myöntää alaikäisille, ellei lapsi kuulu niiden Suomessa noin parinsadan vuodessa syntyneen joukkoon, joiden sukupuoli on biologisesti epäselvä, mutta lapsi olisi kokenut pitkäaikaisesti olevansa selvästi toista sukupuolta. Muiden muassa Suomen Kuvalehti avaa, kuinka kromosomitkaan eivät aina kerro selvästi, kumpaa sukupuolta ihminen on:

 

”Oppikirjamaisesti esitettynä ihmisen biologinen sukupuoli määräytyy hedelmöitymisen hetkellä ja riippuu munasolun ja siittiön kromosomivalikoimasta. Ratkaisevaa on nimenomaan Y-kromosomin läsnäolo: sen sisältämä SRY-geeni saa aikaan kivesten kehittymisen sikiölle.

Aina asiat eivät kuitenkaan mene näin helposti. SRY-geeni voi puuttua muuten ehjästä Y-kromosomista tai se voi olla toimimaton. Joskus SRY-geeni on voinut edellisen sukupolven sukusolujen kehityksessä siirtyä X-kromosomiin, jolloin päällisin puolin XX-kromosomeja kantava henkilö onkin sukuelimiltään mies.

Sukusoluihin on voinut päätyä poikkeava määrä kromosomeja, jolloin syntyvä lapsi on kromosomeiltaan vaikkapa tyyppiä XXY tai pelkkä X. Ja tässä oli vasta osa kaikista tavatuista variaatioista.”

Valitettavasti eduskunnassa on päädytty varsin typerään päätöstilanteeseen, jossa ihminen voisi päättää ilmeisesti aika vapaasti, kumpaa sukupuolta on, vaikka se vaatisikin perusteluja. Perustelut olisivat kaiketi kuitenkin varsin muodollinen vaatimus, eikä niiden perusteella juuri evättäisi väestötietojärjestelmässä sukupuoltaan korjaavalta oikeutta muuttaa tietoa sukupuolestaan.

Ihminen voi tämän muutoksen jälkeen kikkailla sukupuolen vaihdoksella välttääkseen asepalvelusta, perverssi päästäkseen naisten suihku- ja pukeutumistiloihin, jne. Miesurheilijat tuskin kuitenkaan vaihtavat sukupuoltaan päästäkseen naisten sarjoihin, kuten eduskunnassa väläyteltiin. Kuitenkaan miehistä naisiksi todella fyysisesti vaihtaneitakaan ei tulisi hyväksyä naisten sarjoihin urheilussa, koska he ovat olleet pitkään mieshormonien vaikutuksen alaisina.

On selvää, että sukupuolen vaihtamisen edellytyksenä väestötietojärjestelmään tulee olla läpikäydyt sukupuolenkorjaushoidot.

Entä kuinka tasa-arvoisia transmiehet ja -naiset sitten ovat keskenään? Valitettavasti tasa-arvoon ei tulla tässä koskaan varmasti pääsemään, sillä Terveyskirjaston mukaan transmiehet eivät yleensä halua ymmärrettävistä syistä sukuelinten korjausleikkausta, koska seksuaalisessa mielessä toimivaa penistä ei ole onnistuttu rakentamaan toisin, kuin peniksen tilalle vagina:

”Neopenis on ulkoisesti varsin luonnollisen näköinen ja yleensä mahdollistaa myös virtsaamisen seisaaltaan, mutta erektioon neopenis ei pysty paisuvaiskudoksen puutteen vuoksi.”

(Kirjoittaja on eduskuntavaaliehdokas Uudellamaalla ja Espoon valtuustoryhmän puheenjohtaja.)

Tilaa
Ilmoita
guest

8 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
seant

Luulen, että koko lain tarkoitus on ns. trans-ihmiset pääsevät rahastamaan syrjinnän perusteella, sillä siitä on paljon näyttöä jo ulkomailta. Jo vain todellisille naisille tarkoitetut jutut esim. jo naisille tarkoitettu uintivuorolle näiden estäminen tietää kassalle rahallisia seurauksia. Monet lääkärit on joutuneen vaikeuksiin kun on sattunut sanomaan munanlista transnaista mieheksi.

John Quiman

On velvollisuus leikkiä transujen näytelmää todellisena, eikä sitä saa paljastaa.

Snif

Kyllä muuten äijät tulee valtaamaan naisten lajit, eteekin nyrkkeilyn.
Tuosta on jo tarpeeksi näyttöjä maista jotka tuon mielisairauslain ottivat ennen suomea käyttöön.
On monia tapauksia missä nyrkkeilykehässä on hento nainen ja vastassa metrin pitempi ja kehonrakentaja ukko joka murtaa ilolla naiselta luita.

Luontoa on turha vastustaa

Ei ne samankokoisetkaan oikeen pärjää. Nainen vaan on fyysisesti sen verran heikompi. Olen sen todennut nyrkkeily- ja lukkopainisparreissa. Teknisesti parempi nainen vaan jää alakynteen, koska voimat heiveröiset. No joo oon toki ollu armelias harjoittelijavastus, mutta näin se vain on.

John Quiman

Sukupuolta ei voi vaihtaa, mutta sukupuolensa voi tärvellä.

Älytöntä

Aika helposti pystyy ulkonäöstä päättelemään, onko kyseessä nainen vai mies. Ei se sen vaikeampaa ole, paitsi vihervasemmistolle. Eikä niitä sukupuolia pysty ”vaihtamaan”, koska mies ja nainen eroavat todella paljon toisistaan. Naisilla on esim. lantio leveämpi ja rakenne täysin erilainen verrattuna mieheen, myös aivojen rakenteessa on eroja. Sukupuolia ei edelleenkään ole kuin nämä kaksi, nainen ja mies. Kyllä tämä ”translaki” oli taas yksi kovimpia pohjanoteerauksia kaikkien aikojen surkeimmalta hallitukselta.

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by Älytöntä
Älytöntä kuitenkin

Kyllä ainakin Suomesta löytyy aika pölkkyvartaloita naisista eli ei se lantio kaikilla niin kipee oo..tai tiedä sitten, jos tunnustelee rasvamakkaroiden alta.

Älytöntä

Varmasti löytyy erilaisia naisten vartaloita, mutta tässä tarkoitetaan sitä, että naisten lantion rakenne on keskeltä ”avonaisempi”, siitä syystä, koska naiset synnyttävät lapsia. Miehillä se ei ole vastaavanlainen, vaan keskikohta lantiossa on ”kapeampi”. Tosin olen myös huomannut, että moni 20-25 vuotias nainen on nuoresta iästään huolimatta osa melko ylipainoinen. Toiset taas siinä rajalla, ne taas ovat sopivan muodokkaita naisia, eli ei liian lihava eikä laiha. Muodokkaita nuoria naisia näkee myös paljon. Johtuuko sitten somettamisesta tuo nuorten naisten lihavuus ja eivät jaksa liikkua. Eräs paikallinen nuori nainen jättää muuten autonsa usein paikallisen ABC aseman pihalle parkkiin aina melkein oven eteen ja jättää sen tyhjäkäynnille, olen huomannut asian monta kertaa.

Tietoa julkaisijasta

Henna Kajava

Olen perussuomalainen kansanedustajaehdokas Uudellamaalla. Vaikutan Espoon valtuustossa, valtuustoryhmän 1. vpj:nä sekä opetuslautakunnan jäsenenä. Koulutukseltani olen kehityskysymyksiin erikoistunut filosofian maisteri. Työskentelen sivistystoimessa.

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement