Blogit

Monikulttuurisuus särkee yhteiskunnan

En ihmettele ajankohtaa, jona tämä kaunis J. Eskelisen kappale Suomeni maa (2015) on julkaistu:

Suomi ei ole enää Suomi ilman vahvaa suomalaisenemmistöä. Suurimmissa kaupungeissa ja etenkin Espoossa sekä Helsingissä – Suomen näyteikkunassa – suomalaiset jäävät pian vähemmistöksi. Vuonna 2030 jo joka neljäs espoolainen on vieraskielinen:

https://www.lansivayla.fi/artikkeli/599184-vieraskielinen-vaesto-kasvaa-rajusti-espoossa-joka-neljas-espoolainen-on

Ymmärrän hyvin monikulturistien haavekuvan siitä, kuinka maailman eripuraiset ihmiset yhdistyvät lopulta sekoittuessaan keskenään ja maailmasta tulee yksi. Itsekin voisin tällaisesta ajatuksesta tykätä, jos unohdettaisiin reaalitodellisuus.

Jos monikulturismin suosiminen ei tarkoittaisi Euroopassa lisääntyviä – erityisesti seksuaalirikoksia. Jos monikulttuurisuus tarkoittaisi aitoa monikulttuurisuutta siten, ettei se olisi ensisijaisesti islamilaista kulttuuria. Jos kaikki tulokaskulttuurit edustaisivat yleisinhimillisiä arvoja, kuten tasa-arvoa ja väkivallattomuutta.

Edelleen eri kulttuureista tulevien ihmisryhmien tulisi kokea kaikkien toisensa aidosti rikkautena siten, että ne jopa vahvistaisivat alueen yhteisöllisyyttä. Tämän seurauksena kulttuurit sekoittuisivat myönteisesti niin, että kulttuureista muotoutuisi niiden parhaista ja hyödyllisimmistä puolista uusi sekoitus.

Lisäksi sulautuvilla kulttuureilla ja ihmisryhmillä tulisi olla myönteinen suhtautuminen koulutukseen ja työhön, sekä edellytykset osallistua vallitsevaan yhteiskuntaan sitä kannattelevasti.

Valitettavasti monikulttuurisuus kuitenkin kaikkialla vähentää yhtenäisyyttä ja lisää juurettomuutta, sekä turvattomuutta.

Monikulttuurisuus on myös uhka hyvinvointiyhteiskunnalle. Kelalta meinaavat jo loppua rahat. Kotikaupungissani Espoossa jo 40 % toimeentulotuen asiakkaista on vieraskielisiä.

https://www.iltalehti.fi/talous/a/4f865273-c188-45b3-afa4-0ecb8d71bf8b

Yhteiskunta muuttuu monikulttuurisuuden seurauksena pakotetusti, eikä ihmisten vapaaehtoisten valintojen kautta.

Kirjoittaja on perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Uudellamaalla sekä vahvana vaikuttajana Espoon valtuustossa ja opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa. Kotisivuni löytyvät osoitteesta www.hennakajava.fi

http://www.facebook.com/Henna.Kajava.Eduskuntaan/?ref=bookmarks

Tietoa julkaisijasta

Henna Kajava

Olen perussuomalainen kansanedustajaehdokas Uudellamaalla. Olen PS:n Espoon valtuustoryhmän puheenjohtaja, Länsi-Uudenmaan aluevaltuutettu ja muitakin luottamustoimia löytyy. Koulutukseltani olen kehityskysymyksiin erikoistunut filosofian maisteri. Työskentelen sivistystoimessa. Politiikkaan päädyin maahanmuuttopaniikin kautta vuoden 2015 vyöryn seurauksena. Olin kysytty puhuja Rajat kiinni- ja suurmoskeijaa vastustavissa mielenosoituksissa.