Hallitus on säätämässä lain, että miehet pääsevät naisten vankiloihin vain ilmoittamalla, että haluavat vaihtaa sukupuolimerkintänsä naiseksi. Tällainen laki on voimassa jo mm. Britanniassa, jossa se on johtanut siihen, että raiskauksista tai pedofiliasta tuomitut hakevat innokkaasti siirtoja naisten vankiloihin.
Intersektionaalisissa keskusteluryhmissä uskotaan yleisesti, ettei yksikään ”järjissään” oleva nainen häiriinny laisinkaan, jos heidät pakotetaan samoihin pesutiloihin, pukuhuoneisiin tai vankiselleihin miesten kanssa. Minkä tahansa uutta translakia käsittelevän uutisen kommenttisektio antaa hieman toisenlaisen kuvan – valtaosa sekä miehistä että naisista on melko ”skeptisiä” tällaisen uudistuksen suhteen. Intersektionaalinen kaikukammio ei edusta kaikkia naisia. Naisvangeilla tulee olla vähintäänkin itse niin halutessaan oikeus turvalliseen (miehettömään) vankilaan.
Muun muassa UniSportilla käytössä oleva erillinen unisex-tila kolmannelle sukupuolelle tai muille erikoistapauksille ei myöskään tule intersektionalistien mielestä kysymykseen, koska se ”eristäisi” transihmisiä liikaa, vaikka heidät pitäisi ”integroida” paremmin yhteiskuntaan. Tämän logiikan mukaan miesvankien on siis halutessaan päästävä naisvankiloihin, jotteivät he kokisi itseään ulkopuolisiksi ja syrjäytyisi.
Tanja Rönkkö kirjoittaa gradussaan ”Breaking the Silence” (2022):
”Increasing number of prisons now accepts prisoners´ own declaration of their gender and replace them accordingly (Maycock, M. 2021). In Britain male rapists are allowed to move to women’s prisons merely by identifying as females. According to government survey, there are 125 prisoners, who identify as transgender, in England and Wales. 60 of them have been convicted of at least one sexual offence. This suggests that some of those convicted rapists, merely pose as trans women wishing to get access to women´s prisons-and women. (Maycock, M. 2021: 1-19; BBC Reality check team 13.08.2018; Ministry of Justice 2016/17.) For example; after being transferred into women´s prisons, a convicted of paedophile Karen White (born Stephen Wood, also known as David Thompson), described as a sexual ”predator”, raped two female prison guards while serving the sentence for the rapes of two women. Paedophile Michelle Lewin (born Shaun Pudwell) was transferred to women´s prison regardless of previously grooming underage girls. Jessica Winfield (born Martin Ponting) was also moved to prison for adult and young female offenders despite having assaulted two girls. (Ryan, J. 29.11.2018; Roach, A. 12.04.2020; Cox, J. 18.11.2018; Bainbridge, P. 13.05.2014; Sims, P. 17.07.2018.) In the USA, Janiah Monroe (born Andre Patterson) was transferred into women´s prison despite having sentenced for multiple violent crimes, including having strangled to death his jail cellmate while still in male´s prison. Monroe then threatened staff and other inmates, harassed multible women and in addition, allegedly raped one woman. While she was reporting the incident, the staff forced her to recant the rape allegation. (United States District Court For The Southern District Of Illinois 19.12.2019.) After the incident, Monroe is now referred to as “he” (Illinois Department of Corrections [no date]). There are also indications that some of the people identified as `trans women` while in prison and moved to the women´s prisons, continued their lives as males after being released from the prisons (Maycock, M. 2021), however, this aspect needs further research. As Frances Crook, the chief executive of the Howard League for Penal Reform, argued; “It is a very toxic debate” and that prisons have been bullied into these decisions, which had harmed women (Topping, A. 09.09.2018).”
https://www.utupub.fi/handle/10024/154623
Samalainen laki on ollut voimassa muutamissa Yhdysvaltain osavaltiossa. Ja tulostakin on jo saatu. https://blogit.kansalainen.fi/feministit-hurraavat-patriarkaatin-voitoille/
Ahahahhahah, kyllä sateenkaarifeminisitit on tyhmiä, eläintäkin tyhmempiä.
Mielenterveysongelmia varmaankin ihan jokaisella.
Jos joku tuntee olevansa koira niin pääsee kenneliin.
Valaat taas laketaan takaisin mereen