Blogit

Feministit hurraavat patriarkaatin voitoille

Feministeiksi itseään kutsuvat ja vasemmisto hurraavat patriarkaatin voitolle. Toksinen maskuliinisuus on unohdettu.

Feministit hurraavat patriarkaatille kun liikennemerkeistä on saatu hävitettyä kaikki naispuoliseksi tulkittavat. Kyseiset hahmot on korvattu tikku-ukoilla.

Sen sijaan Twitter ei ole unohtanut sananvastuuta. Matt Walsh estettiin Twitterissä ja hänen twiittinsä sensuroitiin. Se kun ei ollut oikeanlainen somejätin alustalle. Somejätti jonka periaatteen voi kiteyttää lauseeseen yksi sosiaalinen media, yksi oikea aatesuunta, yksi oikea mielipide. Kuulostaa jotenkin tutulta. Kuulostaisiko vielä tutummalta saksaksi? Kokeilenpa Googlen kääntäjää: Ein Social Media, ein richtiges Mindset, eine richtige Meinung. Sehän vaikuttaa vielä liberaalimmalta saksaksi.

Walsh twiittasi ja ylisti naisten voimaantumista: Kaikkien aikojen paras Jeopardy-ohjelman naispuolinen voittaja on mies. Paras yliopistosarjan naispuolinen uimari on mies. Ensimmäinen naispuolinen neljän tähden amiraali Public Health Servicessä on mies. Miehet ovat hallinneet lukioiden naissarjojen juoksulajeja sekä erilaisten taistelulajien naissarjoja. Patriarkaatti voittaa.

Mikäpä siinä. Jos Suomi haluaa menestystä naislajeissa missä aiemmin sitä ei ole tullut tarvitaan apuun miehiä jotka ilmoittavat olevansa naisia. Pari sukupuolisuudestaan epävarmaa miespelaajaa tekisi hyvää Naarasleijonien joukkueessa tai Helmareissa. Kyseessä on win-win tilanne. Ensimmäinen win tulee siitä että Suomi voittaa naislätkässä, toinen win Helmarien tuleva voittokulku jalkapallossa.  Kultaisimmat mitalit on taattu kunhan muut maat eivät tajua käyttää samaa kikkaa.

Kolmas win tulee siitä että LPTQWERTYUITOP-yhteisö siirtyy suurin joukoin kannattamaan näitä joukkuelajeja.

Seuraavaa samaan hullutukseen liittyvää asiaa on sitten vaikeampi luokitella. Onko kyseessä patriarkaatin voitto, älyn voitto vai älyttömyyden voitto. Transu Demitrius Minor, 27 kertoo saattaneensa raskaaksi kaksi vankitoveriaan New Jerseyläisessä naisvankilassa. Demitrius istuu kolmenkymmenen vuoden tuomiotaan kasvatti-isänsä taposta ja autokaappauksesta tuomittuna. Toinen hänen rakkautensa tai himonsa kohteista on Latonia Bellamy, 31. Latonia istuu elinkautista kaksoismurhasta. Laskettu aika on alkusyksystä. Toisen synnyttäjän henkilöllisyyttä ei ole kerrottu.

Kun sukupuoli on hyvin fluidi niin eikö seksuaalirikoksesta tuomion saanut mies, jos on älykäs sellainen, kannata ilmoittaa olevansa nainen. Kohtelu naisvankilassa seksuaalirikoksesta tuomitulle on huomattavasti hellävaraisempaa kuin miehille tarkoitetussa vankilassa. Vastaanotto saattaa olla hyvinkin lämmin kuten Demitriuksen, tai Demin tapauksessa jolla nimellä hän nykyään itseään kutsuu.

Lauantaina pääministeri Marin marssi ihan homona Pride-kulkueessa. Kumman hiljaista on ollut näin Pride viikolla paheksunta Suomen uimaliitossa tehtyä ratkaisua kohtaan. Olisiko syy siinä että LPTQWERTYUIOP-yhteisö ei tunne ratkaisua, ei ole paneutunut siihen.

Uimaliiton sivulla asiasta kerrotaan seuraavasti: Uimaliitto tukee FINAn päätöstä sukupuoltaan korjanneiden urheilijoiden osallistumisesta kilpa- ja huippu-uintiurheiluun.

Sehän on hienoa ajattelee seksuaalisesti individuaali. Nykyäänhän kaikki on valmiita hyppimään sen mukaan mitä nämä vähemmistöt päättävät. Eipä tällä kertaa. Kansainvälinen Uimaliitto päätti ylimääräisessä yleiskokouksessaan Budapestissa sunnuntaina 19.6.2022 uudesta toimintaperiaatteesta koskien sukupuoltaan korjanneita urheilijoita. Päätöksessään FINA linjasi, että naisten sarjaan eivät voi osallistua sellaiset urheilijat, jotka ovat korjanneet sukupuolensa miehestä naiseksi 12 ikävuoden jälkeen (tai ovat käyneet läpi enintään miessukupuolen murrosiän kehitysvaiheita kuvaavan Tannerin asteikon toisen vaiheen). Miesten sarja on puolestaan avoin kaikille, myös sukupuoltaan naisesta mieheksi korjanneille (pois lukien vesipallo ja High Diving -uimahypyt). Huomaatteko. Naisten sarja suljettu uroilta jotka korjanneet itseään naisiksi, mutta wanna-be- uroille ovat melkein kaikki sarjat auki. Yhdenvertaisuusasiamies hoi.

Mutta toisaalta, kuka osaa nykyään määritellä mikä tai kuka on nainen. Ei ainakaan tuorein Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomari Ketanji Brown Jackson jos häneltä asiaa kysytään. Ehkä se onkin niin että me ollaan uroita kaikki. Patriarkaatin lopullinen voitto.

Tilaa
Ilmoita
guest

3 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Leino Kimmo

Kun ihmisiä on eri puolilla maailmaa ollut lukemassa raamattua näistä asioista esim. BLM kokouksen lähellä on näitä ihmisiä pidätettu ”poliisin” toimesta; ettei ”neutraalit” pahoita mieltään . Melkoista ”mielipidevapautta” siis maailmalla nykyään .
Johtaako kohta ison kirjan lukeminen ääneen syytteeseen; no tietysti johtaa; muttei vielä tuomioon ? ( tapaus Päivi Räsänen ) .
Mutta toiseen suuntaan mikään ei johda mihinkään !
Suomen ”perustuslain” 118 § … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.
Tai EOA ”päätös” 876/2/05 … poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa. ( ilmoitettu 8.9. 2005 Porin ”poliisille ” ).
Kaikki todellinen keskustelu faktojen pohjalta kielletään… archive.today/kimmoleaks.fi ; tokentube Kimmo Leino puhuu . yoytubessa vastaavat olivat vain pari minuuttia katsottavissa.
Rikolliset meitä johtaa; miksi sallimme sen ?
Miksi sallimme poliisin hysyttelevän näitä rikoksia ?

Kaksi niitä on

Sukupuolta ei voi vaihtaa, koska miehellä ja naisella on eroja todella paljon. Nainen on monesti pieni kokoinen, erilainen luusto, kuten vaikka lantion rakenne, iho pehmeämpi, aivojen rakenteessa myös eroja naisella ja miehellä.

Eri kromosomit, lihaksisto on miehellä voimakkaampi kuin naisella, mies ei voi tulla raskaaksi, koska vain oikealla naisella on kohtu ja emätin munasarjoineen, vaikka tuollaista on monesti väitetty että ”mies raskaana”, se on mahdotonta. Näin ollen sukupuolia on vain kaksi, nainen ja mies.

Earl Stone

Sääli kun ei voi näitä lajiliittoja ja urheiluseuroja kahdesti blokata, näkymättömiin. Tuli tehtyä pesäero kaikkeen urheiluun jo metoo ja blm kumartelun vuoksi, joten se siitä.