Samassa järjestyksessä Yhdysvaltain Donald Trump, Intian Narendra Modi ja Suomen Juha Sipilä. Kukaan heistä ei tietysti edusta täysin puhtaasti näitä adjektiiveja, mutta hyvin keskeisinä ominaisuuksina ne vaikuttavat heidän päätöksiinsä voimakkaasti ja siten myös niiden seurauksiin. Trumpilla on selvä visio ja hän tietää, kuinka se toteutetaan. Kahdella jälkimmäisellä on kuvitteellinen visio, eivätkä he ymmärrä, mitä ovat tekemässä.
Aloitetaan tuoreimmasta tulokkaasta, eli kovasta Trumpista, joka korvasi pehmeän Obaman.
Trumpin harkitsemattomista möläytyksistä ja typeristä twiiteistä ei näy merkkiäkään hänen ensimmäisissä määräyksissään, vaan ne ovat täysin linjassa hänen lupaustensa kanssa.
Kovimmat temput ovat ilman muuta viisivuotiseksi kaavailtu hallinnon lobbauskielto, TPP-sopimuksesta irtaantuminen ja NAFTA-sopimuksen neuvottelu uusiksi. Edellisissä hallinnoissa lobbyn ja voitelurahojen ansiosta mitä typerimmistä aloitteista sorvattiin hyvin yksipuolisesti hyödyttäviä lakeja. Näin syntynyt ylisääntely ja räikeä tuloerojen kasvu halvaannutti maan sisäisen talouden ja takasi ennennäkemättömät voitot ylikansallisille korporaatioille.
Jos EUn kanssa pitkään neuvoteltu TTIP-sopimus oli jo aiemmin vastatuulessa, voidaan sitä pitää nyt kokonaan haudattuna. Jo aiemmin Trump määräsi epäonnistuneen Obamacaren välittömään remonttiin ja loput aloitteet kohdistuivat laittomien maahanmuutto- ja aborttibisnesten suitsimiseen. Hän tilasi myös turvallisuuselimiltä uuden suunnitelman ISISin hävittämiseen. Toivottavasti suunnitelma on aiempaa parempi, koska Bushin ja Obaman terrorismin vastaisen sodan aikana terroriuhrien määrä lisääntyi 4 500 %.
Näillä päätöksillä on tietysti suuri riski puhkaista länsimaiset talouskuplat, mikä onkin välttämätöntä. Seuraukset voivat olla jossain määrin kaoottisia, kun bisnesmaailma suuntaa finanssikasinoiltaan enemmän reaalitalouden puolelle. Tällä ei kuitenkaan aiheuteta mykistävää vahinkoa, vaan korjataan talouden vakavaa epätasapainoa. Hallinnolla on joka tapauksessa työrauha, kun kymmenien tuhansien lobbarien lauma häipyy Washingtonista. Sopii vain toivoa, ettei sen toimintakyky kariudu sisäisiin ristiriitoihin. Tällainen riski on aina olemassa ja sen kanssa on pystyttävä elämään. Pehmeällä johtamisella se ei onnistu. Kovan ei tarvitse olla kylmä, vaan lämmin kovuus tuottaa parhaat tulokset, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Joka tapauksessa jo näillä Trumpin päätöksillä tulee olemaan massiiviset heijasteet niin Eurooppaan kuin Suomeen, mutta tavoitteet ymmärtäville niissä ei ole mitään yllättävää.
Sitten Intian Modiin.
Hänen suuri ”visionsa” oli laittaa maan talous kuntoon korruptiota ja veronkiertoa kitkemällä. Hän teki todella kovan päätöksen vetää kierrosta kaikki 500 ja 1 000 rupian setelit, mikä vastaa 86 % koko maan kierrossa olevasta setelikannasta. Maatalousvaltaiselle ja köyhälle maalle tämä on hirvittävä takaisku, koska noin 85 % kaikesta kaupasta käytiin käteisellä. Muovirahaan siirtyminen on lähes mahdoton operaatio, koska 30 %:lla väestöstä ei ole koskaan ollut edes pankkitiliä. Siinäkin tapauksessa, että operaatio edes vaivoin toteutuisi, nostaisi uudistus hintatasoa niin paljon, ettei köyhimmillä ole varaa siihenkään vähään mitä tähän saakka on ollut.
Suurin hulina ei käykään nyt pankkitiskeillä, vaan mustan pörssin ja mitä omaperäisimpien, paikalliseen vaihdantaan perustuvien ideoiden ympärillä. Kaiken tämän huseeraamisen karmein seuraus ei paljastukaan heti, vaan vasta vuoden viiveellä, kun viljelijät eivät pysty hankkimaan seuraavan satokauden tarvikkeita.
Modin ideologinen typeryys ei siis kohenna maan taloutta, vaan tuhoaa sen jokseenkin täydellisesti. Kaupan päälle saadaan 1,25 miljardin asukkaan maahan nälänhätä, jonka globaalit seuraukset voivat olla todella tuhoisat. Kaikki intialaiset eivät tietenkään kuole nälkään, vaan varakkaammat hamstraavat maailmanmarkkinoilta kaiken irtoavan sapuskan, jolloin ruoan hinta nousee kaikkialla. Se puolestaan tarkoittaa, että nälänhätä ei jää yksin Intian murheeksi, vaan köyhimmät eivät ole suojassa missään.
Ei edes Sipilän Suomessa,
joka on ollut pehmeän hallinnon mallimaa vuosikymmeniä. Mitään visiota ei ole edes ollut, vaan kaikki pyörii yleispäteväksi katsotun fraseologian ympärillä ja toivomuskaivoon lantteja heitellen. Teknologiaa, koulutusta ja kilpailukykyä paasataan loputtomiin, vaikka erityisesti monet Aasian maat ovat jo ampaisseet pitkältä takamatkalta valovuoden päähän meistä edelle. Miten helvetissä voi edes visioida, jos ei ole alkeellisintakaan ymmärrystä nykyisestä toimintaympäristöstä, saati tulevaisuudesta?
Tällaisella puuhastelulla ei tietysti tule äkillisiä ja vaarallisia virheliikkeitä, mutta varmistetaan hidas ja vääjäämättä etenevä rappeutuminen. Alkutuotantomme on surkeassa jamassa, teollisuudesta suuri osa häipynyt, koulutus, sosiaalitoimi ja terveydenhoito karmeissa vaikeuksissa, poliisi ja puolustusvoimat käpysotavalmiudessa. Koko maassa ei (perkele!) ole yhtään ainutta instanssia, joka ei olisi ylikuormittunut toimintakyvyttömyyden partaalle.
On toki myönnettävä, että Sipilästä löytyy edeltäjiinsä verrattuna ripaus kovuutta, mutta todellisen vision puute tekee hallituksen toiminnasta ainoastaan typerämpää ja vaarallisempaa. Lähes kaikki energia ja varat on ohjattu sellaisen korjaamiseen, missä mitään vikaa ei edes ollut ja sellaisen tukemiseen, joka pärjäisi muutenkin. Jos pitäisi nimetä yksikin positiivisessa mielessä merkittävä ja toimiva uudistus, en kykene sellaista löytämään.
Ikävä kyllä, Suomi on sellaisessa jamassa, missä valmiutemme sietää minkäänlaisia maailmantalouden shokkeja on yksi maailman surkeimmista. Ei siksi, että meillä olisi varsinaisesti puutetta mistään, vaan siksi, ettemme ole puutteeseen tottuneita, emmekä osaa sellaiseen enää varautua. Vanhemmat polvet muistavat ja tietävät jotain todellisesta puutteesta, nuoremmat vain rahan ja rakkauden puutteesta, jos niistäkään.
Trumpin kovuus ja Modin typeryys tulevat globaalien maksu- ja toimitusjärjestelmien mukana meille varsin lyhyellä viiveellä. Suomella on nähdäkseni puolisen vuotta aikaa valmistautua estämään lähes täydellinen hyvinvointimme katoaminen. Sen jälkeen kaikki toiminta on reaktiivista ja auttamatta myöhässä, jos pahimmat skenaariot käyvät toteen. Parhaassa tapauksessa näin ei tietysti käy, mutta pehmeät ja visiottomat jäävät joka tapauksessa kovien ja armottomien markkinoiden jalkoihin. Pehmeys näissä oloissa on ainoastaan typerää ja kovuuden lisääminen typeryyteen edustaa sen maksimointia.
Suomesta löytyy kyllä tervepäisiä ja laajaa kokemusta omaavia visionäärejä, mutta pehmeässä broilerikastikkeessa kasvaneet päättäjämme eivät ymmärrä heitä kuunnella. Kun pehmeät arvot puhuttelevat kovia faktoja enemmän myös äänestäjäkuntaa, tulevat kovat faktat kävelemään heistä ylitse aivan ensimmäisenä. Kovia faktoja kunnioittavalla politiikalla saataisiin sentään pehmeämpi lasku. En ole tällä hetkellä kovin toiveikas, että näin kävisi, ainakaan riittävän ajoissa.
