Blogit

Aidanrakentajat eli meidän jälkeemme vedenpaisumus

Muistatteko kuinka suuri vitsi Trumpin Meksikon rajamuuri olikaan mediassa. Tai vielä parempaa, kuinka tyhmää muurin rakentaminen ylipäätään oli. Sehän rajoitti laitonta siirtolaisuutta.

Muistatte tai ette, niin tästä muutama uutinen muurista viime vuosilta.

IL: Trump on pauhannut muurista jo yli 60 kertaa joulukuussa Twitterissä – Narcosin tekijätkin arvostelevat hanketta

Trump perustelee muuritarvetta rajaturvallisuuden ja huumeiden pysäyttämisen lisäksi taloudellisilla syillä. Presidentin mukaan muuri maksaisi itsensä nopeasti takaisin. Trump on myös kommentoinut, että Meksiko maksaa muuria epäsuorasti uuden neuvotellun kauppasopimuksen muodossa.
Muurihanke on herättänyt valtavat määrät kritiikkiä muuallakin kuin demokraattileirissä. Esimerkiksi valtavan suosion saaneen rikossarjan Narcosin tekijät ovat arvostelleet avoimesti presidentin muurisuunnitelmaa.
Myös sarjan käsikirjoittaja ja tuottaja Eric Newman on arvostellut muuriprojektia. Newman on sanonut Entertainment weeklylle, että huumeiden käyttäjät tarvitsevat apua, eikä heidän heittäminen lukkojen taakse auta asiaa.
– Muurista on ollut paljon puhetta, mikä on typerää niin monella tavalla. Mutta se, mikä todella ei mahdu tajuntaani on ajatus, että muuri estäisi huumeiden virtaamisen Yhdysvaltoihin. Tiedättekö mistä löytää paljon huumeita kaikkialta? Vankilasta. Ja vankilat ovat muurien ympäröimät. Jos tahtoa riittää, sitä menee vaikka läpi harmaan kiven. Kyse on yksinkertaisesti kysynnästä ja tarjonnasta.

Kiitos Bidenin politiikan, laittomien siirtolaisten määrä on räjähtänyt ja samalla myös synteettisen opioidin, fentanyylin, salakuljetus ja niihin liittyvät kuolemat ovat moninkertaistunut. Newman lienee tyytyväinen tilanteeseen. Synteettisiin opioideihin liittyvien kuolemien osuus oli 66% huumeisiin liittyvistä kuolemista. Vuonna 2021 yli 100 000 yhdysvaltalaista kuoli huumeiden yliannostukseen.

Hanketta voitiin halventaa kutsumalla sitä maniaksi. Tässä Tekniikka ja Talouden näyte: Trumpin muurimania esti Nasan ja SpaceX:n suunnitelmat – hallinnon avaamista odotellessa USA:n on turvauduttava Venäjään

MTV: Trump vieraili rakentamallaan muurilla ja hehkutti 15 miljardin arvoista huipputuotosta: ”Se on hyvin tärkeä maallemme

Trump hehkutti olevansa tyytyväinen uuteen muuriin.

Aita- ja muurirakennelmaa on valmiina noin 730 kilometriä. Valtaosa muurista on rakennettu korvaamaan vanhoja ränsistyneitä aitoja ja esteitä. Muuriin on käytetty tammikuun 2017 jälkeen rahaa noin 15 miljardia dollaria.

– Muuri on kestävin, mitä voitte saada. Emme voi antaa seuraavan hallinnon edes ajatella sen romauttamista. Se on hyvin tärkeä meidän maallemme, joten kukaan ei aio koskea siihen, sanoo Trump.

Kestävyydestä en tiedä, mutta uusi hallinto ei ole ainakaan aitaa purkanut. Sen sijaan Joe Biden on vaalilupauksensa syönyt ja rakentanut uutta aitaa. Toisaalta MTV ja toimittaja voisi miettiä kuinka paljon kustannuksia menee miljoonien laittomien siirtolaisen elättämiseen ja paljonko valtion resursseja kuluttavat yli 100 000 huumekuolemaa vuodessa, huumeongelmasta puhumattakaan.

Tässä vielä toinen linkki. Putous-kausi alkaa jälleen, olisiko tuossa vuoden vaihteen jälkeen. Sketsi Trumpin muurista.

Kun nyt kaikki tiedostavat ei-persut ovat ymmärtäneet että kaiken maailman raja-aitojen rakentaminen on tyhmä idea voimme siirtyä Suomeen ja tähän päivään.

IS: Puolueet yksimielisiä: Itärajalle rakennetaan aita
– Esteaita Suomen rajalle. Tältä osin voin kertoa, että ryhmät olivat yksituumaisia siitä, että tämän osalta voidaan edetä. Hallitus tulee esittämään rahoitusta tälle kokonaisuudelle, pääministeri Sanna Marin (sd) kertoi.

Ryhmät yksituumaisia? Asian esittää sossu, Marin. Mitä on tapahtunut? Missä tiedostava luokka joka tiesi vielä muutama vuosi sitten että Trumpin raja-aita on pahkityperä idea? Missä median tuomio suomalaiselle aidanrakennukselle?

Rajavartiolaitos esitti viime kuussa, että osa itärajasta aidattaisiin laittoman maahantulon estämiseksi. Tämän jälkeen asia on ollut kutakuinkin selvä.
Hetkinen, eikö laittoman maahantulon pitänyt olla ihmisoikeus kun kyseessä oli Yhdysvallat? Eikö Trumpin muurin rakentaminen pitänyt olla epähumaani ja rasistinen teko?

Kun nyt mediakin on hiljaa, olisiko toimittajien aika katsoa peiliin ja muistella mitä ja millä tavalla on aiemmin tullut raja-aidoista kirjoitettua. Lukijakunta joka kirjoituksiin on suhtautunut kritiikittömästi voi kysyä itseltään antoiko se johtaa itseään harhaan.

Muistinko jo mainita että tutkitusti perussuomalaisilla on alhaisin luottamus mediaan.

Tilaa
Ilmoita
guest

4 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Juha

Nimetäänkö tämä nyt Marinin-linjaksi kuuluisien Maginot- ja Mannerheim-linjojen jatkoksi. Maginot linjan yli tuli Hitlerin joukot.. Mannerheim linjan yli tuli Stalinin joukot. Mutta Marinin-linja kestää Putinin joukkojen hyökkäykset?

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by Juha
pöh

Aidan rakentaminen tässä vaiheessa Suomen ja Venäjän rajalle on täysi vitsi.
1350 kilometria aitaa joka estäisi rajan ylittämisen, kun samaan aikaan sen rajan voi ylittää yhdellä taikasanalla ”asylum”
Tämän pöllömpää ideaa ei voi edes olla.

armis

mitenköhän, jos rokottautunut tai muuten unessa kulkeva lukis tän hienon kirjoituksen. tuliskohan niille kuitenkin outo tunne.

jygä

Järjetön hanke, mutta mitä muuta voi odottaa kun meillä on isoksi kasvanut lapsi pääministerinä, joka on täysin WEF:n ohjauksessa.

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement