Yle uutisoi eilen, että ”Puolet suomalaisista pitää rasismia merkittävänä ongelmana”. Uutisessa kerrotaan myös, että 3/4 perussuomalaisten kannattajista oli täysin tai jokseenkin eri mieltä. Itse pidän vaikeana vastata kysymykseen, koska tiedän, että ensinnäkin rasismi määritellään tuloksia tarkasteltaessa yksipuolisesti valkoisten värillisiin kohdistamaksi syrjinnäksi. Toisaalta tuloksia pyritään hyödyntämään aivan väärällä tavalla, eli rasismin torjuntaan tullaan haaskaamaan entistä enemmän verorahoja, sekä ilmaisunvapautta varmasti mielellään kaventamaan. Tästä syystä olisin itsekin vastannut varmaan, etten pidä rasismia merkittävänä ongelmana. Todellisuudessa rasismi on kuitenkin mielestäni merkittävä ongelma ja ainoa tapa vaikuttaa ongelmaan on maahanmuuttopolitiikan huomattava tiukentaminen. Rasismin pitäminen merkittävänä ongelmana on itse asiassa eräs keskeisin peruste kannattaa humanitaarisen- ja muun vaikutuksiltaan kielteisen maahanmuuton minimointia.
Perussuomalaisissa tuntuu olevan laaja-alaisempaa näkemystä rasismiin, kun muut puolueet näkevät ongelman kovin mustavalkoisesti. Kuten suomalaismielinen, kaiketi Lähi-idästä kotoisin oleva nuorukainen oheisella videolla huomauttaa, rasismi ei ole vain valkoisten värillisiin kohdistamaa syrjintää, vaan maahanmuuttajien välinen rasismi on usein vakavampaa. Lisäksi maahanmuuttajat ovat myös usein rasistisia suomalaisia kohtaan. Tämä ilmenee esimerkiksi omien suosimisena, halventavana puheena etenkin naisista, korkeana yliedustuksena raiskaustilastoissa suomalaismiehiin verrattuna, sosiaalitukien väärinkäyttönä sillä ajatuksella, että valkoihoiset saavat tehdä työt ja maksaa kustannukset, lasten kavereiden ja poikakavereiden rajoittamisena oman etnisen ryhmän edustajiin, jne.
Neljäntenä rasismin tyyppinä on vielä nk. käänteisrasismi, jossa mielistellään etnisiä vähemmistöjä, mutta syyllistytään sen seurauksena hyväksymään vähemmistöjen sisäiset, syrjivät käytänteet, kuten tyttöjen sukuelinten silpominen. Tämä hyväksyminen on yleensä näennäistä, eli ei sitä aktiivisesti hyväksytä, mutta ollaan kovin passiivisia ongelman edessä, eikä reagoida asiaan ollenkaan yhtä vahvasti kuin jos kyseessä olisivat kantasuomalaiset tytöt, joita silvotaan. Lisäksi etniset vähemmistöt nähdään massana, kun pyritään muuttamaan ihmisarvoa raskaasti polkevia kulttuurisia tapoja hissukseen kulttuureissa sisäisesti tapahtuvien muutosten kautta, eikä välitetä ollenkaan siitä, kuinka paljon uhreja ehtii syntyä tällaisessa hitaassa muutoksessa. Joka ainoan elämänhän tuli olla arvokas!
Rasismi on tosiaan merkittävä ongelma Suomessa, kun niputamme kaikki neljä rasismin muotoa yhteen. Samalla huomaamme, kuinka rasismi onkin itse asiassa monikulttuurisen yhteiskunnan eri ihmisryhmien eriytymistä, jossa suositaan oman ryhmän jäseniä ja suhtaudutaan vaihtelevan epäluuloisesti tai vihamielisesti muiden ryhmien edustajiin. Kyse on etnisten ryhmien välisestä kilpailusta ja toisaalta kantaväestön puolustustaistelusta maan talouden kestävyyden, turvallisuuden ja kulttuurin puolesta. Nykyinen rasismi on siten hyvin kaukana siitä, mitä määritelmällä on alunperin tarkoitettu – muiden etnisten ryhmien ihmisten näkemistä sekä huonompina, että alempiarvoisempina siten, että heillä olisi vähemmän oikeuksia.
Palataksemme vielä siihen oletukseen, että kyselyssä tarkoitettiin valkoisten muun värisiin kohdistamaa syrjintää, niin miten tämä lähinnä ilmenee Suomessa? Itselle tulee ensimmäisenä mieleen työnhaku ja toisena erilainen vihamielinen huutelu tai kirjoittelu. Työnhaussa onkin ilmeisesti testattu, että esimerkiksi Mohammed -nimisten on vaikea saada työtä. Onko kyse kuitenkaan syrjinnästä, vaan ennemmin nykyään korostuneesta trendistä täyttää työpaikat ns. ”hyvillä tyypeillä”, jotka sulautuvat parhaiten työyhteisöön? Monen korkeasti koulutetun kantasuomalaisenkin on nykyään vaikea saada työtä, jos ei täytä ”hyvän tyypin” kriteerejä, eli anna lisäarvoa työyhteisön pitkälle erilaistuneille sosiaaliselle ilmapiirille ja kulttuurille.
Rasismikyselyssä merkittävä osuus suomalaisista piti rasismia maassamme merkittävänä ongelmana – olkoonkin, että merkittävä oli sekin osuus, joka ei ollut tätä mieltä. Ensimainittu on kuitenkin se, jolla on käytännön merkitystä. Rasismi Suomessa on kuitenkin aivan erilaista kuin Yhdysvalloissa ja enemmän piilorasismia, kuten Ruotsissa. Ruotsalaistyylinen piilorasismikin on kuitenkin merkittävä ongelma, koska ihminen vaistoaa suhtautumisen elekielestäkin. Ja sitten, kun koittavat vaikeat ajat ja joudutaan jossain vaiheessa kaiketi jopa eloonjäämiskamppailuun, niin piilorasismin kupla puhkeaa ja etnisten ryhmien välinen taistelu alkaa todennäköisesti hyvin näkyvästi. Silloin elintasopullamössöjen monikulttuuriunelmat voidaan haudata lopullisesti. Tällaisesta kehityksestä voi nähdä jo ennusmerkkejä siinä, kuinka eräskin äiti Espoon keskuksesta kertoi eri väristen lasten leikkivän kyllä mukavasti keskenään, mutta jos tulee konfliktitilanne, niin etniset vähemmistöt ryhmittyvät nopeasti puolustamaan omiaan – tai siinä, kuinka tietyt etniset vähemmistöt soittavat kymmenien henkilöiden lisäjoukkoja avuksi tappeluihin.
Entä saadaanko rasismi kitkettyä tai ongelmaa oleellisesti vähennettyä rasismin vastaisilla toimilla? Miten se voisi olla mahdollista, koska rasismin juurisyinä on eloonjäämiskamppailuun liittyviä fundamentaalisia perusteita! Tiettyjen etnisten ryhmien heikko työllistyminen, yliedustus rikostilastoissa, sekä kantaväestön kanssa ristiriitaiset arvot – jos nämä asiat saataisiin hyvälle tolalle, niin kantaväestön näkyvä rasismi vähenisi varmasti marginaaliin. Yhtäkään näistä ongelmista – saati niitä kaikkia ei saada kuitenkaan ratkaistua etenkään, kun uusia kotoutettavia saadaan jatkuvasti lisää. Verorahojen laittaminen rasismin torjuntaan on täysin hyödytöntä laastarointia, jos mainittuihin perimmäisiin syihin ei kyetä vaikuttamaan tehokkaasti. Nykyistä huomattavasti tiukempi maahanmuuttopolitiikka on ainoa todellinen keino vähentää rasismia.
Rasismin torjuntaan kaadettavat verovarat tulevat paremmin käytettyä, kun pyritään lisäämään ihmisten myötätuntoa yleisellä tasolla. Tämä loiventaisi myös yhteiskunnassa vallitsevan spesismin ongelmaa, joka on paljon rasismia vakavampi ongelma käytännön vaikutuksiltaan. Valitettavasti vihervasemmisto näyttää unohtaneen tämän lajisorron kokonaan, jossa 79 miljoonaa tuotantolaitosten ahtaudessa kasvatettua eläintä kohtaa vuosittain Suomessa lopulta vapautuksen elämättömistä elämistään.
