Blogit

Ehto kauppasuhteille: Venäjältä ydinaseet pois

Kuva: Tsar Bomba Revised.jpg. Wikimedia Commons.

Venäjä vetelee viimeisiään. Tämän todistaa kiistattomasti epätoivoa tihkuva käytös kuten kuten ammusten ostaminen Pohjois-Korealta. Ydinpelotteen kanssa ei kuitenkaan ole leikkimistä, koska nurkkaan ajettu rotta puree. Venäjä tulee ennen pitkää häntä koipien välissä ruikuttaen tarjoamaan itseään länsimaille vaikka länsimaiden sanelemin hinnoin, koska se ei itse pysty tuottamaan muuta kuin raaka-aineita. Vienti Kiinaan ei paikkaa aukkoa Venäjän taloudessa, vaan lännenkauppa on välttämätöntä jottei maa ajaudu logistiseen täystuhoon ja nälänhätään.

Lännen sanelemien hintojen tulee olla siinä määrin kohtuullisia, että Venäjä ei pysty enää koskaan vahvistumaan sotilasmahdiksi, mutta niihin tulee sisältyä myös toinen ehdoton vaatimus: Venäjä luopuu ydinaseistaan ja päästää puolueettomat tarkkailijat varastoilleen. Tämän jälkeen Ukraina liittyy Natoon, ja Venäjälle sallitaan vain minimikokoinen armeija, jolla se pystyy puolustamaan rajojaan (tai pystyvät, mikäli Venäjä jakautuu osiin, kuten ideaalitapauksessa kävisi).

Meidän tulee myös varmistaa, ettei Kiina rohmua kaikkia Siperian luonnonvaroja itselleen Venäjän romahdettua. Olisi vaarallista antaa Kiinan vahvistua liikaa.

Tilaa
Ilmoita
guest

12 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Pekka

Parempi Samuel kun siirtyisit kirjottelemaan vaikka lasten satukirjoja, nää sun vitsit ei naurata

joo

Kyllä Venäjältä ydinaseet pois saadaan, kynttilän nokassa, ympäri muailmaa.

Uki

Siinä menee sitten viimeisetkin pidäkkeet USA:n harjoittamalta rikolliselta rosvoamiselta ja maailmanpoliisina toimimiselta.

ulla

venaja on vahvempi kuin koskaan liitolaisineen jotka ovat enemmisto maailman ihmisista ja sotakoneistosta, tarkoittaako maailmanherruus siis etta ”vetaa viimeisillaan”.

seant

On Venäjä sen verran kehittynyt viljan tuotannon suhteen. Neukkuaikana NL osti valtavasti viljaa ulkomailta, mutta nyt vie viljaa.

utopiaa

Sitten kaikkien muidenkin tulisi luopua niistä, USA ensimmäisenä. Mutta ei tule tapahtumaan.

gameover

”ei itse pysty tuottamaan muuta kuin raaka-aineita”.
Mitä nyt rekkoja, junia, lentokoneita, ilmatyynyaluksia, satelliitteja yms. Jos maa pystyy tuottamaan tuollaisia, niin eiköhän se pysty tuottamaan vaikkapa samuelin stetson fedoraitakin. Ainakin näin maalaisjärjellä ajateltuna. Mutta miksi käyttää maalaisjärkeä kun voi vaan fantasioida ja fantasiasta tulee totta kun vain tarpeeksi siihen uskoo.

Esa

Mitä rekkoja venäjä valmistaa. Varasti myös länneltä matkustaja lentokoneet.

Tuhnu

Rekoista en mitään tiedä mutta eikö silloin ”valmista” jos on varastanut? Kiinakaan ei valmista mitään. Aika monien tuotteiden valmistustapa on ”varastettu tai kopioitu”. Oletko koskaan kuullut teollisuusvakoilusta?

gameover

Lmao, mitähän rekkoja juu. Te olette kyllä hullun hauskoja. Siinä mielessä mukava käydä kansalaisen tyyppisillä sivuilla ja kommenteissa on se että se antaa vakuutusta siitä että vaikka luulee itseään ihan täydeksi idiootiksi joka ei tiedä mistään mitään, niin asia ei ole lähellekkään niin paha.

Viimeksi muokattu 17 päivää sitten by gameover
Tollo

Lähteenä NY-Times. Kas kun ei UPI:n Mika Aaltola tai Emil Kastehelmi/Pekka Toveri. Ukraina ei voi liittyä sotilasliitto Naton jäseneksi, koska maa ei ole siihen valmis, sanoo Naton pääsihteeri ja joukko länsimaisia poliitikkoja. Jenkit ja feikkidemokratia nimeltä Eurooppa hajoaa pirstaleiksi ja varsinkin opiaattinarkkivaltio jenkit hajoaa sisällissotaan josta nautin täysin rinnoin luojaani kiittäen. So Dream on.

Tuhnu

En sisällissotaa tai muutakaan sotaa kannata. Riittävästi on kun taloudellinen eliitti ja heidän etuaan ajava poliittinen järjestelmä ja poliitikot siivotaan pois ja vaihdetaan kansalaisten ja kansallisvaltioiden etuja ajaviin, demokraattisesti valittuihin päättäjiin.