Blogit

Epäeettinen kasvissyönti

Seuraava kirjoitus on kirjoitettu samalla tavalla kuin jos kasvissyöjä kirjoittaisi lihansyönnistä.

Kasvissyönti on epäeettistä. Kasvisruokaa mainostetaan elävänä ravintona. Wikipedia kuvaa termiä seuraavasti: Elävä ravinto (myös raakaravinto) on ruokavalio, jonka noudattava nauttii vain kypsentämätöntä ja mahdollisimman vähän jalostettua ruokaa, pääasiassa hedelmiä, vihanneksia, pähkinöitä ja siemeniä.

Kysyn vaan onko lihapala joka päätyy lautaselle enää elävä? Ei ole. Sen sijaan hurskasteleva kasvissyöjä syö eläviä olentoja. Kasvissyöjä nylkee eläviä olentoja kuoriessaan omenan, appelsiinin, porkkanan tai banaanin. Ei lihansyöjä tee samaa. Eläin on kuollut siinä vaiheessa kun päästään samaan prosessiin.

Kun kuulet kasvissyöjän narskuttavan porkkanaa kuulet kuinka korkeamoraaliaan mainostava kasvissyöjä syö elävää olentoa. Hyi hävetkää.

Kukaan kuitenkaan tuskin syö raakaa perunaa. Siksi onkin eettisempää että peruna kuoritaan vasta keittämisen jälkeen kuin raakana. Silloin se on varmasti kuollut.

Näin ollen vaadinkin että kouluissa on kerran viikossa pidettävä lihansyöntipäivä jolloin syötävä olento on varmasti kuollut ennen kuin sitä keitetään tai paistetaan.

Itse elän niin kuin opetan. Kun tilaan pihvin pyrin välttämään kasviksia mahdollisimman paljon. Ainakin jos ne ovat kypsentämättömiä.

 

Tilaa
Ilmoita
guest

6 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Kepu

Äärimmillleen vietynä tämä sairas feministinen ajattelutapa johtaa siihen, ettei voi syödä mitään. Kasvi on elävä organismi ssinä kuin eläinkin, mutta niin ne vaan märehtijät syö ruohoa ja pedot saalistamaansa lihaa. Haluan muistuttaa, että ihminenkin on pohjimmiltaan eläin.

Paholainen

Ei niitä eläimiä ehkä tarttis kiduttaa vaikka niitä syödään.

Kipua tuntee kaikki, vaikka kokemisen laajuus pienenee mitä yksinkertaisempaan olentoon mennään.

Kasvisten ja lihan välinen suhde voisi olla lähempänä sitä mihin biologinen ruumiimme on kehittynyt.

Toisin

Ai niitä kidutetaan? Kenen toimesta?

Puolueeton

Otetaanpa käännös siitä, mitä Desmet sanoo 2022 ilmestyneessä kirjassaan The Psychology of Totaliatarism: Kuka tahansa joka kuuntelee omaa itseään ja oppii sen kieltä, pitää käsissään terveytensä avaimia.
Tässä lienee ohje, joka ei ole terveysviranomaisten autoritaarisuutta.

Yrjö

Maito, liha, kanamunat on epäterveellisiä, koska niillä ei voi tehdä globaalia bisnestä!

pöh

Oikeasti kasvikset on lisukkeita.
Otetaan nyt esimerkkinä vaikkapa perunamuusi ja jauhelihakastike.
Ne on paljon parempia jos on mukana salaattia tai vaikka porkkanaraastetta.
Mutta ei aikuinen ukko elä sillä pelkällä porkkanaraasteella, se tulee hyvin nopeasti nälkä eikä jaksa tehdä mitään.