Blogit

Espoon turvallisuus romahtanut

Jätin valtuustokysymyksen Espoon katuturvallisuudesta jo vuoden 2019 joulukuussa, mutta vasta viime viikolla sain siihen vastauksen. Samalla oli mukava yllätys, että Hesarikin oli uutisoinut valtuustokysymyksestäni ja sen vastauksen sisällöstä.

Uutisoinnit Espoon ja yleensä pääkaupunkiseudun heikentyneestä tilanteesta huolettavat. Mm. sisäministeri on halunnut nähdä merkittävänä syynä tähän koronastressin. Kuitenkin nuorten ryöstö- ja kiristysrikokset lähes kymmenkertaistuivat Länsi-Uudellamaalla jo vuosina 2015-2019, 18:sta 161:een. Julkisella paikalla tapahtuneita väkivaltarikoksia oli tilastoitu ennen koronaa v. 2019 Espoossa 574. Luonnollisesti todellinen väkivaltarikosten määrä on paljon tätä suurempi – seksuaalirikoksissa tyypillisesti moninkertainen.

Samalla poliisiviranomaisten mukaan nuorten väkivalta on raaistunut ja teräaseiden kantaminen ja käyttö lisääntynyt sekä väkivallan ihannointi kasvussa. Espoossa järjestetään myös joukkotappeluita, ”beeffejä”, joita kuvaillaan Länsi-Uudenmaan poliisilta saamassani vastauksessa valtuustokysymykseeni Espoon katuturvallisuudesta mm. näin:

Tappeluiden käynnistämisen syynä on jokin mitätön tai keksitty syy, jolla vastapuoli saadaan pakotettua sovittuun tappeluun. Usein toista osapuolta syytetään täysin keksityistä rasistisista kommenteista tai toisen osapuolen kunnian loukkaamisesta.

Espoolla on Vantaaseen nähden paremmat mahdollisuudet saada nuorten vakavaa rikollisuutta hallintaan, koska kyse on täällä suurelta osin melko suppean joukon sarjarikollisuudesta. Myöskään etnisiä jengejä ei ole vielä syntynyt Ruotsin tapaan, vaikka jengitunnuksia kohtaan onkin ollut kiinnostusta.

Aikooko Espoo jatkossakin antaa nuorten sarjarikollisten uhata nuorisoamme? Miksi rangaistukset ja ohjaavat toimet eivät ole tehonneet? Rikollisuuteen ryhtyneet nuoret on otettava ensimmäisestä kerrasta lähtien riittävään tarkkailuun ja ohjaukseen. Lähiöpoliiseja on oltava riittävästi ja nuorilla välitön yhteys heihin. Valtuuston on saatava osavuosikatsausten yhteydessä tiedot katuturvallisuuden kehityksestä. Segregoituvien lähiöiden nuorten turvallisuutta on kartoitettava kyselytutkimuksin puolivuosittain. Espoon on saatava vaaralliset nuoret kaduilla kuriin!

Turvallisuus on espoolaisten ykkösarvo, mutta Espoon turvallisuusindeksi on romahtanut. Espoo on suurista kaupungeista yhä turvallisin vain siksi, että turvallisuus on heikentynyt myös muissa suurissa kaupungeissa. Vantaalla alaikäisten tapon yritykset ja ryöstörikokset ovat räjähtäneet kasvuun.

Tietoa julkaisijasta

Henna Kajava

Olen perussuomalainen kansanedustajaehdokas Uudellamaalla. Olen PS:n Espoon valtuustoryhmän puheenjohtaja, Länsi-Uudenmaan aluevaltuutettu ja muitakin luottamustoimia löytyy. Koulutukseltani olen kehityskysymyksiin erikoistunut filosofian maisteri. Työskentelen sivistystoimessa. Politiikkaan päädyin maahanmuuttopaniikin kautta vuoden 2015 vyöryn seurauksena. Olin kysytty puhuja Rajat kiinni- ja suurmoskeijaa vastustavissa mielenosoituksissa.