Blogit

Haloo, Li! Kytöpuiston pahoinpitelijät koulun vaihtoon

Vantaan Kytöpuiston koululla tajuttomaksi pahoinpidellylle 11-vuotiaalle pojalle on ehdotettu koulun vaihtoa. Vaihtoon tulee laittaa uhrin koulun sijaan pahoinpitelijöiden koulu sekä koulun Silakkaliikkeeseen kuuluva rehtori, joka antoi kiusaamisen jatkua ainakin kuukauden verran uhrin isän yhteydenotoista huolimatta.

Opetusministeri Li Andersson otti kantaa pahoinpitelyyn ja koulunvaihtoasiaan, eikä pitänyt koulun vaihtoa hyvänä ideana, koska ”Lain mukaan jokaisella on vahva oikeus lähikouluun ja siksi ensisijainen vaihtoehto tulee aina olla, että ongelmat ratkaistaan omassa lähikoulussa.” Li ilmaisi tässä samalla puolustavansa vahvasti pahoinpitelijöiden oikeutta jäädä omaan lähikouluunsa – uhrin ohella. Vasemmistolle onkin tyypillistä nähdä myös syylliset uhreina, olivatpa nämä millaisia sadisteja tahansa.

Jos kyse olisi Li Anderssonin pian syntyvästä omasta kullannupusta, niin miten on, lähettäisikö Li edelleen lapsensa samaan kouluun hänen lapsensa lähes tappaneen poikaporukan kanssa? Li haluaa lisätä psykologien palveluita koulussa, mikä on todella tärkeää, mutta onko Li:llä sellaista tutkimustietoa, että koulupsykologit ovat tehokas apu kitkemään myös väkivaltaisten sosiopaattilasten väkivaltaisuuden? Psykologeja on lisäksi hyvin moneen junaan, kuten ihmisiä kaikilla ammattialoilla. Kuulisin niin mielelläni Li Anderssonin pelkkää yleistä diibadaabaa sisältävässä kannanotossa Kytöpuiston pahoinpitelyyn liittyen konkreettisia keinoja, joilla Li turvaisi uhrin koulunkäynnin samassa koulussa hänet lähes tappaneen poikanelikon kanssa. Kerrotko, Li?

Vasemmiston mielestä on mitä ilmeisimmin liian kova rangaistus lapsen lähes tappaneille varhaisnuorille lähettää nämä toiseen kouluun. Tämän seurauksena uhri käytännössä pakotetaan vaihtamaan koulua. Vai voiko kukaan olla niin typerä, että kuvittelee vakavasti traumatisoituneen lapsen, jolle on syntynyt koulukammo voivan vielä käydä samaa koulua hänet lähes tappaneiden väkivaltarikollisten kanssa? Koulun henkilökunta oli jo vakaasti ja pitkäaikaisesti näyttänyt uhrille, kuinka he eivät halunneet puuttua kiusaamiseen. Kiusaamista oli jatkunut jo kuukauden ja isä oli ottanut yhteyttä rehtoriin, sosiaalityöntekijään ja lastensuojeluun ilman vastakaikua. Isän toiminta kertoo, ettei kyse ollut ihan tavanomaisesta kiusaamisesta.

Vakavasti traumatisoituneen väkivallan uhrin toipumiselle on tutkitusti tärkeää, että hän kokee oikeuden toteutuvan ja syyllisten saavan riittävän rangaistuksen. Mitä nyt on odotettavissa syyllisille? Raskain rangaistus näille alaikäisille on Vantaan perusopetuksen päällikkö Ilkka Kalon mukaan erottaminen kolmeksi kuukaudeksi koulusta! Eikö nimenomaan ongelmanuorille ole tyypillistä, että he ottavat tuollaisen kolmen kuukauden loman kuin palkintona vastaan? Koettu koronakaranteeni saa rangaistuksen myös tuntumaan lievemmältä.

On selvää, että Suomessa tarvitaan alaikäisinä rikoksiin syyllistyneille ikätasoon sopivat rangaistukset, jotka todella tuntuvat. Eräs hyvä vaihtoehto on laittaa syylliset ikätasoon soveltuviin pakkotöihin, josta maksettava palkka suoritetaan lyhentämättömänä uhrin tilille. Tällaista työtä voisivat tehdä kaikki yli 10-vuotiaat vakaviin rikoksiin syyllistyneet lapset ja nuoret. Mikäli yhteistyö ei suju, niin yhteiskunta järjestää syyllisille päivittäin parin tunnin arestin määrätyn ajanjakson ajan. Tässä syyllisten on määrä miettiä rauhoittuen toimintaansa.

Todella hienoa, että ihmiset ovat aktivoituneet tämän tapauksen johdosta ja kohdistaneet Kytöpuiston koulua kohtaan paineita muuttaa radikaalisti välinpitämätöntä toimintatapaansa! Koulun rehtori Maarit Hosio tulee ehdottomasti myös laittaa vaihtoon, koska hän ei lehtitietojen mukaan vastannut uhrin isän yhteydenottoihin. Rehtori näyttää kuuluvan Silakkaliikkeeseen entisen Fb-profiilikuvansa kehyksen perusteella. Onko tällaiseen hyökkäävään ääriliikkeeseen kuuluminen etenkään julkisesti alleviivaten koulun rehtorille sopivaa?

Myös Vantaan kaupungin opetustoimen on syytä herätä järkiinsä. Vantaalta sope-luokat eli perinteisesti ilmaistuna tarkkisluokat on lakkautettu. Tutkitusti sope-oppilaat eivät integroidu hyvin tuloksin normaaliluokille, vaan haittaavat muiden koulunkäyntiä. Sen sanoo kyllä jo normaali järkikin, ettei tunne-elämän ja itsesäätelytaitojen puute aiheuta kuin ajanhukkaa ja päänsärkyä muille oppilaille.

Ehkä joku järjestää vielä mielenilmauksen Kytöpuiston koulun pihalla, jos pahoinpitelijöitä ei siirretä toiseen kouluun. Minä ainakin osallistuisin ja keräisin porukkaa mukaan.

Tietoa julkaisijasta

Henna Kajava

Olen perussuomalainen kansanedustajaehdokas Uudellamaalla. Olen PS:n Espoon valtuustoryhmän puheenjohtaja, Länsi-Uudenmaan aluevaltuutettu ja muitakin luottamustoimia löytyy. Koulutukseltani olen kehityskysymyksiin erikoistunut filosofian maisteri. Työskentelen sivistystoimessa. Politiikkaan päädyin maahanmuuttopaniikin kautta vuoden 2015 vyöryn seurauksena. Olin kysytty puhuja Rajat kiinni- ja suurmoskeijaa vastustavissa mielenosoituksissa.