Blogit

Ilmastohätätila peruttu Yhdysvalloissa

Mihin muuhun johtopäätökseen ei voi tulla kuin että ilmastohätätila on peruttu Yhdysvalloissa. Politiikan pitää perustua faktoille, ja on hyvä tarkistaa millaisilla faktoilla ollaan liikkeellä.

Tarkistuksen teki republikaaniedustaja Doug LaMalfa 28.3. edustajainhuoneen liikennekomitean kuulemisessa. Kyseisessä komiteassa oli käsittelyssä infrastruktuuria ja työllisyyttä koskeva asetus. Ja tottakai komiteassa käsiteltiin liikenteen aiheuttamia päästöjä. LaMalfa kysyi montako prosenttia ilmakehässä on hiilidioksidia. -Jos ette tiedä, arvatkaa parhaanne mukaan, evästi LaMalfa vastaajia.

Ensimmäisenä vastannut arveli luvun olevan viisi prosenttia. Toinen komppasi, ja antoi naisjäsenen vastata. -Tiedämme että liikenne aiheuttaa 49% päästöistämme ja siksi olemme täällä työskentelemässä energiasiirtymän kanssa. LaMalfa kysyi vielä prosenttiluvun joka pysyi edelleen viidessä kuten aiemmilla vastaajilla. Seuraava vastaaja nosti prosenttiluvun seitsemään, joten toisena vastannut, korotti prosenttiluvun nyt kahdeksaan.

Oli LaMalfan vuoro paljastaa ilmastopanikoijien tietopohja. -Olemme täällä koska jatkuvasti kuulemme ilmastonmuutos, ilmastonmuutos, co2,co2. Kuulin muutamalta panelistilta että aikovat vaihtaa autonsa sähköisiksi, vaikka sähköverkkomme ei kestä muutosta. En myöskään ole innoissani siitä että maanviljelijänä joutuisin vaihtamaan 300 000-1 000 000 koneet siksi että joku haluaa niiden toimivan sähköllä. Oikea vastaus kysymykseen on 0,04%. Ei prosenttia, ei puolta prosenttia vaan 0,04%. Se on noussut 0,03:sta viime vuosikymmeninä. Jos hiilidioksidin taso laskee 0,02%iin alkavat kasvit kuolla.

LaMalfa jatkaa energiapolitiikan ripittämistä ja toteaa että nykyisen politiikan tuloksena viimeiset ydinvoimalat Kaliforniassa suljetaan, joka aiheuttaa 9%:n vajeen energiantuotantoon eikä hän tiedä miten vaje aiotaan korvata. Määräyksillä on ollut vaikutusta mm. rakennusalaan. Kieltojen seurauksena soran kuljetus rekoilla on loppunut, ja sitä on tuotettu proomuilla Los Angelesiin Brittiläisestä Kolumbiasta.

Seuraavaksi La Malfa kysyi mitä seurauksia on politiikalla joka estää liikenneväylien leventämisen. Vastaaja ei osannut vastata kysymykseen.

Jos komitean jäsenten lähtökohtana on että asioita tarvitsee muuttaa siksi että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on 5-8%, ja nykyinen luku on 0,04%, voidaan ilmastohätätila julistaa loppuneeksi, sillä pitoisuudethan ovat 125-200 keraa pienemmät mihin kyseinen vihreä politiikka perustuu.
Ei ihme jos kyseisenlainen politiikka aiheuttaa heinänuhaa yhdelle jos toisellekin.

Tilaa
Ilmoita
guest

8 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Puolueeton

Pitää heti puuttua artikkelin epäselvyyteen. Hiilidioksidia sanotaan olevan 0,4%. Kuitenkin hiilidioksidia on ilmakehän massasta 0,6%. Noin 6 kg/m². Hiilidioksidi on ilmaa raskaampaa ja 0,4% on osa tilavuudesta. Jos ilmakehässä olisi 5% hiilidioksidia, taso ylittäisi sallitun hengitysilman pitoisuuden. Happea hengittäviä ei enää löytyisi.
Jos kaikki funnetut fossiiliset poltettaisiin huomenna, ilma pysyisi silti hengityskelpoisena, eroa tuskin huomaisi.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Puolueeton
Juutuubaa

Katso videolinkki jos on epäselvää.

John Quiman

Jos käytettäisiin metrin mittaa osoittamaan ilmakehän kaasuja, olisi siinä asteikossa 4 mm hiilidioksidia.

Kun vielä muistetaan, että kautta maapallon historian hiilidioksidipitoisuus on aina noussut lämpenemisen seurauksena, eikä se ole koskaan ollut lämpenemisen syy, voimme ihmetellä, että kuinkas tuo fysiikan laki olisi nyt yht’äkkiä muuttunut. Ilmaston viilentyessä sen pitoisuudet ovat ovat puolestaan laskeneet.

Hiilidioksidipitoisuudet ovat olleet joskus paljon korkeammat, mutta siitä huolimatta ilmasto ei siitä syystä lämmennyt ja kun se alkoi viiletä, väheni hiilidioksidipitoisuuskin. Se ei siis kohottanut tai pitänyt yllä lämpöä korkeiden pitoisuuksien vuoksi silloinkaan.

Ilkka Forsten

Olisi äärimmäisen mielenkiintoista kuulla miten Maria Ohisalo esittäisi sen faktan että maapallon merivirrat ovat monessa suhteessa ratkaiseva tekijä myöskin ilmaston kannalta. Nyt kun karttapohjoinen ja magneettinen pohjoinen ei ole enää lähelläkään toisiaan, on ilmiselvää että myöskin merivirrat muuttuvat. Kun ne muuttuvat, muuttuu myöskin ilmasto ainakin siltä osin että kuivuus tai sateet tulevat toisella perodilla kuin aiemmin. Se mittaushistoria josta nyt otetaan kaikki aihe öyhötykseen on äärimäisen lyhyt, ja siinä ei kukaan huomioi luonnon omaa muutosta. On vähintään ihmeellistä että reilu vuosisadan mittainen teollistuminen heilauttaa maapallon muka elinkelvottomaksi, mutta miljoonia vuosia sitä ennen tapahtuneet muutokset ei sitä tehneet. Se maailma mihin ihmiskunta syntyi ei ollut ikään paratiisi, siinä tapahtui lukuisia muutoksia mutta ihminen on yhä olemassa, samoin eläinkunta. Nyt tohistaan lajikadosta, sitäkin on ollut läpi vuosimiljoonien, ja maailma jatkoi kulkuaan. Jos jotain katoaa sen korvaa toinen laji.

Jutussa on desimaalivirheitä

Korjatkaa tuo 0,4% 0,04:ään%:iin, koska 400 ppm on 0,04%:a.

Puolueeton

400 ppm (part per million) = 400/1000000=0,0004= 0,04%. Menin tuohon annettuun ansaan kommentissani, mutta ilmakehässä on hiilidioksidia 0,06 Massa% ja siis neliömetrilla 10000kg*0,06% = 6kg, joka olikin oikein.

Kaarle Huotari

CO2 osuus ilmakehässä on hieman päälle 0,04%, joten vieläkin annettiin 10-kertainen määrä todellisuuteen verrattuna.