Luin ISIS:in vankina olleen jesiditytön, Nadia Muradin tarinan ”Viimeinen tyttö”. Kirjassa ikään kuin tunnuttiin pitkitettävän jatkuvasti – lukijaa traumoilta säästellen – karmeisiin ISIS:in kohtaamisiin siirtymistä. Lukemisessa oli aina pakko pitää taukoa niissä kohdin, kun tuntui, että nyt siirrytään kauhukohtauksiin. Kirjassa ei kuitenkaan lopultakaan kuvailla hirviötekoja, vaikka niitä joutuukin jännittämään läpi koko kirjan. Kirjan voi siis ihan suht turvallisesti lukea omaa mielenterveyttä ajatellen.
Nadia Murad on kotoisin Sinjarin Kochon kylästä ja pääsi lopulta Saksaan. Hän on jo käynyt tuhotussa kotikylässään pari vuotta sitten ja jatkaa ponnisteluja loppujenkin jesidityttöjen saamiseksi vapaiksi. Nadia ei oikein viihtynyt Saksassa ainakaan alkuun ja rakasti jesidikyläänsä. Kylän asukkaiden joukkomurha oli erityisen traaginen siinä, miten siihen liittyi kirjan mukaan petos. Irakin kurdit nimittäin olivat luvanneet puolustaa jesidikylää ISISiä vastaan ja kurdit käännyttivät kylästä ajoissa pakoon Kurdistaniin lähteneitä takaisin näine lupauksineen. Kyläläiset luottivat kurdeihin. Kuitenkin, kun ISIS piiritti Kochon kylän, kurdit eivät tulleetkaan jesidien avuksi. Heillä oli ilmeisesti sillä hetkellä muualla sen verran tärkeämpiä strategisia kohteita turvattavinaan. Nadia tunsi ymmärrettävästi syvää katkeruutta Irakin kurdeja kohtaan, koska ISIS murhasi tämän petetyn lupauksen seurauksena lähes koko hänen sukunsa.
Kirja alkaa kotiseuturomanttisilla kuvauksilla jesidikylän elämänmenosta ja kulttuurista. Nadia rakasti kotikyläänsä niin paljon, että hänen suosikkileikkinsä lapsena oli rakentaa Kochon pienoismalli pahvilaatikoista ja roskista. Elämä oli vaatimatonta ja maataloustyöt rankkoja, mutta kaikki läheiset olivat ympärillä. Naisilla on jesidikylässä alisteinen asema, mutta tämä ei tunnu vaikuttaneen merkittävästi Nadian onnellisuuteen, koska hän ei ollut vielä naimisissa. Hänen äitinsä ja veljiensä onnellisuuteen sen sijaan asialla tuntui olevan merkittävää vaikutusta, koska Nadian isä otti toisen vaimon samaan taloon ja passitti Nadian äidin heidän yhteisine lapsineen piharakennukseen asumaan. Ainakin yksi veli oli oikeutetusti todella vihainen isälleen tästä tempusta.
Vaikuttaa siltä, että ympäröivä ahdasmielinen ja epätasa-arvoinen kulttuuri vaikuttaa kielteisesti yleensä lempeämpiinkin kulttuureihin, kuten ympäröivä arabikulttuuri jesidikulttuuriin. Nadia kertoo, että jesidiyhteisössä, kuten muuallakin Irakissa, naisilla ei ole juuri mitään oikeuksia avioliiton päättyessä riippumatta siitä, mikä sen lopun aiheuttaa. Toisaalta jesideillä on ollut myös ilmeisen sisäsyntyistä ahdasmielisyyttä, nimittäin koulutuksen ja yhteisön ulkopuolelle avioitumisen suhteen: ”Keskivertojesideiltä oli evätty koulutus jo pitkään. Kyse ei ollut pelkästään Irakin hallituksesta, vaan myös uskonnollisista johtajistamme, jotka pelkäsivät koulutuksen rohkaisevan avioon muita uskontoja edustavien kanssa, uskonnon vaihtamiseen ja sitä myöten jesidien identiteetin katoamiseen.” Tällaiset kitkat yhteisössä on kuitenkin ymmärrettävä pienen, arabiyhteisöjen jatkuvien hyökkäysten kohteena historian saatossa eläneen yhteisön eloonjäämiskamppailuna. Jesidejä elää maailmassa alle miljoona Syyrian, Irakin ja Turkin alueilla.
Jesidien kulttuuri ja uskonto ovat maailmalle varsin vieraita, joten Nadia tutustuttaa lukijan näihin heti kirjan alussa kertoessaan lapsuudestaan. Jesidit uskovat, että ennen kuin Jumala loi ihmisen, hän loi seitsemän pyhää olentoa, jotka ilmensivät häntä itseään ja joita usein kutsutaan enkeleiksi. Muodostettuaan maailmankaikkeuden kahdesta rikkinäisestä helmenmuotoisesta puolikkaasta Jumala lähetti pääenkelinsä Tawusi Melekin maan päälle, missä enkeli otti riikinkukon hahmon ja maalasi maailman värikkäillä sulillaan. Riikinkukkoenkeli Tawusi Melek on Jumalan ja ihmisen välinen yhdysmies, jolle rukoukset usein osoitetaan. Riikinkukkoenkelin vuoksi irakilaiset syyttävät jesidejä usein paholaisen palvonnasta.
Jesidien luomiskertomuksessa esiintyy myös Aatami, mutta tämä söi siinä hauskasti vehnää omenan sijaan ja joutui yhtälailla karkoitetuksi paratiisista. Jesidien uskontoon kuuluu edelleen usko jälleensyntymiseen, kieltäytyminen tietyistä ruoka-aineista, kuten salaatinlehdistä, toisinaan suihkun välttäminen keskiviikkoisin, koska silloin Tawusi Melek saapui ensimmäisen kerran maan päälle, rukoilu aamuisin aurinkoa kohti, päivisin pyhän paikan suuntaan ja iltaisin kuuta kohti, sekä monia muita tapoja.
Kocholaisilla oli ympäröivien arabikylien kanssa ystävyyssuhteita ja etenkin hyvät kauppasuhteet. Nadia oli järkyttynyt, miten tästä huolimatta naapurikylien asukkaat liittyivät Isisiin eivätkä tehneet elettäkään auttaakseen, kun terroristit hyökkäsivät jesidien kimppuun. Suhteet jesidikylää ympäröiviin arabiasukkaisiin olivat olleet kuitenkin kaiken aikaa yleisesti ottaen viileät ja Nadia kuvaa tilannetta muun muassa näin: ”Kukaan irakilaista koulua käynyt ei ollut sitä mieltä, että jesidien ukonto oli suojelemisen arvoinen tai että loputtomassa sotimisessa oli jotain pahaa tai edes kummallista.”
Kun ISIS sitten saapui alueelle, tämä aiheutti kylä kylältä kauhua puhdistaessaan kylät ihmisistä. Miehet ja vanhemmat naiset tapettiin niitä lukuun ottamatta, jotka pääsivät pakenemaan ja tytöt otettiin seksiorjiksi. Nuoret pojat joutuivat ISISin aivopesuun taistelijakoulutukseen. Nadian yksi veljenpoika omaksui ISISin opit, mutta toiseen aivopesu ei tehonnut. Osa kylistä joutui olemaan piiritettyinä pitkään ilman aseita samalla, kun asukkaat olivat tietoisia, että pian alkaisivat samat kauheudet kuin naapurikylissä. Kun tytöt saivat tietää kohtalostaan heille tulivat Nadian mukaan ensimmäisinä mieleen pako ja itsemurha. Tytöt pystyivät kuitenkin kysymään Isis-terroristeiltä syytä järjestöön kuulumiseen: ”Saimme saman vastauksen kaikilta, joilta kysyimme syytä Isisiin kuulumiselle – jopa niiltä, jotka eivät osanneet arabiaa eivätkä tienneet, miten rukoilla. He väittivät olevansa oikeassa ja että Jumala oli heidän puolellaan.”
Nadia kuvaa hänet ensin ostanutta miestä näin: ”Silmät olivat syvällä leveissä kasvoissa, jotka näyttivät kauttaaltaan karvaisilta. Hän ei näyttänyt niinkään mieheltä kuin hirviöltä.” Nadian mukaan suurin osa ISIS:in seksiorjia koskevista laeista ja perusteiluista on peräisin Koraanista tai keskiajan islamilaisista laeista.
Nadia kuvailee, kunka Mosulissa elämä vaikutti normaalilta, eikä kukaan kiinnittänyt huomiota Isisin orjiin yrittääkseen auttaa tai lohduttaa. Tämä järkytti Nadiaa: ”Irakilaiset ja syyrialaiset perheet elivät tavallista arkipäivää, kun meitä kidutettin ja raiskattiin. Ihmiset katselivat, kun meitä kävelytettiin kaduilla vangitsijoittemme kanssa, ja he kerääntyivät seuraamaan teloituksia. En tiedä, mitä kukin yksilö ajatteli. Kun Mosulin vapauttaminen alkoi loppuvuodesta 2016, perheet kertoivat vaikeuksista elää ISISin saappaan alla ja terroristien julmuudesta.. Mutta kun itse olin Mosulissa, kaupungin asukkaiden elämä vaikutti normaalilta ja jopa ihan miellyttävältä. Miksi he ylipäätään olivat jääneet kaupunkiin?”
Kun tyttö lopulta pääsi pakenemaan, hän päätyi kolkuttamaan syvästi uskonnollisten muslimien oveen ja pelkäsi siksi, että nämä olisivat Isis-myönteisiä. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan nämä sanoivat vihaavansa ISIS:iä. Perheen nuori isä riskeerasi Nadiaa auttamalla paitsi oman elämänsä, myös vaimonsa sekä kaksi poikaansa ja kaksi pientä tytärtään. Nuori perheenisä ei ainoastaan piilotellut Nadiaa suojissaan, vaan myös salakuljetti Nadian sankarillisesti kurdialueelle ISIS:in tarkastuspisteiden läpi valtavilla riskeillä. Nuori muslimi-isä tuntui suhtautuvan Nadiaan veroisenaan. Muslimimaissa, joissa ei ole juuri vaihtoehtoja uskonnolle, elämäntapa varmasti paljolti periytyy ja samalla uskonnon harjoittamisen muoto, eikä se siten niinkään kerro ihmisen luonteesta ja valinnoista, kuten länsimaissa, joissa on valinnanvapaus ja kattavasti tietoa asioista.
ISIS:in valloittamilla alueilla asuneiden muslimien petomaisuudesta kertoo kuitenkin paljon se, kuinka he tyypillisesti ilmiantoivat pakenijat: ”Kathrine ja Lamia annettiin ilmi kuusi kertaa, kun he menivät pyytämään apua ensin Mosulissa ja sitten Hamdaniyassa, ja joka kerta heitä rangaistiin. Syyriaan viety sabayaryhmä (sabaya=seksiorja) oli mennyt pyytämään apua paikalliselta maanviljelijältä. Hän oli kuitenkin soittanut ISIS-komentajan paikalle..”
Kirja on nopea ja kiinnostava luettava. Kiinnostavuus liittyy selviytymistarinaan elämän äärimmäisissä vastoinkäymisissä ja vainottuun, suhteellisen lempeään kulttuuriin, joka oli minulle ennestään tuntematon. Tietenkin eniten kiinnosti hakea vastauksia siihen, miten kukaan voi antaa elämänsä niin sairaalle ideologialle, mitä ISIS ja radikaali islam tarjoaa. Onko siinä kyse enemmän kuitenkin maailman väkivaltaisten ja sadistisien psykopaattien yhteenliittymästä vai itse uskonnosta? Ihmisellä on kuitenkin yleensä tapana valjastaa uskonto omia tarpeitaan varten, joten kyllä tässäkin ISIS:iin viehtyminen edellyttää varmasti ensin sosiopaattisten piirteiden olemassaoloa ja sitten on valittu uskonto, jolle toiminta voidaan uskottavasti perustaa. Toisaalta valtaosa ihmisistä on joukkosieluisia ja johdateltavia, joten monella sosiopaattisten piirteiden ei tarvitse olla kovinkaan vahvoina, kun nämä ovat jo valmiita osallistumaan raakuuksiin.
