Blogit

Käpykaarti vahvistui vaaleissa

Sain tänään muiden virolaistuneiden suomalaisyrittäjien ohella palautetta, minkä mukaan olisimme pakoon luikkivia käpykaartilaisia ja kykenemättömiä muuttamaan Suomessa vialla olevia asioita. Totta toinen puoli; Suomi itse on käpykaartilaisten ja poliittisen mafian haltuunsa ottama sosiaalipornoluola, jonka poliittiseen tai taloudelliseen pelastamiseen kenenkään eväät eivät riitä. Pannaanpa tämä kuvio nyt kerralla halki, poikki ja pinoon.

Aloitetaan siitä, että valtaa pitävän poliittisen mafian käpykenraalit myivät aikanaan itsenäisen Suomen, silloisen presidentti Koiviston myötävaikutuksella ja silloisen pääministeri Esko Ahon allekirjoittamalla Maastrichtin sopimuksella. Paikalla olleiden todistajien mukaan Esko ei edes lukenut papereita, mihin puumerkkinsä tälläsi. Kaikesta päätelleen Suomessa niitä papereita ei ole lukenut moni muukaan, tai sitten toimii täyttä ymmärrystä vailla. Koko tämä ”rauhanprojektin” jäsenyys lepää niin järkyttävän huteralla pohjalla, että sen ylläpitämiseksi on tarvittu kasapäin jatketun petoksen, jatketun maanpetoksen ja jatkettujen kirjanpitorikosten tehtailua, kuten myös perustuslain vastaista päätöksentekoa. Tarkoitus on pyhittänyt kaikki keinot.

Tälle korruption läpitunkemalle käpykaartille ei suinkaan riitä se, että oman maan asukkaista vähintään neljännes on jo täysin polvillaan joko taloudellisesti, henkisesti tai fyysisesti, ellei kaikkia näitä. Eikä se ole ihme. Käpykaarti kun on valjastanut avukseen tarkoitetun virkamieskunnan mielivaltaisesti nöyryyttämään kanssaveljiään ja -sisariaan viimeiseen hengenvetoon saakka, jotta näiden puurtamasta palkasta tai taskuihinsa säästämistään roposista pieninkin kilahtaisi valtion kirstuun. Ja sitä kautta veroparatiisiin, missä käpykaartilaisen karttuisa käsi odottaa ojossa verotonta lahjaosaansa, itse lakikirjaan väsättyjen porsaanreikien kautta. In Finland we call this ”reilu meininki”!

 

Nämä samaiset sankarit vielä kehtaavat patsastella kehumassa Suomea mallimaana muiden rakentaman menneisyyden nojalla. Nämä tärkeilevät paskiaiset, akateemiset vätykset ja rikolliset sluivarit eivät kykene itse muuta kuin rehvastelemaan tyhjistä housuistaan, vaikka hanskat tippuvat maahan selkään taputtamalla ja jos kengässä olisi reikä, he valuisivat siitä ulos. Asian laita on tasan niin, että Suomi nousi -90-luvun lamasta eurotalouteen sopeutettavan markan törkeällä devalvoinnilla ja Nokian avulla. Ei millään muulla. Ne eväät oli kaikki syöty vuoteen 2008 mennessä, minkä jälkeen on eletty täysin velaksi ja rikollisin menetelmin velkojia harhauttaen. Jos jossakin yrityksessä yrittäisi toimia samoin, ei toimivasta johdosta maailmaa näkisi yksikään kuin kalterien raosta seuraavat 5-10 vuotta.

Nyt siellä on sitten valtuustot ja eduskunta täytetty samaisen käpykaartin kasvattamilla, kouluttamilla ja valikoimilla undulaateilla, joista useimmilla ei ole mitään kokemusta, mutta sitäkin ilmavampia ideologisia hattaroita päässään. Kyyti tulee olemaan aivan helvetin kylmää, kun valkenee, millaiseen maailmaan sitä tuli päättäjäksi lupauduttua.

 

Käpykaartihan haluaa olla osa globalisaation ja EUn ihanuutta, eikä siinä mitään, mutta kun se ei toimi. Britannian lähdön merkitys ei ole valjennut vielä kenellekään. Voidaan pitää jokseenkin varmana, että Marine Le Pen voittaa Ranskan vaalit, mikä lisää kierroksia entisestään ja hädänalaiset maat muodostavat jo muutenkin Unionin enemmistön. Vaikka Le Pen ei voittaisikaan, pelkät potentiaaliset ”onnettomuudet” ajavat koko Euroopan sekaannuksen ja hajaannuksen tilaan.

Sitten meillä on rapakon takana presidentti Trump, jonka kauden avaus on mennyt jokseenkin odotetusti penkin alle kaikin puolin. Terveydenhuoltouudistus karahti heti kättelyssä kiville ja mittavat verouudistukset ovat nekin jämähtämässä aikomuksiksi. Valistunut arvaus syyksi on se, että vasta nyt Trump tajuaa saaneensa käsiinsä konkurssipesän, missä niin liittovaltion, osavaltioiden kuin jopa keskuspankki FEDin arsenaalissa on enää paukkupatruunat jäljellä. Trumpin ulkopoliittinen linja on joko käsittämätön tai linjaton, koska saldo sisältää vain hetken mielijohteesta tehdyn ohjusiskun Syyriaan ja Pohjois-Korean uhkailua. Kun FEDin koronnostojen sarja tulee vielä syöksemään jenkkilän taantumaan, tulee Trumpista sopivasti syntipukki kaikkeen, mitä siellä on mennyt pieleen. Maton alle lakaistuja ongelmia on niin paljon, että se alkaa luiskahtaa itsekseen herrojen jalkojen alta.

Niinpä Suomella ei ole minkäänlaisia turvatakuita odotettavissa sen kummemmin Euroopan hajoavalta unionilta kuin Natoltakaan, kun amerikkalaisten itse aiheuttama fiasko alkaa levitä käsiin. Ollaan ajautumassa juuri siihen tilanteeseen, mitä käpykaarti lähti heti alkajaisiksi pakenemaan, eli Suomelle ei ole muita ottajia kuin Venäjä, joka joutunee jossain vaiheessa puuttumaan hölmöläisten puuhiin ihan oman turvallisuutensa vuoksi. Ellei sitten Suomi joudu pyytää Venäjää pelastamaan itsensä puun ja kuoren välistä, mikä sinänsä olisi tavattoman nöyryyttävää, muttei mitenkään odottamatonta tällaisen sekoilun jälkeen.

 

Lapasestahan tämä on lähdössä aivan varmasti, eikä kukaan ole turvassa missään puolella maailmaa, mikäli pahimmat skenaariot käyvät toteen. Ei auta muuta kuin toivoa, ettei näin pitkälle mennä ja keskittyä bisneksiin niillä eväillä, mitkä ”demokraattisten” päätösten jälkeen käteen ovat jääneet. Vauraus siirtyy sinne, missä sen kertymiselle on parhaat edellytykset luotu. Huonoimmin käy niille, jotka pilvilinnansa ovat velaksi rahoittaneet ja katteettomat lupauksensa talousrikosten taakse peittäneet. Se minua ainoastaan riepoo, että nämä kusettavat käpykaartilaiset aikovat pelivelkansa vielä muilla maanmiehillään maksattaa.

Näiden käpykaartilaisten tielle joutuneita on saatettu tässä lutusessa Suomen maassa todistetusti ikuiseen velkavankeuteen, psykiatriseen pakkohoitoon ja sitkeimpiä oikeuksiensa perääjiä on jopa otettu hengiltä. Luitte aivan oikein. Murhattu ja yritetty hävittää todisteet, joskin ilmeisen huolimattomasti, koska tapauksia on tiettävästi etenemässä todisteiden perusteella tutkintaan. Suomessahan ei oikeutta saa kuin rahalla, joten toivo on asetettava kansainvälisiin tuomioistuimiin.

 

Jotkut voivat tietysti väittää tätä katkeraksi ja kaunaiseksi tilitykseksi, mikä toki olisi mahdollista, jos suhtautuisin pikkusieluisemmin Suomen puolesta haaskaamaani aikaan ja vaivaan. Miksi minä olisin katkera siitä, että demokraattisesti viitataan kintaalla realismille, jonka maksajina te äänestäjät valitettavasti olette itse? Minä en ole, koska yhdessä luotuja pelisääntöjä kunnioittaen äänestin jaloillani teidän haluamienne realiteettien perusteella ja oma tulevaisuuteni näyttää huomattavasti valoisammalta, ellei koko Eurooppa jää oman hulluutensa jalkoihin.

Katsokaapa kuitenkin peiliin ja siihen mitä olen yrittänyt vuosikausia kertoa ja sen eteen toimia, ettei kovin pahasti kävisi, ennen kuin käytte käpykaartilaiseksi nimittelemään. Annan palaa surutta takaisin niille, jotka ovat sen ansainneet. Suurin osa suomalaisista on kuitenkin tolkullisia, joskin pahoin harhaan johdettuja ja heitä tulen auttamaan edelleen kaikin käytössäni olevin keinoin. Uskon, että se on Virosta käsin jopa paljon tuloksekkaampaa meidän kaikkien kannalta, kun vapautuu Suomen sairastuneen yhteiskunnan kahleista.

 

Tietoa julkaisijasta

Timo Isosaari

Timo Isosaari menehtyi kesällä 2020 kovin nuorena. Hän oli poliittisesti sitoutumaton ja mielipiteet olivat hänen omaan työ- ja elämänkokemukseensa perustuvia. Timo Isosaaren muistoa kunnioittaen hänen kirjoituksensa ovat edelleen luettavissa Kansalaisessa.