Blogit

Kun sukunimi on väärä mutta puolue oikea: Seksiskandaali, korruptio ja valeet ei kiinnosta mediaa

Jo on maailman kirjat sekaisin. Mediaa, eritoten suomalaista maailman vapainta, ei kiinnosta enää seksiskandaali, poliittinen korruptio tai valehtelu.

Mutta mutta mutta. Kun tapahtumien keskipisteenä ovat demokraattista puoluekantaa tunnustavat ja henkilön sukunimi on Biden mielenkiinto lopahtaa.

Pappa betalar

Muistatteko Hunter-pojan kannettavan? Se joka oli noin vuoden tutkittavana FBI:llä ennen presidentinvaaleja ja josta se ei silloin eikä edelleenkään ole onnistunut onkimaan mitään ja jonka olinpaikasta se ei tiedä mitään. Juuri se jonka sisällön media riensi julistamaan venäläiseksi disinformaatioksi.

Isä Joe rahoitti Hunteria 100 000 dollarilla 2018 joulukuusta tammikuuhun 2019. Saattaahan siinä Hunterin pussit olla tyhjät ja rahaa tarvittu sillä marraskuusta 2018 maaliskuuhun 2019 hän käytti Venäjään linkitetyn prostituutiorenkaan palveluja 30 000 taalan edestä. Vielä mehevämmäksi ”korkeamoraaliselle ja feminismin asiaa ajavalle” medialle asian tekisi se että kyseiset naiset ovat mahdollisesti ihmiskaupan uhreja. Sekään ei näytä mediaa kiinnostavan kun tekijällä on väärä sukunimi ja isällä oikea puoluekanta.

Poliittinen korrupito

Hunter, seksiaddikti ja nisti, sai rahaa Burisman lisäksi siitä että maksusta järjesti tapaamisia isänsä kanssa silloin kun tämä toimi varapresidenttinä. Maksuista otti kymmenykset Big Guy jonka henkilöllisyyttä media ei ole pystynyt selvittämään. Eikä näytä että selvittäminen edes kiinnostaisi.

Valeet

Joe Biden väitti useamman kerran ettei tiedä poikansa liiketoimista mitään. Jälleen tietokoneelta on paljastunut uutta kerrottavaa. Joulukuussa 2018 Joe soitti Hunterille ja kertoi haluavansa jutella New York Timesissä ilmestyvästä artikkelista joka koski Hunterin bisneksiä kiinalaisen öljyjätin CEFC:n kanssa.

NYT:n juttu koski CEFC:n pääjohtajaa Ye Jianmingiä jonka kanssa Hunter oli tehnty miljoonien dollarien sopimuksen. Jianming oli pidätetty Kiinassa ja varapääjohtaja Patrick Ho oli tuomittu lajonnasta.

Hunter oli vahingossa nauhoittanut läppärilleen puhettaan jossa viittasi Hon olevan Kiinan vakoilun päällikkö. Joe jätti viestin vastaajaan nähtyään uutisen. – Luulen että se ilmestyy huomenna painettuna. Hyvä, luulenpa että selviät. Tämä on vastoin sitä useasti Bidenin toistamaa väitettä ettei tietänyt poikansa liiketoimista mitään.

Joe aloitti puhelunsa mystisellä kirjaiyhdistelmällä Dad, its Dad. Sama mystinen kirjainydistelmä löydettiin aiemmin Hunterin puhelimesta. Hän oli lähettänyt kyseisellä kirjainyhdistelmällä varustettuun yhteystietoon linkin joka johti pornosivustolle.

Lista ulkomaisista medioista jotka ovat uutisoineet em. asioista: Daily Mail, New York Post, Washington Examiner, Sky News, Fox, Washington Times, ABCNews, Hindustan Times.

Lista suomalaisista, maailman vapaammista medioista jotka ovat uutisoineet em. asioista: .

Jep jep.

Tilaa
Ilmoita
guest

2 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
pöh

Itse jo vuosia sitten viimeisenkin luottamuksen suomen mediaan menetin.
Miksi Suomessa uutisointi oli aivan kuin suomalaiset äänestäisi USA:n presidentin?
Sama omistus kai Suomen medialla on kuin jollain CNN:llä?
Siitä Hunterin läppäristä selvisi kaiken muun sairaan ohella että hän oli ainakin yrittänyt käyttää hyväkseen alaikäistä sukulaistyttöä.
Ja niissä ulkomaan bisneksissä silloinen varapresidentti Biden käytti valtaansa, ja sai osan korruptio rahoista.
Kaikista pahin on Ukraina tapaus. Biden kiristi silloisen presidentti Porosenkon erottamaan syyttäjän, joka tutki Bidenien korruptioa. Ukraina sai siitä hyvästä miljardin dollarin lainan.
Ja Biden itse asialla jopa kehuu videolla joka löytyy netistä, mutta onko siitä uutisoitu?

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement