Kesälomalla on sentään hieman aikaa hoitaa sosiaalisia suhteita ja lähdin Tapanilaan moikkaamaan pitkästä aikaa kaveriani. Kunkas ollakaan – junareissusta tuli monikulttuurinen. Eteeni istahti kaksi et*opialaismiestä, joiden lähtömaa osoittautui oikein arvatuksi ja käytävän toisella puolella istui Etiopian naapurimaasta peräytynyt nuorukainen. Toinen et*opialaismies joi Koffia ja minulla oli lyhyet shortsit, joten olin varma, että pian kuuluisi jokin rasittava kysymys, kuten ”Mitä kulu?” ja jossain vaiheessa myös kommentointia ulkonäöstäni. Näinhän tietenkin tapahtui hyvinkin pian.
Luontainen reaktio tällaiseen juopuneiden, kieltä osaamattomien tuttavuuden tekemiseen olisi ollut tylyys ja hiljaisuus, mutta ajattelin, että on myönteisempää hyödyntää tilaisuus tiedonhankinnan merkeissä. Kysyin heti alkuunsa kovalla äänellä hiljaisessa, mutta täydessä junanvaunussa, että mitä tekevät Suomessa – ovatko pakolaisia, töissä täällä, vaiko opiskelevat jotain. Opiskelevat kuulema suomen kieltä. Sanoin, että eivät varmasti ole saaneet oleskelulupaa vain sillä perusteella, että tulevat opiskelemaan tänne suomen kieltä. Miehet vain naureskelivat tähän. Kyselin asiaa vielä pari kertaa uudestaan ja joka kerralla yrittivät vakuuttaa, että suomea vain ovat tulleet tänne opiskelemaan. Miehet olivat selvästi yli kolmikymppisiä ja näyttivät nelikymppisiltä, joten tuskinpa olisivat voineet olla opiskelijoiksi tänne valittuja. Totesin tämän keskustelun lopuksi, että ahaa, olette siis laittomia maassaoleskelijoita.
Et*opialaismiehet osasivat erittäin heikosti sekä suomea, että englantia. Pleksit silmillä istuvalla juopottelijan kaverilla oli kuulema suomalainen naisystävä. Kiinnostuin, että mitä kieltä nämä mahtavat puhua kotona, kun kommunikointi ei tuntunut sujuvan juurikaan suomeksi, eikä englanniksi. Kuulema suomea puhuvat. Tämä oli kyllä erittäin hämmentävää, koska keskustelusta ei todella heikon kielitaidon vuoksi tullut juuri mitään. Ilmeisesti löytyy suomalaisnaisia, joille kelpaa kehitysmaasta ilmeisen laittomasti tullut mies, jonka kanssa ei ole mahdollista juurikaan edes keskustella. Toisaalta ei ollut kyse myöskään mistään lihaksikkaasta koripalloilijasta tai muusta vastaavasta, joten jäi kyllä todella mysteeriksi, että millä perusteella kukaan suomalaisnainen päätyisi noin radikaaliin valintaan.
Ajattelin kysellä tahdikkaasti myös Etiopian kuulumisia. Kun kysyin ”No mitäs Etiopiaan nykyään kuuluu – onko kuivuutta vielä pahasti?” Niin sain vastaukseksi, että ”Addis Abeba – you know Addis Abeba in Ethiopia?” Vastasin, että tottakai tiedän, että Addis Abeba on Etiopian pääkaupunki, mutta että onko Etiopiassa vielä tällä hetkellä nälänhätää? Etiopiassa on kuulema nyt kaikki hyvin. Siellä käy myös runsaasti turisteja. Tämä olikin erittäin myönteistä kuulla, vaikka kyllähän se seuraava kuivuuskausi on taas jossain vaiheessa erittäin valitettavasti edessä.
Käytävän toisella puolella istuva Etiopian naapurimaan kansalainen ei vaikuttanut olleenkaan pitävän naapurimaansa poikien ja minun välisestä jutustelusta ja poistui vihaisen näköisenä omalla asemallaan.
Jonkin ajan päästä tuli tietenkin vielä sitten se takuuvarma kommentti, jota en todellakaan olisi halunnut kuulla. Siitä tulee mieleen kamelien ostaja. Verestäväsilmäinen et*opialaismies alkoi analysoida kuin hänellä olisi kiinnostavaa ja ennenkuulumatonta kerrottavaa – käsillään elehtien – kuinka minulla on todella kauniit kasvot. No, kouluttamattomalle kehitysmaan miehelle on sentään jotain annettava anteeksi, joten armahdin vastaamatta mitään.
Tällaiset häiritsevät tilanteet kannattaa näin muuttaa myönteisiksi tiedonhankintatuokioiksi. Parhaassa tapauksessa keskustelukumppanit ymmärtävät, ettei Suomi olekaan niin vieraanvarainen ja hyvä maa asettua asumaan kuin miltä aluksi näyttää. Lisäksi ympäristö kuulee, millaista porukkaa Suomeen päästetään pyörimään ja suomalaiset maksavat.
