Blogit

Oiotaan taas maailman vapaimman median uutisointia

IL julkaisi uutisen. Eipä siinä mitään, IL on media, ja medialla on tapana julkaista uutisia. IL:n uutisessa on selvä virhe. Eipä siinä mitään, IL:n uutisissa on usein virheitä. Koska kyseessä on ulkomaan uutinen, IL:n uutisessa on tietoa joka on ristiriidassa paitsi muun kotimaisen median, niin myös ulkomaisen median kanssa. Siksipä nöyränä ja avuliaana, sekä oikean tiedon puolesta toimivana yritän oikaista vääriä tietoja. Kuten nytkin. Saa nähdä oikooko IL, vai kanteleeko Jarmo viikon päästä.

Hei
Matti Tanner julkaisi tänään uutisen
Pakolaisvene upposi Välimerellä: Ainakin 61 pelätään hukkuneen
Mistä Matti tietää heidän olleen pakolaisia? Onko kyse henkilöistä jotka ovat saaneet pakolaisstatuksen ja ovat nyt palaamassa Eurooppaan maasta jossa ovat vainoa kokeneet? Vai onko kyse siirtolaisuudesta, ja vieläpä laittomasta sellaisesta?
Iltasanomat kertoo uutisessaan siirtolaisista, ei pakolaisista:
Noin 60 siirtolaisen uskotaan kuolleen Välimerellä
Monet Välimeren ylitse Eurooppaan pyrkivät siirtolaiset lähtevät vaaralliselle matkalleen Tunisian tai Libyan rannikoilta.
Kyseessä on STT:n uutinen jonka ovat jakaneet 22 eri mediaa, mm. myös Alma mediaan kuuluva MTV.
Noin 60 ihmisen uskotaan kuolleen Välimerellä, kun siirtolaisia kuljettanut vene upposi
IL:n uutisessa viitataan IOM:ään, kansainväliseen siirtolaisuusjärjestöön, sekä AFP;n uutiseen. STT:n uutisen lähteeksi mainitaan myös AFP:n uutinen.
Ulkomaiset mediat kertovat kyseessä olleen siirtolaiset.
BBC, DW, France24, Euronews, Guardian, jne. IOM puhuu X:ssä asiasta kertovassa julkaisussaan siirtolaisista.
Kun muut mediat osaavat kertoa kyseessä olleen siirtolaiset (tosin laittomat sellaiset) mutta IL kertoo pakolaisista, onko kyseessä toimittaja Tannerin kielitaidottomuus? Se että hän ei erota sanaa siirtolainen, migrant sanasta refugee, pakolainen, Vai onko kyseessä toimittajan ideologia. Onko kyse osaamattomuudesta vai tahallisuudesta? Kumpikin vahingoittaa luottamusta mediaan.
Vaadin että toimitte kuten JSN:n ohjeissa kohdassa 20 edellytetään ja korjaatte uutisessa olevan olennaisen virheen.
Tällaisena katson se rikkovan ohjeen kohtia 1, 8, 10, 11, 20.

P.S

Ja katso. 16.58
Juttuun lisätty oikaisu: Juttua muokattu 17.12.2023 klo 16:50: Jutussa puhuttiin aiemmin epätarkasti pakolaisista. Yleiskielinen ilmaisu saattoi antaa väärän kuvan siitä, että menehtyneillä olisi ollut kansainvälisen määritelmän mukainen pakolaisstatus. Tarkempi termi on siirtolainen.

Koska kyseessä on IL on jutun oikaisussa annettu väärä kuva uutisen virheestä. Oikaisussa on jätetty kertomatta että IL:n toimittajien yleiskielessä Kansainvälinen siirtolaisjärjestö IOM on toimittajille pakolaisjärjestö. Myös sen muuttamisesta vähemmän toimittajien yleiskielelle olisi pitänyt kertoa lukijoille. Edelleen IL on jättänyt julkaisematta viestipalvelu X:ssä, tätä kirjoitettaessa korjauksen, ja siellä koreilee edelleen uutinen pakolaisveneen uppoamisesta. Katson että IL rikkoo edelleen JSN:n ohjeen kohtia 1, 8.10, 11, 20.

Kuten näitte niin sananlasku laita toimittaja asialle mene itse perässä piti jälleen paikkansa.
Toimitus vastasi Totta turisit. Juttu oli jaettu myös viestipalvelu X:ssä. Jakojamme ei voi muokata jälkikäteen, joten poistimme alkuperäisen jaon ja jaoimme oikaisun perään, jotta tieto virheestä tavoittaa sielläkin.

Minä puolestani totesin asiaan, Tottakai turisin totta. En ole IL:n toimittaja.

 

Tilaa
Ilmoita
guest

10 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Johan Pomppas

Kun alkukesästä 2015 sekä keskustelutilaisuudessa kesällä 2016 kommentoin julkisesti että toukokuun alkupuolella Thessalonikissa tapaamani kreikkalaiset kertoivat suurimman osan tulijoista olevan työnhakijoita eikä pakolaisia, niin johan sain natsin leiman. Kaikissa tiedotusvälineissä heitä kutsuttiin silloin pakolaisiksi. Kehitys on kuitenkin kehittynyt, jos nyt on vain yhdessä iltapäivälehdessä tehty näin ja sekin on oikaistu, niin eipä ole iso juttu.

Taku

Mediapooli, CIA ja operaation Mockingbird… Ei kai ole ihme että vaalivaikuttamista, valheita ja propagandaa 24/7.

matti m

Muutama päivä sitten IL Eevi Karvinen kirjoitti kahden savolaismiehen puukotelleen toisiaan Kuopiolaisessa tavaratalossa. Puukottaja oli kurdi Mesut Saganda, Eevin savolaismies.

Jupi

Sehän vasta ihmeellistä olisi jos se ei olisi demari

Terminologia hallintaan

Noi tulijat eivät edes ole mitään siirtolaisiakaan vaan siirtoloisia.

Joku tolkku

IL voisi jo kertoa sen mikä on totuus valtamedian kohdalla. Sen, että me hyvistä ja oikeamielisistä ihmisistä koostuva toimittaja joukko toivomme Suomesta tulevan kivikautinen banaanivaltio. Me median kelpo väki teemme kaikkemme, että unelmamme toteutuisi. Onhan siinä oma hommansa lietsoa kansalaisia vihaamaan toisiaan, ja mediamme kyllä tekee kelpo työtä sillä saralla. Ei ole rauhaa maassa eikä hyvää tahtoa ihmisten kesken kun HS,YLE jne uutisoi ja aivopesee pestävissä olevat

Vieläkö uskot siihen?

Ei IL mitään totuutta ikinä kerro.

p.grandell

heh, ilta-pas#at on sceidaa tuutin täydeltä, ideologia on viher-puna sionistinen, kuka/ketkä ostavat lukevat moista ###### voisivat funzia, ehkä ei kannata ostaa moista loskaa.

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement