Hyödynnän tässä osin vanhaa, julkaisematonta mielipidekirjoitustani pakkoruotsista. Teresa Maalahti kirjoitti varsin päräyttävästi pari vuotta sitten Länsiväylässä, että ”pakkoruotsin puolesta puhuvat kaikki järkisyyt” (LS 10.8.2019). Tilanne kun on tietenkin täysin päinvastainen. Asiaahan on puitu paljon aikojen saatossa, joten ennen pitkää, joskaan ei tyhjentävää listaa perusteita, joista osa on varamasti jokaiselle tuttuja tuoreutan lyhyesti aihetta. Meillä on opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa käsitelty ruotsin tuntimäärien lisäämistä peruskoulussa. Kuten arvata saattaa, muut puolueet paitsi me perussuomalaiset kannattivat lisäämistä sukkana eli empimättä ja ilman keskusteluja. Helsingissä tuntimääriä oli lisätty, joten näiden mielestä toki Espoonkin oli niitä lisättävä. Ei edes se, kuinka erityisen raskas taakka pakkoruotsi on maahanmuuttajaoppilaille suomen opettelun ohessa aiheuta muissa puolueissa mitään vastakaikua.
Opetusresursseja uhkaa velkaantuneessa Espoossa suuret leikkaukset soten myötä. Koulutuksesta on vaikea löytää leikattavaa, mutta onneksi on pakkoruotsi, johon leikkaukset voitaisiin osaltaan huoletta kohdistaa. Kalliiksi monin tavoin käyvän pakkoruotsin opiskelu on hyvin tehotonta, koska oppilaat ovat huonosti motivoituneita ruotsin opiskeluun ja etenkin pojat. Kielellä kun on erittäin vähän käyttöä siihen panostettuun aikaan suhteutettuna.
Melko tuoreen tutkimuksen mukaan 53 % suomalaisista pitää ruotsin kieltä tarpeettomana elämässään. Hyvin usein kuuleekin sanottavan, että pohjoismaisissa yhteyksissä ja työtehtävissä käytetään ruotsin sijaan yleensä englantia, jossa molemmat osapuolet ovat samalla viivalla. Tuokin prosenttiosuus kuulostaa kyllä epäilyttävän suurelta, kun miettii käytännön ammatteja, joissa ruotsia voisi tarvita. Ehkä esimerkiksi palvelualoilla työskentelevät kuuluvat tuohon prosenttiosuuteen, jos saavat ruotsin taidosta palkanlisää, vaikkeivät ruotsia juuri käyttäisikään. Suomenruotsalaiset kun tuntuvat olevan fiksua porukkaa, eivätkä vaadi yleensä palveluissa ruotsin osaamista. Entä kuinka tuolle prosenttiosuudelle kävisi, jos kysyttäisiin, että kuinka moni olisi valinnut ruotsin sijaan jonkin muun kielen koulussa opiskeltavaksi?
Itsestäni on hieman surumielistä katsoa sivusta, kun oma, kuudesluokkalainen poikani on halunnut opiskella jo vuosia intohimoisesti espanjaa, jota ei koulussa ole tarjolla. Sen sijaan on opiskeltava ruotsia, joka on muuten koulussa ahkeralle pojalle hirveä kiviriippa. Vaihdoimme juuri pitkän ruotsin lyhyeen, kun se onnistuu nivelvaiheissa alakoulusta yläkouluun ja toisaalta lukioon siirryttäessä. Alunperin valitsimme ruotsin toiseksi A-kieleksi alakoulussa lähinnä siitä syystä, että oletin selvittelyjeni perusteella A-ruotsin lukijoiden muodostavan omat, rauhallisemmat opetusryhmät paremmin pärjäävinä oppilaina yläkoulussa. Kielivalinnat eivät kuitenkaan vaikutakaan yläkoulujen luokkajakoihin ainakaan täällä Espoossa. Toisekseen olin käsittänyt, että ruotsi olisi pakollinen ylioppilaskirjoituksissa, mutta tämä hallituksen suunnitelma ei onneksi toteutunutkaan.
Ruotsin kielen opiskeluun käytetty panostus on aina pois jostain muusta niin opiskelijan ajankäytön, kuin koulutusmäärärahojenkin kannalta. Heikkojen oppijoiden määrä on Suomessa vakaassa kasvussa ja inhimillinen pääoma laskussa. Korkeasti koulutettua väestöä muuttaa pois Suomesta ja Espoosta samalla, kun heikosti koulutettua väestöä muuttaa tilalle. Tässä tilanteessa on vastuutonta sälyttää kaikille oppilaille ylimääräinen ruotsin kielen opiskelun taakka. Heikolle oppilaalle on suuri ponnistus pärjätä jo yhdessäkin kielessä tyydyttävästi.
Suomalaisten enemmistö on jo vuosikymmeniä vastustanut pakkoruotsia ja myös osa suomenruotsalaisista on tällä kannalla. Tästä huolimatta kaikki eduskuntapuolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta kannattavat yhä edelleen pakkoruotsia. Suomi on kummajainen maailmalla siinä, kuinka koko väestöltä edellytetään noin viiden prosentin kielivähemmistön äidinkielen taitoa. Ruotsinkielisten osuus valitettavasti laskee jatkuvasti ja jossain vaiheessa pakkoruotsista siten joka tapauksessa luovutaan. Suomenruotsalainen kulttuuri on toinen kansalliskulttuurimme ja rikkaus, mutta pakkoruotsissa ei ole järkeä. Mutta saammeko vielä pakkoarabian sitten, kun arabiankieliset nousevat suurimmaksi kielivähemmistöksi?
