Blogit

Punavihreät muuttaneet amikset päivähoitopaikoiksi

Kauppalehti uutisoi, että ”Ammattikoulut on muutettu päivähoitopaikoiksi”. Perussuomalaisten kannattaisi nyt nostaa tämä maan koulutuspohjaa vakavasti vaurioittanut, selvästi ideologialtaan punavihreä puuhastelu valtakunnan suureksi keskustelunaiheeksi. Hyvinvointimme tulevaisuus riippuu koulutuspohjastamme.

Ammattikoulujen opettajat viestivät, että opetuksessa on nostettu keskiöön muut kuin ammattiaineet, ja oppilaitoksia pidetään lähinnä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten hoitopaikkoina, joissa opiskelijoille opetetaan korostuneesti ihmisoikeuksia. Erityisasiantuntija Juha-Ville Mäkinen kommentoi, että ”Opetus palvelee lähinnä sosiaalipoliittisia tavoitteita, vaikka nuorisoa tulisi kouluttaa ammattiin.”

Lisäksi Mäkinen näkee ammattikoulutusta käytettävän nyt poliittisena työkaluna. Tästä tulee hyvin vahvasti mieleen sisäministeri Ohisalo ja köyhyystutkimus, jonka silmälasien läpi Ohisalo tuntuu jatkuvasti katselevan maailmaa jopa sisäministerinä.

Näin siis käy, kun yhteiskunta omaksuu vihervasemmistolaisen narratiivin ihmisoikeuksien ylikorostamisesta. Vihervasemmistolainen poliittinen johtomme – johon kuuluvat myös kokoomus ja keskusta – näyttävät tarttuneen syrjäytymisen ongelmaan paniikinomaisesti ja tunteella. Ammattikoulujen kovaa osaamista kohtaan tämä eliitti taitaa suhtautua säälin täyteisellä ylenkatseella, koska se on rapautettu ja jätetty toisarvoiseksi.

Näin on tehty karhunpalvelus ammattikoulujen nuorille, jotka saavat ammattikouluista kokemuksen, ettei itse ammattialan osaaminen olekaan ensiarvoisen tärkeä ja arvostettava asia, eivätkä he saa itsevarmuutta alansa ammattiosaajina. Samalla haaskataan valtavat määrät koulutusresursseja. Mutta haaskaaminenhan on vihervasemmiston leipälaji, kuten kaikesta kansalaisten työllä ja tuskalla ansaitsemien verovarojen tuhlauksesta nähdään. Nyt on sitten monella alalla työvoimapula osaajista, joita tutkintojen puolesta olisi riittävästi, mutta osaaminen puuttuu. Eihän se mitään, kun vihervasemmisto hankkii mielellään kokoomuksen johdolla työvoimaa ulkomailta tähän työvoimapulaan ja saadaan taas kokoomukselle kansainvälisempää menoa ja meininkiä.

Voidaan vaan kuvitella, miten paljon koulutustakuu heikentää edelleen opiskelijoiden motivaatiota, opetusta ja osaamista. Kun opiskelijoita painostetaan ottamaan opiskelupaikka vastaan, motivaatiotaso laskee. Tilanne taitaa jo nyt olla se, että joillekin aloille on päässyt muodostumaan imagoa huonojen oppilaiden jämäpaikkana. Tällaista ei saisi tapahtua, vaan kaikilla aloilla tulisi korostaa alan vaativuutta ja tärkeää merkitystä. Tietenkin tämä on vaikeaa, kun monilla aloilla on paljon heikosti suomea osaavaa elintasopakolaista ja Suomeen integroitumatonta toisen polven maahanmuuttajaa. Kaikki opiskelua häiritsevä porukka tulisikin siirtää mahdollisimman joustavasti muualle koulittavaksi ja ammattialan arvostuksen tunnetta laskemasta.

Ammattikoulujen kova osaaminen on palautettava opetuksen keskiöön, eikä opiskelijoiden omanarvontuntoa ja ammattiylpeyttä saa enää romuttaa jakamalla tutkintopapereita ilman riittävää osaamista! Ammattikoulujen rahoitusperiaatteet tulee uudistaa siten, ettei rahoitus perustu tutkinnon suorittaneiden määriin. Tilannehan on nykyisellään käsittämättömän perverssi, kuten olen aiemminkin kirjoittanut ammattikoulun uraa tehneen opettajan ja lopputöiden valvojan yhteydenoton seurauksena, kun opot ainakin joissakin ammattikouluissa ovat painostaneet opettajia antamaan hylätyistä suorituksista hyväksyttyjä arvosanoja.

 

Tietoa julkaisijasta

Henna Kajava

Olen perussuomalainen kansanedustajaehdokas Uudellamaalla. Olen PS:n Espoon valtuustoryhmän puheenjohtaja, Länsi-Uudenmaan aluevaltuutettu ja muitakin luottamustoimia löytyy. Koulutukseltani olen kehityskysymyksiin erikoistunut filosofian maisteri. Työskentelen sivistystoimessa. Politiikkaan päädyin maahanmuuttopaniikin kautta vuoden 2015 vyöryn seurauksena. Olin kysytty puhuja Rajat kiinni- ja suurmoskeijaa vastustavissa mielenosoituksissa.