Ja miksi eivät rakastaisi, kun sosialismi luontaisesti keskittää varallisuuden ja vallan harvojen haltuun? Oxfamin tuoreen raportin mukaan viime vuonna 8 maailman rikkainta henkilöä hallitsi varallisuudesta saman verran kuin 3,5 miljardia köyhintä.
Sosialistit pelkäävät vain kahta asiaa; kommunismia ja markkinataloutta. Koska sosialismi on näistä kolmesta epäreiluin, sen seurauksena on aina vallankumous, kuten Neuvostoliitto osoitti. Joku tietysti väittää, että sosialismi ja kommunismi ovat sama asia, mutta ne ovat periaatteiltaan varsin kaukana toisistaan.
Maailman sosialistisin talousalue on nyt Euroopan Unioni, ellei Pohjois-Koreaa lasketa. Suurista talouksista Intia on valitettavasti menossa sosialismiin, Kiina on lähimpänä kommunismia ja USA Trumpin johdolla palaamassa sosialistien aiheuttaman tuhon jälkeen lähemmäksi markkinataloutta. Käsiteviidakon ja sosialismin ylikansallisen luonteen vuoksi useimmat meistä eivät osaa edes hahmottaa, millaista ”käyttöjärjestelmää” on näkökulmastaan riippuen joko tukemassa tai vastustamassa.
Sosialismi perustuu lähes yksinomaan poliittiseen ja sotilaalliseen vallankäyttöön. Sen kannattajat ovat jokseenkin kyvyttömiä käymään kauppaa avoimessa taloudessa, joten he liittoutuvat poliittisesti samanmielisten kanssa nujertamaan vähemmistöjen vastarinnan. Sosialistin tunnistaakin lähinnä siitä, että hän suosii yhteiskunnallisia pakkokeinoja tai sotilaallisia operaatioita saadakseen määräysvallan resursseihin tai talouden tuottoihin, joiden kaupalliseen hyödyntämiseen hän itse on lähes kyvytön. Oikeutus sosialismille ostetaan laidasta riippuen joko tulonsiirroilla verovaroista tai hyväntekeväisyydellä, jotka molemmat pitävät köyhät ikuisesti köyhinä. Muutama tuhkimotarina poikkeuksina vahvistaa säännön.
Aivan kuten Neuvostoliitossa, länsimaiden sosialistijohtajien suurin näkemysero tulee siitä, onko julkisiin monopoleihin (sovhoosi) vai yksityisiin korporaatioihin (kolhoosi) perustuva malli parempi. Käytännössä niillä ei ole mitään muuta eroa kuin yksityisen puolen riippumattomuus valtiorajoista ja siten ne voivat tehokkaammin hyödyntää suurien elintasoerojen ja verosuunnittelun hyödyt toiminnassaan. Omaa painoarvoaan ne voivat kasvattaa fuusioitumalla kilpailijan kanssa tai muodostamalla niiden kanssa kartelleja.
Fuusio on laillisena operaationa aina laitonta kartellia turvallisempi, mutta hinnaltaan hervottoman kallis. Se ei tuo markkinoille minkäänlaista lisäarvoa, mieluummin päinvastoin, mutta silti myynnin kasvulla pitäisi kyetä kattamaan yritysostojen massiiviset pääomakulut. Siten korporaatioiden on sulauduttava osaksi poliittista järjestelmää, jotta valtio lainsäädännöllisesti suosisi niiden tarkoitusperiä. Toisin sanoen ne pyrkivät maksimoimaan tuotot saavuttamallaan monopoliasemalla ja siirtävät niin riskit kuin ylimääräiset kustannukset muun yhteiskunnan kannettavaksi.
Näin ne tulevat aiheuttaneeksi jättimäisen kustannustason, karmaisevat tuloerot ja lopulta ostovoiman näivettymisen, kun sosiaalisilla tulonsiirroilla ei kyetä enää kompensoimaan itse aiheutettuja haittoja. Rahan kierron hidastuessa talous hiipuu hiipumistaan ja lopulta edessä on konkurssi, varallisuuden uudelleen jako ja aloittaminen taas kerran alusta. Rysäys on valtava, koska ne itse ovat estäneet tervehdyttävien markkinamekanismien toiminnan.
Sosialismin perusta ja painopiste on aina politiikassa, ei taloudessa (so. edustuksellisessa demokratiassa, suora demokratia on sosialismille hirveä uhka!). Sille luonteenomaista on päätöksenteon hitaus ja kankeus, eli se häviää markkinaehtoiselle päätöksenteolle aina 1-9 niin nopeudessa kuin ketteryydessä. Sen ainoa pärjäämiskeino on siis alistaa markkinatoimijat mielivaltansa alle, mutta samalla tulee pitkässä juoksussa aiheuttaneeksi niin suurta vahinkoa ja eripuraa, että vararikko on ainoa mahdollinen lopputulos.
Tietenkin tällaista järjestelmää hylkivät eniten markkinaehtoisesti parhaiten pärjäävät yksilöt ja toisaalta sen holhottaviksi joutuneet, joilta markkinat ovat sulkeutuneet käytännössä pysyvästi. Ajan saatossa käykin niin, että poliittisen järjestelmän keskiössä häärivät yhteiskunnan kapeakatseisimmat ja kyvyttömimmät yksilöt, jotka ovat päässeet asemiinsa joko poliittisen toverin avustuksella tai säälittävillä ansioilla hankituilla tutkintotodistuksilla.
Heikkolahjaisimmat ovat kenen tahansa johdateltavissa ja ahneimmat lahjottavissa, jolloin ylhäältä alas ei valu vauraus, vaan moraalinen rappio. Niinpä keskittämällä saavutettu lyhytaikainen nousukiito johtaa jyrkkenevään syöksykierteeseen, kun juuri kukaan ei ole enää halukas tukemaan näin järjettömäksi käynyttä koheltamista veroja maksamalla. Siksi käteisen käyttöä haluttaisiin tuoreella EU-komission paimenkirjeellä rajoittaa. Toinen syy ovat pelättävissä olevat talletuspaot. Muut syyt ovat tekosyitä.
Siksi Eurooppa romahtaa tulevassa murroksessa ensimmäisenä, ellei Intiaa uhkaava nälänhätä ehdi edelle. Molemmissa enemmistönä ovat eriväriset sosialistit. Kun Eurooppa on nyt joutumassa idän tehokkaan kommunismin ja lännen tehokkaan markkinatalouden puristukseen, kykenee sosialisti ainoastaan parkumaan kuin astmaattinen vinkulelu kahden susikoiran hampaissa. Sosialistit ovat myös suuria pelkureita, eikä ihme, koska he joutuvat pakenemaan toistensa selän taakse niin itseään voimakkaampia ulkovaltoja kuin poliittisella mielivallallaan ruhjomia kotimaan kansalaisia.
Euroopassa on yksi varma selviytyjä, joka on Sveitsi. Sen hallinto ja talous ovat sekoitus kommunismia ja markkinataloutta, joka hyvinä aikoina joustaa enemmän markkinatalouden suuntaan ja huonoina enemmän kommunismin suuntaan. Lisäksi se kykenee puolustamaan itseään.
Suomesta olisi voinut kehittyä Pohjolan Sveitsi, mutta sitä vastoin meistä tuli Euroopan sosialistisin maa, joka joutuu satavuotisen historiansa merkkipaalulle kansallisen identiteettinsä, itsemääräämisoikeutensa ja puolueettomuutensa menettäneenä.
Meillä ei ole mitään konkreettista käsitystä, millaisen potentiaalin nämä valtatyhjiöönsä käpertyneet sosialistimme ovat onnistuneet jo tähän mennessä hukkaamaan. Politbyroomme ja pravdamme ovat siltä meidän tietoisuutemme omahyväisinä varjelleet. Kun oikea kulta on jo myyty, nämä nykyajan alkemistit ylpeilevät ohuelti kullatuilla lyijypatsaillaan, joiden arvo on yhtä vähäinen ja ruma kuin Leninin ja Stalinin historian lehdille hävinneillä silhueteilla.
Jäljellä on tasan kaksi vaihtoehtoa. Joko Suomi syntyy näiltä raunioilta uudelleen ja kasvaa hoitamaan geopoliittisesti vaikean tonttinsa, tai sitten viimeistään Sauli Niinistön seuraaja joutuu nöyrtyä pyytämään Venäjää ottaa tuuliajolle joutunut Suomi taas kerran haltuunsa. Ketään auttajia ei ole ja muita ottajia ei ole. Meitä ei tarvitse edes vallata. Olemme niin velkaisia, että eniten tarjoava voi pakkolunastaa meidät ihan pikapuoliin.
