Blogit

Rokotekriittiset eivät ole täysin väärässä

Kuva Pxhere.

Koronakriisin pahin vaihe alkaa olla historiaa, mutta lääketieteen etiikkaan liittyvät ongelmat, joita kriisin aikana nousi esiin, ovat vastedeskin ajankohtaisia.

Tyypillinen rokotevastainen ei ole putinin palkkatrolli, vaan joku jonka kaveri on kuollut ja syyttää siitä rokotteita. Vaikkei tämä olisi oikea syy, niin salaliittoteoreetikoksi nimittely ei ainakaan auta asiaa.

mRNA-rokotteet ovat uusi juttu, joita ei ole hirveämmin kokeiltu ihmisillä aiemmin. Kokeellisen valmisteen puoliväkisin (Itävallassa väkisin) piikittäminen koko kansaan herätti aiheestakin vastareaktion.

En usko että koronarokotteet on tehty tahallaan myrkyllisiksi tai että olisi vaarallista suurimmalle osalle, mutta haittoja saaneita on vaiennettu ja haitoista on dokumentoitu väärin. Tämä ei kuulu lääketieteelliseen toimintatapaan.

Rokotepassit osoittautuivat tarpeettomiksi kun selvisi, etteivät koronarokotteet vaikuta viruksen leviämiseen vaan ainoastaan estävät vakavimmat oireet ja sitä kautta terveydenhuollon ylikuormituksen. Tarkkanäköiset huomasivat tämän jo ennen kuin Lancet julkaisi aiheesta tutkimuksen (huom. eri tutkimus kuin se mikä levisi netissä väärin lainattuna).

Lääketieteellisiin kokeisiin pakottaminen rikkoo perusihmisoikeuksia ja Nürnbergin säännöstöä. Taloudellisen vahingon aiheuttaminen rokottamattomille on käytännössä pakkohoitoa, vaikkei se sitä paperilla olisi.

Jos kulkutauti olisi ollut vakavuudeltaan kategoriaa musta surma, olisi ymmärrettävämpää että harkitaan perusoikeuksista tinkimistä. Mutta kun korona oli vain tavallista ärhäkämpi flunssa.

Yhdysvallat on myöntänyt, että koronavirus on luultavasti peräisin kiinalaisesta laboratoriosta, ja etteivät koronarokotteet ole välttämättä täysin turvallisia kaikille ihmisille.

Syntyvyys on ennätysmatala ja kuolleisuus ennätyskorkea. Syitä on luultavasti monia, joista koronavirustauti yksi, mutta rokotehaittojen poissulkeminen jo kättelyssä ei ole hyvää tieteellistä työtä. Rokotehaittojen olemassaolo on myönnetty julkisissa lähteissäkin.

Koko lääketiedeyhteisöön kohdistuva epäluottamus on ylireagointia näihin ongelmiin. Se, että valtavirtalääketieteen mukaisetkin näkemykset rokotteista sensuroidaan salaliittoteorioina, vain pahentaa epäluuloja.

Tilaa
Ilmoita
guest

29 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
pöh

Todellisuudessa nää ”rokotteet” lääketeollisuudelta(big pharma) niin epäonnistunut näytös kun olla voi.
Mä ymmärrän että ihmiset jotka se otti haluaa uskoa siihen.
Toimittelijathan kirjottelee lehdissä jatkuvasti että jos eivät olisi ottaneet rokotetta ni eivät ois enää hengissä
”rokotteet” tehtiin ennätysvauhtia, todellisuudessa se ei olisi ollut edes mahdollista, mutta halusivat rahastaa ne sadat miljardit.

pöh

Rokotepassit osoittautuivat tarpeettomiksi kun selvisi, etteivät koronarokotteet vaikuta viruksen leviämiseen vaan ainoastaan estävät vakavimmat oireet ja sitä kautta terveydenhuollon ylikuormituksen.”

Tuosta ois vielä kiva kuulla että minkälaita dataa on siitä että ne rokotteet muka estäisi vakavammat oireet?
Sehän voi oikeasti olla vaikka täysin päinvastoin, koska ei siitä ole kukaan vaatinut mitään todisteita suuntaan tai toiseen.

pöh

Ja itseasiassa tilastot kertoo ihan päinvastaista.
Oletetaan että luotetaan virallisiin tilastoihin.
2020 ennen ”rokotteita” kun yksi ihminen kuoli viikossa kuulemma koronaan, se luki joka uutisissa ja täys paniikki päällä.
nyt kun ihmisiä on buustattu buustaamisen perään niin kuolee semmoset 300 viikossa.
Ei tarvitse mikään matemaattinen nero olla ymmärtääkseen että tässä ei ihan kaikki natsaa?

John Quiman

Kurjimpia suorituksia ovat olleet lasten rokotukset. Koska on tiedossa, että lapsille korona ei ollut mitään kummempaa, keksivät, että pitää lapsille antaa, ettei isoäiti saa lasten kautta tartuntaa. Tiedossa oli kuitenkin, että rokotus ei estä viruksen levittämistä. Siispä lasten rokotteluun ei ollut mitään järjelistä syytä, mutta niin vaan haluttiin rokotella lapsia, jotka saivat aika paljon rokotehaittoja, mutta eivät missään tapauksessa mitään hyötyjä.

Jussi Neuvonen

Yksi härskiyksistä on ettei meillä ole tai voikaan olla tietoa siitä miten paljon missäkin on annettu plaseboa. Voidaan siis vain spekuloida mutta myös toivoa että lapsiin on pistetty historian kalleinta suolavettä. Ehta tavarahan oli jo kesällä 21 paljastunut karmeaksi, ainakin niille jotka osasivat kaivaa tietoa valtamedian ohi.

Sanon silti

Tavallaan massarokottaminen perustuu luottamukseen, siihen, että organisoija on hyväntahtoinen ja toimii sen mukaan eettisesti. Tällöin systeemiä eikä sen vaiheita kyseenalaisteta. Toisaalta se nojaa laumakäyttäytymiseen. Pandemian alkuvaiheessa puhuttiin laumasuojasta, mikä vetosi ihmisten primitiiviseen laumaviettiin, uskoon, että kun toimitaan ryhmänä, ryhmä suojelee.

Kuitenkin koronarokotukset toimivat ajanvarauksella ja/tai henkilötunnuksella.

pöh

Niin se vaan on niin että ne Pfizerin hyväntahtoisuudet on nähty jo vuosikymmeniä.
Ne on murhannut rokotteilla ja lääkkeillä hirmuiset määrät ihmisiä, saanut niistä tuomiotkin mutta aina ne selviää rahalla.
Että en kyllä itse ainakaan luota lääkeyhtiöiden ”hyväntahtoisuuteen”

John Quiman

Ne saavat tuomitut korvaukset ym. maksetuksi rahalla, joka niille on maksettu ”lääkkeistä” ja vielä jäävät voitolle, joten rikos kannattaa.

Jussi Neuvonen

Jälkipyykkihän on vielä kokonaan pesemättä. Voi kai hirtehisesti ajatella että aikaa on koska koronavuodet kyllä muistetaan. Vähemmän hirtehistä on myöntää etteivät mitkään selvitykset Suomesta käynnisty. Meillähän ei voi tulla sitäkään tilannetta että yksi iso media vaikenee mutta toinen tai kolmas nostaa kissan pöydälle. Koska jo vanhastaan ”yhden totuuden maa” on nyt myös Mediapoolin maa.

John Quiman

Niin poliitikot kuin mediakin tekevät parhaansa sen eteen, että koronasta ei totuutta kaivella esille.

Juha

Nämä joukkomurharikokset eivät vanhene koskaan. Ja joka kerta kun käyn lääkärillä, tapaan ko. mediapoolin valejournalistin tai ko. pazkapuolue-edustajan otan korona-asian puheeksi. Ja jokainen voi boikotoida ko lääkeyhtiöitä sekä näiden pääomistajien eli jenkki pankkiirien omistamia pazkafirmoja.

Ja länsimainen lääketiedehän tuli nyt tiensä päåhän. Luottamus meni. Kyseinen ”tiede” täytyy kyseenalaistaa sillä koronapazkapiikit olivat vain jäävuoren huippu. Monia tauteja hoidetaan ko korruptoituneen jenkkiläisen pseudotieteen ehdoilla lääkitsemällä jenkkipazkalääkkeillä. Kannattaa tarkistaa ko. lääkefirman omistajat. Jos omistajissa on näitä jenkkipazkapankkiireja.. pyydä lääkäriltä uusi resepti.

Sanon silti

Mietin sitä, voidaanko viruskantoja muunnella geneettisesti eri geeniperimään sopivaksi. Koronastakinhan todettiin jo pandemian alkuvaiheessa, että yksi sairasti sen lievän flunssan kaltaisena, toinen rajumpana, kolmas tarvitsi sairaanhoitoa ja jopa siitä huolimatta menehtyi. Sitten oli oireettomia kantajia. Sinänsä tämän ansiosta ihmiset ovat jakaantuneet, koska yhteinen kokemus puuttuu.

pöh

Koko korona on ollut täyttä huijausta. Lähtien ihan siitä, mitä suurin osa ei tiedä, että koronaviruksia on aina liikkunut useampia vuodessa väestön keskuudessa.

Snif

No, minulta kuoli äiti alle 70 vuotiaana vanhainkodissa kun kärsi pahentuneesta dementiasta, alkoi mrna pistokset ko laitoksessa, minulle ei ilmoitettu ollenkaan asiasta vaan äitini sai pistoksen ja meni ainostaan muutama päivä kun sain soiton mitä en olisi halunnut, äitini on kuollut. Vanhankoti myönsi että pistoksen jälkeen äitini sairastui keuhkokuumeeseen joka oli niin raju että se vei äitini 3 vuotokaudessa.

pöh

Minulla tuttu sai 3 verisuonten tukosta, jalka jouduttiin amputoimaan ja sitten lopulta kuitenkin kuoli verisuonten tukoksiin.
Voi tietenkin väittää että ei mitään tekemistä ”rokotteiden” kanssa, mutta kyllä väitän että ne aiheutti tämänkin ennenikasen kuoleman.

John Quiman

Nuo verisuonten tukokset ovat tyypillisiä kornarokotteen aiheuttamia ongelmia.

seant

Seura lehdessä oli juttu ”salasiko Pzer koronarokottteensa ongelmia?” Rokotetta testattiin Buenos Airesissa 43000 henkilöllä. Tutkimus klinikan epäselvyydet paljastui kun eräs rokotteen saanut lakimies sai vakavat haitat oli huonovointinen, vaikea niellä, virtsa muuttui tummaksi, oireet kirjattiin rokote haitaksi. Sama juttu toisen rokotteen jälkeen oireet paljon pahempana. Onnenkantamoinen tapahtui kun hän pääsi käsiksi erään oikeusjutun kautta luottamukselliseen raporttiin rokotehaitan saaneista henkilöistä, eikä hänen nimensä ollut listalla. Mutta hänen haitat oli kirjattu koronavirus infektiosta, vaikka hänellä oli ollut kaikki näytteet negatiivisia.

boonnon

Otsikko on jo sitä luokkaa että mitä jos Samuel menisit ihan oikeisiin töihin ja jättäisit kirjoittelun muille

Snif

Kirjoita sen jälkeen tuollein jos olisit menettänyt omaisesi tuolle mrna myrkylle joka ei ole edes rokote.

John Quiman

Kirjoittaja on tosiaan vähän pihalla koronarokotuksista ja elänee sinisilmäisesti uskossa valtamedian ja poliitikkojen tarinoihin.

Sanon silti

Mietin vain sitä, voidaanko rokotukset kohdentaa esim. niiltä osin kuin ne toimivat ajanvarauksella ja Kela-kortilla/henkilötunnuksella tunnistautumisella.

Aiempi pidempi kommenttini meni sensuuriin termillä ”roskaviesti”.

John Quiman

Pitkä kommentti voi ilmeisesti sekoittaa moderointialgoritmin, sillä jos jakaa pitkän esim. kahteen osaan, se tapaa mennä läpi ongelmitta. Olen kokeillut moneen kertaan. Kekkasin sen kerran, kun ajattelin kokeilla, että missä osassa algoritmi löysi moitittavaa, mutta palasina ei löytynytkään mitään ongelmaa.

Viimeksi muokattu 11 kuukautta sitten by John Quiman
Sanon silti

Kiitos vinkistä, tässä olenkin jakanut pitkin päivää kommenttiani pienissä osissa. Tosin saattoi olla sana ”microchip” suomeksi esitettynä, joka laukaisi moderoinnin. Outoa kuitenkin oli, että kommentti ehti näkyä jonkin aikaa, kun bongasin kirjoitusvirheen ja lähdin korjaamaan, ilmoitus hyväksyntään menosta tuli vasta kun yritin tallentaa korjausta. Oli ottanut viereisen kirjaimen y, kun piti olla t.

John Quiman

Noin käy usein, että jos korjaa, menee algoritmi sekaisin ja laittaa odotteluun sekä mahdollisesti leimaa roskapostiksikin. Tämä koskee erityisesti pitkiä viestejä.

Viimeksi muokattu 11 kuukautta sitten by John Quiman
Huutavan ääni erämaassa

kirjoittaja on enimmäkseen väärässä, mutta ei täysin väärässä.
K-rokotekriitikot ovat täysin oikeassa ainakin tässä asiassa.

Paimen

”eivät ole täysin väärässä”… Näin se teidän käsikirjoitus muuttaa ajan mittaan muotoaan. Tehän olitte TÄYSIN OIKEASSA ihan äskettäin. Hohhoijjaaaa… Muutama vuosi tästä eteenpäin me jo tiedämme että kirjoitatte ”rokotekriittiset olivat täysin oikeassa” ja me pudistelemme päitämme koska niinhän me tiesimme jo alkumetreillä. Tuota teidän touhua on nykyään lähinnä noloa katsottavaa, ennen se oli kovin huvittavaa. Pöljiähän te olette. Otitte myrkyt, mokasitte ihan helvetisti, eikä myrkyt teistä pois lähde. Se ei ole sen vaikeampaa. Onnea valitsemallenne tielle. Moikataan ku nähdään, ei me teitä vihata vaikka te meitä vihaatte.

Juha

Heh. Nämä korona aikaiset kusetukset eivät unohdu koskaan. Näin vaalien alla on syytä muistaa mitkä puolueet kannattivat totalitarisia toimia vaikka pandemian kriteerit eivät täyttyneet. Nyt kun vielå on paljastunut,että kyseessä oli USAn hallinnon vapauttama bioase, joka tappoi miljoonia ihmisiä, on kyseessä massamurha ja rikos ihmiskuntaa vastaan. Lisäksi nämä geenipiikitbaiheuttivat vastaavasti vammautumisia ja kuolemaa samalla kun niillä tehtiin valtavat summat rahaa USAn pankeille (mm Blackrock, Vanguard). Pöyristyttävä huijaus jonka traumaa tämå sukupolvi kantaa hautaan asti.

John Quiman

Ei ole paljastunut, että kyseessä olisi USA:n hallinnon vapauttama bioase. On paljastunut, että Faucin järjestämällä salaa hoidetulla rahoituksella, USA:n lakien vastaisesti, pidettiin yllä Kiinassa biolabraa, josta se joko vapautettiin tai se karkasi ihmisten joukkoon.

Juha

NIH on USAn hallinnon alainen ”terveys”virasto jonka toimesta virus manipulatiota tehtiin so. bioasetta kehitettiin Wuhanissa. Miten ja kuka tappajaviruksen vapautti tuskin selviää koskaan.. eikä ole tarve koska syyllinen pandemiaan on USAn hallinto jolla oli myrkkypiikit valmiina.. vai kehitettiinkö ne star trek scifi projektissa (warpspeed) ylivalonnooeudella, heh moni uskoi scifi rokotteeseen.

Tagit