Olin perussuomalaisten teltalla Leppävaaran Raittikarnevaaleilla ja sain kuulla taas yhden kiinnostavan, mutta sisällöltään masentavan tositarinan. Eräs työperäisenä maahanmuuttajana Suomeen 30 vuotta sitten muuttanut, kirkkaan punaiseen paitaan pukeutunut nainen sanoi ”näkevänsä punaista”, kun humanitaarisille maahanmuuttajille pöytä on kaikin puolin katettu ”kuin Manulle illallinen”. Sitä vastoin hän tuli tänne tekemään kovaa työtä.
Ajattelin, että siinäpä taas ihan perusjuttua, mitä teltalla saa kuulla. Valpastuin kuitenkin, kun nainen kertoi asuneensa kolme ja puoli vuotta Senegalissa Helping Hand -järjestön leivissä talouspuolen osaajana. Hänestä oli tullut Afrikassa maahanmuuttokriittinen, mikä ei ole lainkaan tavatonta.
Nainen kertoi, että senegalilaisille täytyisi opettaa säästämistä ja heidät täytyisi opettaa tekemään työtä. Nainen oli jutellut jopa erään paikallisen kansanedustajan kanssa, joka oli sanonut tämäkin naiselle, että ”opettakaa nämä (senegalilaiset) tekemään työtä!” Yritin sanoa naiselle, että no ainakin afrikkalaisten naisten sanotaan tekevän kovasti töitä ja länsirannikolla he ovat tunnettuja kovasta kaupankäynnistään. Nainen puuskahti, että senegalilaiset miehet ainoastaan tekevät töitä ja naiset ovat kiinnostuneita lähinnä hiuksistaan. Naiset käyttävät paljon aikaa hiustensa laittamiseen ja lähes kaikilla on hiuslisäkkeet, koska he haluavat pitkät hiukset, jollaisia heille ei luonnostaan kasva. Tuo kuulosti tietenkin todella ikävältä, ettei osata arvostaa omia hiuksia ja sitä myöten ulkonäköä omista lähtökohdista käsin.
Tämän Senegalissa asuneen naisen näkemys oli, että senegalilaiset eivät juuri tuota mitään, vaan ostavat tavaraa ja myyvät sitä eteenpäin. No, varmasti maaseudulla kuitenkin on tuotantoa, jota myös myydään.
Nainen kertoi myös tuohduksissaan, kuinka ruokaa heitetään Senegalissa menemään, vaikka ei ole riittävästi syötävää. Esimerkiksi lapset eivät kuulemma osaa laittaa leipäpalaa talteen myöhempää tarvetta varten, vaan heittävät sen menemään.
Kysyin naiselta, että löytyykö Senegalista kuitenkin jotain myönteistä, josta voisimme ottaa oppia täällä. Nainen vastasi painokkaasti, että ei. Jotta tässä olisi kuitenkin jotain myönteistä, niin kerrottakoon, että nainen mainitsi senegalilaisten naisten pukeutuvan viimeisen päälle trendikkäästi, eikä islamilaisittain, vaikka väestö on valtaosin islamilaista. No, ainoan tuntemani senegalilaisen sisko Senegalissa näyttää toisaalta hunnuttautuvan, mitä olen hieman somessa vakoillut. Maaseudulla on kehitysmaissa tyypillisesti ihan eri meininki kuin kaupungeissa.
Tarina kuulosti kyllä mustavalkoiselta, mutta on siinä jotain perää oltava. Meistä suomalaisista ei esimerkiksi varmasti kukaan puusilmäisempikään sanoisi, että meille täytyisi opettaa työntekoa. Eilen sitäpaitsi tarkistin jälleen, onko afrikkalaisia ravintoloita jo vihdoin saatu Helsinkiin, koskapa satun tykkäämään afrikkalaisesta ruoasta. No eipä löytynyt kuin kolme, joista kaksi on etiopialaisia. Etiopialaiset eivät kuulu Suomessa merkittäviin afrikkalaisvähemmistöihin, enkä myöskään oikein pidä etiopialaisten omalaatuisista happamista letuista, joihin ruoka kääritään.
Kulttuureissa on eroa ja niistä jää paljon jäljelle myös muutettaessa toisen kulttuurin vaikutuspiiriin. Tietenkin täytyy aina muistaa myös valtavat yksilölliset erot. Tarinaa miettiessä tulee mieleen Laura Huhtasaaren neuvo: ”Jos et halua asua Lähi-Idässä tai Afrikassa, niin älä sitten siirrä sieltä massamäärin väestöä tänne!”
