Blogit

Suuren maailman suuntaviivoja

Tuukka Kuru

Prager University-niminen konservatiivinen verkkojulkaisu julkaisi muutama päivä sitten vaihtoehto-oikeistoa käsittelevän videon, jonka tarkoituksena oli osoittaa kuinka kaukana kyseinen liikehdintä on “aidoista” konservatiivisista  arvoista. Kuten niin monta kertaa aikaisemmin, myös tälläkin kertaa vaihtoehto-oikeisto pyrittiin esittämään eräänlaisena vasemmiston ihmisvihamielisenä perversiona, joka jakaa samanlaisen pakkomielteen rotuidentiteettiä ja vahvaa valtiota kohtaan kuin modernit sosialistit. Kyseistä jaksoa tähdittänyt Michael Knowles korostaa “todellisen oikeistolaisuuden” tarkoittavan mahdollisimman vapaata kauppaa, absoluuttista individualismia ja “kristillisiä arvoja”, mitä se ikinä tarkoittaneekaan kymmenien tuhansien seurakuntien maassa.

Jenkkikonservatiivit ovat historian valossa pyrkineet usein edustamaan eräänlaista taistelevaa sentrismiä, jonka tehtävä on kamppailla poliittisen kentän molempia ääriliikkeitä vastaan. Kyseinen ajattelu perustuu usein vanhentuneeseen hevosenkenkäteoriaan, jonka mukaan niin vasemmiston kuin oikeiston ääripäät muistuttavat enemmän toisiansa kuin maltillista keskustaa. Mikäli talouspolitiikka nostetaan poliittisen keskustelun keskiöön, samankaltaisuudet ääripäiden välillä ovat osittain paikkaansa pitäviä. Nationalistinen oikeisto suhtautuu yleensä konservatiiveja huomattavasti epäilevämmin yhteiskunnan atomisoitumiseen ja pääoman vapaaseen liikkumiseen, sillä kyseiset ilmiöt voivat helposti heikentää yhteiskunnan sisäistä koheesiota. Siinä missä konservatiivi puolustaa kiihkeästi pääoman ja työvoiman vapaata liikkuvuutta puhtaan ideologisista syistä, nationalisteille kyseiset asiat ovat enemmänkin työkaluja, joita tulee hyödyntää kansallisen koheesion rajaamissa puitteissa. Nationalisteille taloudelliset kysymykset ovat siten sekundäärisiä, ja ne tulevat arvoasteikossa vasta kansallisen turvallisuuden jälkeen.

Voimakas individualismi ja kaipuu vapauteen eivät ole millään tavoin tuntemattomia ilmiöitä minullekaan, mikä on nähtävissä lukuisista libertaarihenkisistä artikkeleista joita olen kuluneiden vuosien aikana kirjoittanut. Individualismi voi kuitenkin syntyä vain sen kaltaisessa yhteisössä, joka on kykenevä ylläpitämään ja puolustamaan kyseistä ideaalia ulkopuolisia uhkia vastaan. Hieman paradoksaalisesti voidaankin todeta, että yksilöllisyyden ihannetta on mahdollista toteuttaa vain silloin, kun sitä suojaa kansallisen yhtenäisyyden muodostama haarniska. Yksilöllistä omistusoikeutta, sananvapautta, korkeaa keskinäistä luottamusta ja oikeutta koskemattomuuteen ei tosiasiallisesti ole olemassa siinä tilanteessa, kun katuja hallitsevat väkivaltaiset jengit, jotka vihaavat eurooppalaisia pelkästään heidän etnisen taustansa takia. Mikä tahansa kansalaisten nauttima oikeus on olemassa vain silloin, jos yhteisö itse sitoutuu kyseisten oikeuksien ylläpitämiseen. Kyseiset oikeudet lakkaavat olemasta tasan siinä vaiheessa, kun niiden olemassaoloa ei kyetä enää yhteisön puolesta turvaamaan.

Konservatiivisen ajattelun suurin virhe perustuu individualismin henkiseen ulottuvuuteen. Tämän ajattelun mukaisesti jokainen ihminen on taustastaan riippumaton toimija, joka tekee päätöksensä täysin itsenäisesti. Ikään kuin jokainen ihminen olisi vain yksittäinen atomi, joka ei kanna harteillaan perinnöllisiä ominaisuuksia, rotuidentiteettiä, kotoa saatua kasvatusta tai sitä vuosisataista kulttuuria, jonka arvoihin ja symboleihin hänet sidotaan syntymästä lähtien. Tämän kaltaisessa ajattelussa ei olisi mitään väärää, ellei se olisi niin voimakkaasti ristiriidassa ihmisen todellisen luonteen kanssa. Ihminen on evolutiivisen taustansa perusteella laumaeläin, joka on kyennyt nousemaan ravintoketjun huipulle ylivoimaisen yhteistyökykynsä ansiosta. Yksittäinen ihminen ei pärjää fyysisesti monellekaan itseään pienemmälle eläimelle, mutta osana kurinalaista joukkoa se on kyennyt kukistamaan suurimmatkin vastustajansa helposti. Tämä sama heimomentaliteetti, joka on sitonut ihmiset osaksi suurempaa joukkoa, on  tarkoittanut yhteistyön lisäksi myös sitoutumista yhteiseen puolustukseen toisia heimoja vastaan. Tästä samasta ilmiöstä kumpuaa myös ihmisen taipumus muodostaa sisäpiirejä ja ulkopiirejä sen perusteella, kuinka paljon muut ihmiset jakavat yhteisiä ominaisuuksia henkilön itsensä kanssa. Yhteinen ulkonäkö, kieli, käyttäytyminen, uskonto ja temperamentti ovat niitä ominaisuuksia jotka synnyttävät tunteen sisäpiiristä, niiden puuttuminen taasen tekee muista ihmisistä ulkopuolisia, joihin suhtaudutaan omaa porukkaa suuremmalla varauksella.

Vaikka konservatiivit kokisivatkin etteivät kyseiset ominaisuudet ole heidän ajattelunsa näkökulmasta relevantteja, niillä on merkittävä vaikutus ihmisjoukkojen ryhmäkäyttäytymiseen. Yhdysvaltojen musta väestö ja itäaasialaiset ovat ryhmäkäyttäytymisensä perusteella toistensa vastakohtia, vaikka nimellisesti molemmat elävät samojen “konservatiivisten” pelisääntöjen mukaisesti. Konservatiiviset arvot toimivat melkoisen huonosti niissä mustissa yhteisöissä, joissa koulumenestys on surkeaa, suurin osa lapsista syntyy yh-perheisiin, rikollisuus on yksi elämäntapa muiden joukossa ja joissa esiintyy merkittäviä huumausaineongelmia. Vaikka valtion ajama politiikka olisi kuinka yksilökeskeistä, sen toimintaan vaikuttaa suuri joukko yksilöstä riippumattomia lainalaisuuksia. Näitä ovat esimerkiksi turvattu jälkeläistuotanto, tarpeeksi korkea taloudellinen tuottavuus ja rikoksiin taipuvaisen väestökomponentin erottaminen muusta väestöstä. Valtio, jonka väestö ei kykene ylläpitämään yhteiskunnan infrastruktuuria tai varmistamaan oman olemassaolonsa jatkuvuutta, on epäonnistunut valtio. Valtiota ja sen alaisuudessa toimivaa yhteiskuntaa ei voida koskaan erottaa sen alaisuudessa elävistä ihmisistä.

Vaihtoehto-oikeistolainen ajattelu eroaa voimakkaimmin konservatiiveista juuri tässä asiassa. Väestön vaihtuessa myös valtion yleisilme muuttuu väistämättä, sillä sen toimintaa alkaa entistä enemmän ohjaamaan sen kaltaiset ihanteet ja päämäärät, jotka ovat sen uudelle väestölle luonteenomaisia. Konservatiiviset arvot nähdään tältä osin eurooppalaisina arvoina, jotka voivat esiintyä ainoastaan sen kaltaisessa yhteisössä, joka sitoutunut niiden ylläpitämiseen. Mustien ja latinoiden äänestyskäyttäytyminen eroaa selvästi Yhdysvaltojen valkoisen väestön vastaavasta, jonka vuoksi Yhdysvallat tulee tulevaisuudessa muuttumaan entistä vasemmistolaisemmaksi yhteiskunnaksi, mikäli kahden edellä mainitun väestön lukumäärä jatkaa kasvamistaan. Konservatiivit tuskin ymmärtäisivät vielä tässäkään vaiheessa kyseisen muutoksen todellista luonnetta.

Ajat eivät ole sen helpompia Yhdysvaltojen ulkopuolellakaan. Afrikan väkiluku ylittää nykyisten arvioiden perusteella neljän miljardin rajapyykin vuonna 2100, joka tarkoittaa sen nykyisen väestön nelinkertaistumista. Afrikan väestön kasvaessa räjähdysmäisesti myös heidän maailmanlaajuinen merkityksensä kasvaa samassa suhteessa, sillä Afrikan ainoa vientituote muihin maihin tulee olemaan jatkossakin sen oma ylijäämäväestö. Tulevaisuudessa tämä ylijäämäväestö tulee muuttamaan pysyvästi niitä länsimaita, jotka ovat valmiita ottamaan kyseisiä ihmisiä siipiensä suojiin. Tämä väestösiirron seurauksena useat Euroopan maat alkavat väistämättä muistuttamaan nykyistä Etelä-Afrikkaa, sillä eurooppalaisten oma syntyvyys ei kykene kilpailemaan maahan tulevien massojen kanssa. Ja aivan kuten Etelä-Afrikassa, myös Eurooppa alkaa muistuttamaan entistä enemmän Saharan eteläpuoleista Afrikkaa. Toisin sanoen, yksikään eurooppalainen kansakunta ei selviä kyseisestä muuttoaallosta, ellei jotain merkittävää muutosta tapahdu eurooppalaisten omassa ajattelussa.

Tältä osin vaihtoehto-oikeisto ja radikaalivasemmisto ovat molemmat oikeilla jäljillä tulevien muuttoaaltojen arvioinnissa. Vasemmistolaiset tiedostavat kyseisen muutoksen peruuttamattomat vaikutukset, ja pitävät sitä ainoastaan luonnollisena ja toivottavana lopputuloksena. Tiukemman linjan oikeistolaiset taasen mieltävät kyseisen muutoksen olevan valtava uhka heidän oman kansansa olemassaololle. Nämä oikeistolaiset myös tiedostavat sen, ettei mikään puhe integraatiosta, huivikielloista tai suvivirrestä kykene ratkaisemaan sitä todellista ongelmaa, joka tällä hetkellä muhii Välimeren eteläpuolella ja Aasiassa. Todellinen kysymys koskeekin sitä, kuinka eurooppalaisten tulisi tähän valtavaan demograafiseen muutokseen suhtautua.

Tältä osin konservatiivit jotka haluavat vain “kohtuutta” ja “tolkkua” ovat tienhaarassa. Lähitulevaisuudessa myös he joutuvat ottamaan kantaa tähän suureen muuttoliikkeeseen ja pohtimaan sitä, voidaanko heidän toivomaansa yhteiskuntaa ylläpitää väestöllä, joka ei ole sitoutunut kyseisen ajattelun perusarvoihin ja joka ei ole tarpeeksi kyvykäs sen instituutioiden ylläpitämiseen.


Tuukka Kuru

 

Jakoa

Tietoa julkaisijasta

Tuukka Kuru

Tuukka Kuru

Olen v.1990 syntynyt nettiaktiivi, joka on käynyt
useaan otteeseen pyörähtämässä myös erilaisissa
puoluehankkeissa. Luonnehtisin itseäni
oikeistolaiseksi minimivaltion kannattajaksi, jonka
sydämestä löytyy paikka myös perinteille ja
isänmaallisuudelle.