Tasa-arvoa ei ole olemassa. Yksikään ihminen ei kyvyiltään, mukaan lukien kaiken mahdollisen fyysisestä kyvykkyydestä, sosiaalisista taidoista, kirjoitustaidon värikkyydestä, sormien näppäryydestä tai kyvystään hahmottaa abstraktisti asioita, ole toisensa vertainen. Nämä ovat asioita, mitä tuskin tullaan ikinä pystymään empiirisesti mittaamaan ja vaihtelevat päivästä päivään, mutta niiden olettaminen tasaisesti on perusteellinen virhe. Ei ole yhtään hiekanjyvää samanpainoista, ei kukkaa yhtä kaunista, ei pelin pelaajaa yhtä hyvää, kunnes ihminen luo mielivaltaiset säännöt, miten peli voi päätyä tasan. Me emme kohtele ihmisiä yksilöinä tai ryhminä tasa-arvoisesti ja miksi pitäisi? Miten satunnainen henkilö kadulla ansaitsee saman kohtelun kuin hyvä ystävä tai perheenjäsen? Toisaalta on niitä, joita vieras viehättää, jotka vihaavat kaltaistaan, xenofiilejä. Nämäkin kuitenkin käyvät läpi tämän hierarkian päässään, se on vain päälaelleen käännetty, vääristynyt orgaanisen menestyksen kannalta. Tasa-arvoa ei ole olemassa, sitä ei koskaan ole ollut olemassa ja sitä ei koskaan tule olemaan olemassa, missään muodossa tai millään tavalla.
Mistä tämä kaipuu tasa-arvoon on tullut? Mistä koko ajatus? Historiassa on monia esimerkkejä, missä nykypäivänä väitetään sen esiintyneen ja olleen tärkeää. Yleisesti ottaen niin sanotun ”valistusaikakauden” ajattelijat ovat pyrkineet kääntämään uskonnollisia oppeja niiden alkuperäistä tarkoitusta vastaan. 1. Pietari 2:17 ” Osoittakaa kaikille kunnioitusta, rakastakaa uskonveljiä, pelätkää Jumalaa, kunnioittakaa kuningasta”. Tämänkaltaisista jakeista moni vetää tulkintoja, että egalitaari maailmannäkemys on Jumalan tahdon mukainen. Niin sanottu ”Brotherhood of Man”. Siinä kuitenkin puhutaan vain muiden kunnioituksesta ja rakastamisesta, eikä siitä, etteikö toiset olisi alempia toista, vaan että vaikka joku on alhainen, hän silti ansaitsee kunnioitusta eläessään hurskasta elämää. Sama opetus toistuu tarinassa, jossa Buddha ottaa koskemattoman Nidhin munkikseen. Tarinaa moni käyttää tarkoitukseen, että kaikki ovat tasa-arvoisia, vertaisia, mutta jostain syystä tarinassa kuitenkin ilmenee, että yhteiskunnassa on kastijärjestelmä, yleisesti ottaen Buddhan munkit ovat Brahmin- tai Kshatriya-kastia, ja Buddha ei haasta kastijärjestelmän hierarkiaa, päinvastoin, hän yleisesti ottaen vahvistaa sitä. Nidhi on vain koskematon, joka kuitenkin suoriutuu tehtävistään kunniakkaasti, ymmärtää roolinsa maailmassa ja rakastaa ja kunnioittaa Buddhaa. Hän on siis maanpäällisessä tehtävässään paremmin onnistunut kuin vastuuton ja rietas prinssi, mutta tämäkään ei tarkoita, että hän ansaitsee asemansa yli. Tullaksemme hieman lähemmäs kotia, Pohjoismaiset pakanalliset yhteiskunnat ovat myös hyvin perversioituja nykykäsityksissä vastaavalla tavalla. Netti on täynnä artikkeleita, jossa väkisin etsitään viikinki soturinaisia ja verrataan heidän asemaansa Skandinavian maiden nykyisiin tasa-arvolakeihin. Totuus kuitenkin käy ilmi, että kyseessä ei ole tasa-arvo, vaan vankka ymmärrys siitä, mitkä sukupuolten roolit ovat yhteiskunnassa. Nainen olikin yleisesti vaikutusvaltaisempi kodin asioissa, kuten yhä monesti on ja tämä ei ole tasa-arvoista. Samoin nainen ei kuitenkaan ollut lainkaan osallisena poliittisessa päätöksenteossa, tai edes siinä sotilastoiminnassa, mistä usein hehkutaan. Kyllä, nainen saattoi olla aseistettu ja viimeinen suoja lapsille kylässä sen jälkeen, kun varsinainen aseistettu vastarinta oli tuhottu.
Entä sitten tasa-arvo lain edessä? Tottakai lain on koskettava kaikkia samalla tavalla, eikö? Itse kysyn vain, että onko näin tänäkään päivänä? Kohteleeko lakijärjestelmä erilaisia ihmisiä samalla tavalla? Saako tietyt ihmiset järkyttävistäkin ruumiillisen vahingon rikoksista samanlaisia tuomioita kuin jotkut, jotka hädin tuskin tekivät mitään väärää? Kyseenalaistan, onko koskaan ollut toisin. Kouluissamme opetetaan tahallaan vääristyneitä kuvia näistä asioista. Yleisesti yhteiskuntaopin oppitunnit ovat puhdasta valetta siitä, miten valta oikeasti toimii. Haukutaan tai ainakin luodaan kuvaa keskiajasta takapajuisena, kun silloin sentään oltiin täysin avoimia ja rehellisiä kaksi- tai enempitasoisesta lakijärjestelmästä, missä aateliset rehellisesti vain eivät saaneet samoja tuomioita samoista rikoksista. Puhumattakaan siitä, että rangaistaanko moisia nykyään lainkaan. Nykymaailman mädässä jankutetaan tasa-arvosta, vain saadakseen valtaa, ja sitä se on. Tasa-arvo on mahdottomuus, joka tuntuu hyvältä, koska tätä psykologista kanavaa on vahvistettu joka ihmisessä pienestä pitäen jo sukupolvia. Täten tasa-arvon ajaminen on ikuinen ja täydellinen kyynisten ihmisten vallanhankintaväline. Aina on ihmisryhmiä, mitkä eivät ole samalla tasolla jossain asiassa, mitä laittaa toisiaan vastaan sen nimissä. Erityisesti niin sanotussa liberaalissa demokratiassa.
Tasa-arvo joopa joo. Akkaloehen keksintö jossa palanut verorahaa miljoona kaupalla ja tulee palamaan. Monet seminaarit sun risteilyt ko asia tiimoilta vielä käydään, että ei vaan kukaan ala oikeita ongelmia esiin nostamaan. Tasa-arvo ja kuolemattomuus on yhtä helppo saavuttaa
”Entä sitten tasa-arvo lain edessä? Tottakai lain on koskettava kaikkia samalla tavalla, eikö?”
Kyllä ja ei. Tietyn ryhmän jäsenten, kuten kaikkien miesten tai kaikkien alaikäisten, varmaankin tulisi olla keskenään yhdenvertaisia lain edessä. Tasa-arvokiihkoilusta huolimatta niin tavan kansalle kuin eliitillekin kelpaa, että laki ei ole sama esim. miehille ja naisille (asevelvollisuuslaki), eikä lapsille ja aikuisille, ja uskonnollinen epätasa-arvokin oli voimassa Jehovan todistajien vapautuslain muodossa vuoteen 2019 asti.
Hierarkia on varmasti luonnollinen, mutta hyvä tai huono se ei ole sen enempää kuin luontokaan. Hierarkia on luonnollisimmillaan seurausta meritokratiasta, jossa parhaiten suorittanut johtaa. Toisin sanoen; Paras jousiampuja johtaa metsästysseuruetta. Sama näkyy karkeana jo lasten keskinäisissä leikeissä. Ei ainoastaan niin että parhaiten onnistunut kokee ”luonnollisena” johtoasemansa, vaan myös muut joukon jäsenet alkavat ”kallistua” kohti tiettyä hierakista rakennetta aivan luonnostaan.
Tottakai fyysiset erot ihmisissä ovat pelkästään jo riittäviä kumoamaan pyrkimykset tasa-arvoon, mutta erot älyllisessä kapasiteetissa, häikäilemättömyydessä sekä moraalissa tai sen puutteessa, vääristävät asetelmaa entisestään. Tasa-arvo voi silti olla itselle merkityksellinen perusta muiden ihmisten arvioimisessa. Esimerkkinä katson kahta ihmistä jotka riitelevät julkisesti torilla. Ensimmäinen kokee kunniansa loukatuksi koska häntä katsottiin silmiin. Hän sylkee toisen kasvoille, uhkaa kunniakuolemalla puukkoa heilutellen ja muistuttaa että toinen – eri uskontoon kuuluessaan – on ala-arvoisempi kuin hän itse. Toinen taas aloittaa pahoittelemalla, huomatessaan ensimmäisen loukkaantuneen. Sen jälkeen alkaa nauraa ensimmäisen kommenteille, eikä peräänny.
Minä tulkitsen näkemääni ja kuulemaani, kunnes jompi kumpi luopuu ihmisarvostaan vapaaehtoisesti. Sen jälkeen minun ei tarvitse olla kiinnostunut SEN tahon mielipiteistä, jolle oletusarvona on minun tai muiden alempiarvoisuus. Minun ei tarvitse olla vähääkään pahoillani, en ole velkaa hänelle mitään ja mielelläni vastaisin hänen säälittävään yritykseen hallita pelolla. Jos joku on lähtökohtaisesti minua korkeammalla ihmisarvossaan, hän itse luopuu omasta arvostaan minun silmissäni. Minä reagoin.
Tasa-arvo voi olla samalla lailla hyödyllinen ajatus kuin äärettömyyden käsite matematiikassa. Se on hyödyllinen työkalu laskettaessa abstraktissa ulottuvuudessa, mutta ei kelpaa sellaisenaan käytettäväksi arkielämässsä. Yhdyn ennekaikkea siihen, että parasta käytännön tasa-arvoa on se, että kukin tietää missä on parhaimmillaan ja hoitaa sen.
Kaikilla on mielipide. Onko Gretan mielipide siitä kuinka Pertin pitäisi hoitaa metsäänsä, Pertille hyödyllinen? Lopulta tämäkin on tasa-arvokysymys. Mielestäni Gretalla täytyisi ensin olla jokin käsitys siitä mistä hän Pertille puhuu. Jos Greta vain olettaa Pertin toimivan hänen mielensä mukaan, on Greta epäonnistunut kohtaamaan muut ihmiset tasa-arvoisina.
On salattu lainsäädäntöön sisälle laitettu karkea hierarkia: Suomen ”perustuslain” 118 § 3 momentti: Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole, mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.
Näin siitä huolimatta, että PL 6 §:n mukaan kaikki kansalaiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Miksi 2011 otettiin tällainen takapakki ? Jotta Suomen kansallisomaisuus ja eläke-yms. rahastot voidaan varastaa: Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”.
Meidän ”valitsemat” katsovat, että mandaatin saaminen antaa oikeuden varastaa ja olla syytesuojassa näiden varkauksien osalta ja ”ylimmät” käskyttävät ”kansanedustajia” puoluekurilla .
Poliisi näitä rikoksia ei saa tutkia: EOA päätös 876/2/05 … Poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa.
Poliittiset puolueet tämän kaiken ovat aikaan saaneet; ja vahingossa Suomi ei ole tällaiseksi muovautunut.
Tätä kaikkea prosessia ohjataan ulkoa ja meidän ”päättäjäorjamme” seuraavat käskyjä sokeasti; mutta hyväksyykö kansa tilanteen syventämisen pidemmän päälle ?
Ei taida hyväksyä, koska tämäkin ”mielipide” on ”suuressa mediassa” kielletty mielipide .
Samoja mietteitä itsellä ollut yhä enenevässä määrin viime vuosina. Äärimmilleen viety tasa-arvon ihailu ei ole muuta kuin nihilismiä kauniimmassa paketissa. Jos kaikki on kerran samanarvoista, niin silloin mikään ei ole minkään arvoista.
Jäi kirjoittamatta blogiin mutta lienee itsestäänselvää, että hierarkia on luonnollinen ja hyvä asia, vaikka on myös oikein että ne kaadetaan ja kasataan uudestaan tarvittaessa.
Tasa-arvoisuutta pidetään arvokkaana poliittisena tavoitteena. Kuitenkin koululaisille jaetaan edelleen erilaisia todistuksia, pidetään urheilukilpailuja, jaetaan palkintoja hyvistä suorituksista, pidetään työhaastattelu ja, mediassa kiitetellään samanmielisiä,..
Pitäisi vähitellen huomata politiikan järjettömyyden ja epätasa-arvoisuuden.