Blogit

Vapaakauppa-absolutismin tuho

KUVAN PIIRTÄJÄ: CHAD CROWE

David Ricardo aikoinaan oli ensimmäisiä vapaan kaupan teoreetikkoja ja äänenkannattajia. Eritoten suhteellisen edun teoria on yhä peruste vapaalle kaupalle, vaikka sen perusolettamuksiakin ollaan hylätty. Näitä merkittäviä unohdettuja olettamuksia oli kaksi: Pääoman ja väestön pysyminen valtiontaloudessa. Se, että nämä kasvoi ja pieneni oli selvää, mutta ei se että näitä massoittain olisi mahdollista siirtää maasta toiseen. Edes Ricardon ääriutilitaristinen mieli ei vielä pystynyt kuvittelemaan nykyisenkaltaista pääoman tai ihmisten liikettä. Jos tarkastellaan nykypäivänä Euroopan unionin sisämarkkinoita, niissä vallitsee neljä ”perusvapautta”:

1. Tuotteiden vapaa liikkuvuus
2. Ihmisten vapaa liikkuvuus
3. Palvelujen vapaa liikkuvuus
4. Pääoman vapaa liikkuvuus

Tuotteissa on ilmiselvää, ettei joissain paikoissa kahvipapu kasva ynnä muut vastaavat asiat. Siinä suhteellinen etu on selvin. Teoriassa voisit luoda valtavan keinotekoisen ympäristön sisätilaan Ivaloon, missä kasvatat banaaneja, mutta tuon ylläpito on selkeästi suhteessa kalliimpaa kuin maahantuonti Nicaraguasta, maalaisjärkikin tämän kertoo. Puhumattakaan ympäristörikoksista, energiahävikistä, ynnä muusta jos tuollaista haluaisi tehdä ja kuinka paljon surkeampi napapiirin banaani olisi. Tämä ei tarkoita, että kaikki ne loput tuotteet, mitä Suomessa voisimme omiin tarpeisiimme tehdä, pitää ulkoistaa ihan vain siksi, että voimme tästä saada enemmän aikaa tehdä muuta. Se muu tekeminen tuskin on yhtä arvokasta, kuin omavaraisuutemme sen tuotteen osalta, riippuen tietenkin tuotteesta.

Tuotteet ja palvelut, joiden tuotantoon liittyy olennaisesti ihmisen taidot, tulee ongelmalliseksi ihmisten vapaan liikkuvuuden kautta. Markkinavoima ei näe, miksi joka EU-maassa pitäisi esimerkiksi olla oma IT-sektori, konsultaatiopalvelu tai mikään muukaan asia, jota millään pystyisi tarjoamaan kelle tahansa mistä vain. Se pyrkii keskittämään toimintaa tehokkaimmalle, keskeisimmälle, tai likaisimmalle ja halvimmalle paikalle avointen markkinoiden alueella. Todennäköisemmin tehokkain ei ole unionin pieni reunamaa Suomi, emmekä halua muuttaa itseämme likaiseksi ja halvaksi. Sama päätelmä voidaan toistaa millä tahansa alalla. Usein nämä periaatteet ilmenevät myös EU:n ulkopuolella, kun suomalaiset tehtaat suljetaan ja uudelleen pystytetään halvemman työvoimakustannusten perässä Kiinaan tai muualle (Kiinassa tosin työmarkkina on kehittymässä jo liian kalliiksi monilta osin halpatyövoimaksi). Kun ihmiset ja varsinkin pääoma on tehokkaampiin paikkoihin siirrettävissä olevia asioita pankkitilinumeron kasvattamiseksi, suhteellinen etu Suomessa on pelkkien markkinavoimien varaan jäätäessä vain joissain kaivoksissa ja puussa. Sen jälkeen kun metsät ja kaivokset on likvidoitu, ei enää olisi mitään, pelkästään absoluuttisen edun häviäjäpuoli. Tämän riiston ongelman huomasi myös viraalissa tviitissään Martin Paasi omasta näkökulmastaan.

Suhteellisen edun perustein vapaassa kaupassa on muitakin ongelmia. Pohjalla on oletuksia, kuten että kaikkien ihmisten on saatava juuri sitä mitä sattuu tekemään mieli, niin nopeasti kuin mahdollista, mistä päin maailmaa tahansa, juuri siihen edullisimpaan hintaan kuin on vain mahdollista. Aiemmin mainittu markkinan tehokkuudenhakuisuus osoittaa, että tietyille alueille kertyy tiettyä, samaa toimintaa. Se ajaa enemmän ja enemmän erikoistumista yhä kapeampiin työtehtävän jakoihin yhteiskunnassa. Pitkät, erikoistuneet ja tehokkaat tuotantoketjut ovat kapitalistisempia, ne sisältävät enemmän välistävedon mahdollisuuksia eri vaiheiden välillä ja ovat haavoittuvaisia jokaisella kuljetusetapilla. Sen tiellä on lähinnä ihmisten alitajuinen isänmaanrakkaus ja halu elää jossain tietyssä paikassa, kuten vaikkapa suomalaiset Suomessa, koska rahallisesti toiminta ei ole ”rationaalinen”. Nämä voimat heikentävät ihmisiä kollektiivisella tasolla, koska se repii pois ihmisten siteitä siitä paikasta, mistä ovat tulleet, vievät heiltä muun tarkoituksen elämään kuin materian manipulaatio. Maasta ei välttämättä enää löydy ketään joka osaa jotain tiettyä asiaa, vain koska se on rahallisesti edullisempaa olla ulkomaisen armoilla siltä osin. Se heikentää ihmistä yksilön tasolla, koska hänestä tulee loppupelissä täysin avuton selviämään ilman yhteiskunnan teknologiakompleksia, jota hän kapealta osaltaan ylläpitää, mutta ei ymmärrä paljoa sen ympäriltä.

Puhumattakaan kuinka kauppa ei ole aina mahdollista, vaikka sitä haluttaisiin tai tarvittaisiin. Maailman geopoliittinen tilanne on epävakautumassa, kun suuret globaalit valtapelaajat tuskailevat järjettömän suurten järjestelmien ylläpidossa, kuten maailmankauppa. Tällaiset kokonaisuudet eivät kasva ja lujitu loputtomasti, vaan kuten kaikki asiat maailmassa, jossain kohtaa lopulta luhistuvat ja kaatuvat. Pääseekö kauppalaiva perille? Jääkö se jumiin kanaaliin? Ryöstetäänkö se matkan varrella, vaikkapa Jemenin rannikon tai Malakansalmen ohi kulkiessa? Myykö mikään rahtivakuutusyhtiö enää vakuutusta, jos lentokone menee sotatantereiden läheltä, ammutaan ilmasta? Mitä sitten tehdään kun riittävää omavaraisuutta joltain oleelliselta osin ei ole, jopa odottamattomalta osin kuten tietynlainen kuumuutta kestävä tiili? Vastaavaa on elämän jokaisella osa-alueella, pienissä asioissa jotka yhteensä kasaantuvat taakaksi, jotka kaatavat yhteiskunnan kriisitilanteessa, jos siihen ei varauduta.

Sitran kulutuskiihkoilijatkin ymmärtävät, että heidän jälki-Keynesiläinen kulutustalousmaailma on tulossa loppuun. Niille, jotka taloustieteellisistä leimoista jotain tietävät voin sanoa olevani Itävaltalais-autoritääri, kun yleensä Itävallan koulusta tuppaa tulla nihilistisiä libertaareja(Austro-Libertarian), jotka eivät välitä mitä asioita talous tuottaa tai mitä se palvelee, muuta kuin abstraktia yksittäistä kuluttajaa. Sen periaatteita pystyy kuitenkin soveltamaan mihinkä tahansa maailmankuvaan, koska se on oikea tiedekunta eikä valtion kulutuksen lisäämisen tekosyy, kuten Keynsiläisyys.

Nämä EU:n neljä vapautta aiheuttavat Suomelle aseman, missä sille jää liian vähän, jos lainkaan, keinoja suojellakseen omaa kansaa ja varallisuutta valumasta parempien globaalien yhteyksien Keski-Eurooppaan tai vielä pidemmälle. Kaikki graafien kasvun nimessä ja pehmeän voimankäytön kautta. Vapaan, globaalin kaupan aikakausi on tulossa päätökseen tämän vuosisadan aikana. Se on uhka toistaiseksi, mutta sen voi myös kääntää mahdollisuudeksi. Velkalaajennuksen kautta hankittu kasvu on taloudellisen bulimian ensivaihe. Tämä alkoi -50-luvulla maailmanlaajuisesti. Globalismin kaatuessa kaikki oksennetaan pihalle, koska se on keinotekoista höttöä ja valheita. Lyhyemmän aikavälin suhdanne heilunnat ollaan korjattu vain syömällä lisää. Tämä syömähimo tuhoaa kaiken sen pyhän näennäisen kasvun vuoksi, kansakunnat, ympäristön, kaiken muunkin ja oksentaa pihalle betonirauniot ja sekarotuisia ihmisiä, jotka kuolevat pois kun ei löydy soveltuvaa verenluovuttajaa. On varauduttava.

Olen kesän 2024 eurovaaleissa ehdokkaana Sinimustalle Likkeelle.

Tilaa
Ilmoita
guest

1 Kommentti
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
seant

Ruotsissa keskustellaan jo siitä, mitä järkeä on ns, bulkki vedyn tuotanto rakentamalla valtavasti luonnon tuhoavia tuulimyllyjä, kun vähemmän tuotetun sähkön voisi käyttää viisaamiin, joka työllistää ja tuo paljon enemmän tuloja. Suomessa vain iloitaan kun joku pa yritys on tuomassa vetytehdas sinne sun tänne, jotta sitten bulkki vetyä voidaan viedä ulos, eikä ajatella maa-meriluonnon tuhoutumista lainkaan.

Tietoa julkaisijasta

Aleksi Veikkola

Pirkkamies
twitter: @A_Veikkola
instagram: vekkee44
tiktok: aleksiveikkola

Minulla ei ole yhtään alkuperäistä ajatusta tai niiden yhdistelmää. Olen tässä blogissa ajatusten levittäjä tai uudelleenmuodostaja. Luen laajasti ja esitän asiat omin sanoin. Minulta voi aina kysyä mistä tuon idean sain ja voin ohjata kysyjän siihen suuntaan. En usko että alkuperäisisä ajatuksia on olemassa muutenkaan, kaikki on ollut aiemmin ja kaikki tulee tapahtumaan uudestaan eri muodossa. Nihil novum sub sole.