Blogit

Täydennetään taas mitä medialta on jäänyt kertomatta

Aloitetaan kotimaasta. Vihreiden entinen puoluesihteeri Panu Laturi on ollut IS:n otsikoissa. Ingressi kertoo: Vihreiden ex-puoluesihteeri Panu Laturi kertoo HAAPALA-TV:ssä sairaalakierteestään, leikkauksistaan ja pitkästä kuntoutumisestaan. Hän joutui työmatkalla Brysselissä kahden ryöstäjän mukiloimaksi kolmisen vuotta sitten. Hengen lähtökin oli lähellä. Katso koko tallenne tästä.

Jos ei viitsi katsoa tallennetta niin mistä tiedosta lukija jää paitsi. Se että Laturi pääsi nauttimaan monikulttuurisesta rikkaudesta, kahden laittoman siirtolaisen tekemästä ryöstöstä. 38-vuotias hyökkääjä, joka on Sudanin kansalainen, tuomittiin 8 vuodeksi vankeuteen Laturiin kohdistuneesta ryöstöstä ja pahoinpitelystä. Ryöstäjiä oli kaksi, mutta tuomituksi saatiin vain yksi tekijä. Mihin jäi rajoittamattoman maahanmuuton hehkutus kun siihen olisi jälleen ollut tilaisuus.

Ja jatketaan edelleen IS:llä. Kerroin pari päivää sitten kuinka iltapäivälehdille on vaikea kertoa Marinin ja Tuppuraisen osuudesta Uniper-kaupoissa. Ensin IL unohti kertoa ketkä olivat hallituksessa kakkos- ja kolmoskauppojen aikana, sitten IS julkaisi artikkelin pari päivää sitten jossa kolmoskaupan vastuulliset oli jäänyt kertomatta. Vaan ollos huoleton, poikas valveil on, kiitos minun, saatiin kunnia niille joille kunnia kuuluu.

Otin yhteyttä IS:n uutiseen kirjoittaneeseen toimittajaan ja epäilin hänenkin olevan mukana ylläpitämässä Marin-kulttia. Toimittaja vastasi minulle ja vakuutti päinvastaista: Marinia ja Tuppuraista tässä ei tosiaan yritetty mitenkään häivytellä, puhe Marin-kultista menee siis pahasti ohi maalin, jutussa vaan kerrottiin tarinaa vähän pidempää. Jos olisi aikaa riittänyt (tein jutun muutamassa tunnissa), niin olisin sisällyttänyt juttuun myös taustoituksen vuoden 2008-2009 Venäjä-investoinneista, joista myös tullee isot tappiot.

Katsotaanpa miten uutista oli päivitetty. 21.9. kello 16.29: Lisätty juttuun tieto, että toukokuussa 2020 Fortumin Uniper-omistus kasvoi 73,4 prosenttiin ja hankintahinta noin 6,5 miljardiin euroon. Lisätty myös tieto, että vuoden 2021 lopulla Fortumin Uniper-omistus oli noussut 78 prosenttiin.

Oliko sinne lisätty jotain muutakin? Pääministeriksi oli vaihtunut Sanna Marin (sd) ja omistajaohjausministeriksi Tytti Tuppurainen (sd).

Mitä toimittaja vakuuttikaan minulle? Marinia ja Tuppuraista tässä ei tosiaan yritetty mitenkään häivytellä, puhe Marin-kultista menee siis pahasti ohi maalin, jutussa vaan kerrottiin tarinaa vähän pidempää. Jos jutussa kerrottiin tarinaa vähän pidempää, korjauksessa kerrottiin vähän lyhyempää, niinkö se oli, ja Marin-kultin ylläpidosta ei toimittajien toiminnasta löydy mitää perusteita. Hmmmmm.

Lopuksi harppaamme rapakon taakse. Suomalaisen median pääasiallisessa lähteessä CNN:ssä on tapahtunut muutoksia. Muutoksia osin sen takia että kanava on saanut uuden johdon koska sen katsojaluvut ovat romahtaneet. Uusi luuta lakaisi Brian Stelterin ja hänen ohjelmansa Reliable Sources ulos. Ohjelman nimi suomeksi on luotettavat lähteet. Se mm. rummutti innolla ”luotettavista lähteistään” saamia tietoja Trumpin venäjävehkeilystä. Stelter ei ole ainoa. Don Lemon siivottiin parhaan katseluajan ohjelmasta aamu-tv:n juontajaksi.

Pari päivää sitten Lemon haastatteli kuningashuonetta edustavaa Hilary Fordwichia ja kysyi pitäisikö kuningasperheen maksaa korvauksia orjuuden takia. Hilary oli korvauksista samaa mieltä mutta toi esille sen että kun orjuudesta puhutaan on mentävä orjakaupan alkulähteille Afrikkaan. Siellä afrikkalaiset kuninkaat kokosivat omaa väkeä kuin karjaa myytäväksi orjakauppiaille. Sen sijaan, orjakaupan kieltämisen jälkeen jossa Britannia oli ensimmäisiä maita, ei ensimmäinen kuten Hilary sanoi, yli 2000 brittimerimiestä kuoli Britannian laivaston estäessä orjalaivojen kulkemista. Hilary kysyi kenen pitäisi saada korvauksia. Lemonin ilme oli korvaamaton ja hän osasi lopuksi vain kiittää käydystä keskustelusta. Go Don go, onko sinun tiesi sama kuin CNN:n ja Stelterin?

Meinasi unohtua. Suomen Uutiset raportoi eritrealaisen kulttuurin esittelystä Ruotsissa. Jälleen käytiin poliittista debattia Tukholman Husbyssä kuten Eritreassa käydään. Kerroin aiemmin samasta maasta tulleiden samanlaisesta poliittisen kulttuurin demoamisesta Saksassa. Valtamedia on ollut hiljaa kummastakin kulttuuriesittelytapauksesta. Vaikka media vaikenee, muistakaamme että media on opettanut että kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä.

Ja vielä lisäys perjantain kunniaksi. Voitte katsoa oheisesta linkistä Vapaan maailman johtajan haahuilua. Kiperä kysymys: Montako kertaa asiasta olisi uutisoitu jos sukunimi olisi joku muu ja lehdissä spekuloitu kyseisen henkilön henkistä tilaa? Taitaa mennä viikonloppu pähkäillessä.

Tilaa
Ilmoita
guest

6 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
seant

Se miksi Eritrealaisia, joka puolella eurooppaa, vaikka maa ei ole sotaa käyvä maa vuosikausiin. On se, sillä se on ollut Italian alusmaa ja heillä on oikeus tulla Italiaan kausi töihin erilaisten vihannesten keräämiseen ja palamaan takaisin. Mutta kun kerran ovat päässeet Italiaan ja työ ei maita ja asunto on jokin parakki, niin monet lähtevät kohti lihapatoja, jossa ei tarvitse tehdä mitään ja saavat kunnon asunnon. Juuri pohjoismaat, ovat missä on eniten etuja, niin jollakin kummalla verukkeella he saavat ikuisen oleskeluluvan ja täysihoidon.

pöh

Kellepä työ Italiassa maittaisi jos muualla euroopassa saa paljon enemmän tekemättä mitään.
”maksamme velkaa” paitsi että Suomella ja suomalaisilla ei ole koskaan mitään siirtomaita ollut, eikä myöskään orjia.
Itse asiassa täysin päinvastoin, me olemme olleet Ruotsin ja Venäjän vallan alla, ja suomesta on arabit ryöstänyt suomalaisia orjiksi.
Hetkinen.. meillähän pitäisi olla hyvät uhripisteet?

pöh

Laturin tapauksessa voi ilkikurisesti sanoa että osui kerrankin rikkaus oikeaan osoitteeseen.
Hänhän oli juuri sitä ennen jatkuvasti huutamassa rasismia kun joku kehtasi suhtautua kriittisesti maahanmuuttoon..
Taisi olla aika jyrkkiä kommentteja poliittisista vastustajista silloin, tuskinpa on ajatusmaailma siitä muuttunut?

Puolueeton

Tärkein kysymys, miksi maailman hallinto on seonnut tällä vuosituhannella, tullut täysin järjettömäksi? Syynä ei tietenkään ole vuosituhannen muutos, sehän on vain ajan kulumista osoittava luku. Vuosituhannen vaihteessa kyllä keksittiin kummallisuuksia tapahtuvan, niitä ei kuitenkaan tullut.
Aina on ollut sekopäitä, jotka ovat puuhanneet sotia ja keskitysleirejä oman kansansa hyväksi tai haitaksi tai kehittääkseen itsetuntoaan ja valtaansa. Mutta ajat ovat muutuneet täysin. Tiede, joka on nykyisen korkean teknologisen tason perustaja, on sekin muuttunut pseudotieteeksi. On olemassa suuri joukko tieteellisiä julkaisuja. Tällä vuosituhannella on havaittu, että 50% sisältää virheitä, on valehtelua tai peräti huijausta. Biolääketieteessä jopa 80% tutkimusjulkaisuista on todettu valehteluksi. Miksi ihmiskunnassa on tapahtunut kamala muutos huonoon elämään?

Luusalmi

Klamydiaa lainatakseni: Haulikolla töitä ois, voi kuka taikoisi kemppaisen (valehtelevat toimittajat valtamedialta) pois.

Juke

Jos kaikki kulttuurit on yhtä hyviä, niin silloinhan Venäjäkin on hyvä. No no, eihän sitä tietysti näin saa ajatella, väärin ajateltu, hehehehe.