Jaa, että onni ja autuus kukoistavat nyt kun meillä on nämä sähköiset ”palvelut”? Ei muuten ole mitään muuta kuin törkeästi rahastettua itsepalvelua, jota markkinoidaan ”palveluina”. Katsokaas nyt, puupäät, hiukan ympärillenne, miten tämä kehitys on kehittynyt.
Olen nimittäin elänyt sellaisenkin ajan yritystoiminnassa, kun markkinointi oli sitä, että soitettiin paikallislehden ilmoitusosastolle ja pyydettiin laittamaan yhden palstan rivi-ilmoitus ”Remonttitöitä ammattitaidolla” ja perään puhelinnumero. Siellä päässä ilmoitus muotoiltiin erottuvaksi ja yleensä puhelin alkoi soida, jos ilmoittajaa ei pidetty yleisesti epäkelpona yksilönä. Ilmoitus maksoi muutaman kympin.
Sovittiin sitten puhelimessa asiakkaan kanssa tapaaminen kohteessa ja katsottiin että ”tällainen pitäis tehrä”. Lyötiin kättä päälle, että sellainen tehdään ja hinta on tämä. Kun homma oli valmis, asiakas latoi sovitun summan käteen ja kirjoitettiin itsejäljentävä Paragon-kuitti kolmena kappaleena, asiakkaalle, yritykselle ja kirjanpitoon. Rahat vietiin pankkiin ja kuitattiin omat laskut sekä verottajan osuus. Jos tuntikirjanpitoa tarvittiin, klubiaskin harakanvarpaat riittivät asiakkaalle dokumentiksi. Jos rahaa ei ollut, ei pyydetty töitäkään tekemään.
Näin vanhanaikaisesti toimittiin, ennen kuin kehitys alkoi kehittyä. Entäpä nyt sitten?
Ensin pitäisi saada markkinoitua työnsä. No, paikallislehtiä, paikallisradioita ja muita kaupallisia kanavia on ziljoona. Asiakaskuntaa on aivan mahdoton profiloida siten, että jonkin tietyn kanavan kautta saisi viestinsä edes yhdelle perille, saati sitten useammalle potentiaaliselle asiakkaalle. Sama kuin yrittäisi elää sorsanmetsästyksellä ja yksi haulikon patruuna maksaa pari tonnia. TV- tai radiomainos saattaa hivellä yrittäjän itsetuntoa, mutta toinen toistaan pahemmalla möykällä erottautumaan pyrkivä mainostaja saa vastaanottajan lähinnä pikaisiin kanavanvaihtopuuhiin.
Koska tuo metodi on selvästi hinta/laatusuhteeltaan ala-arvoinen, on oltava nettisivut ja sähköposti. Itsekin tilasin tällaisen ”palvelukokonaisuuden” kolmisen viikkoa sitten, sisältäen kotisivukoneen. Maksoin nettipankissa saman tien, jotta päästään hommiin. Lyhyt ohjevideo tai jumalattoman vaikeaselkoiset helpit eivät auta juuri yhtään, vaan käytännössä kotisivut saa aikaiseksi ainoastaan yrittämällä ja erehtymällä niin monta kertaa, että verenpainelääkitys on tarpeen. Voihan senkin palvelun ostaa, mutta kalliilla ja jokainen päivitys tekee siitä vielä kalliimman, ellei itse kykene hommaan.
No, kesken puurtamisen palveluntarjoajalta tulee sähköpostiin lasku jo kertaalleen maksetusta palvelusta. Ei aiheuta toimenpiteitä, kenties järjestelmä ei ole ihan ajan tasalla. Ei todellakaan ole, koska parin viikon kohdalla tulee maksumuistutus ja palvelu kytketään pois käytöstä. Parin päivän selvittelyn jälkeen käy ilmi, että ulkomaisesta pankista hoidetun maksun viitenumero on mennyt saajan viestiriville, eikä järjestelmä kykene tietenkään tällaista mokaa tunnistamaan. Ihanaa, systeemi saadaan toimimaan! Paitsi ei tietenkään.
Palvelussa on kolme eri osiota, joihin kaikkiin kirjaudutaan eri tavoin ja kaksi kolmesta ei päästä sisään. Sähköpostiliikenne ei onnistu lainkaan. Sillä kuitenkin pitäisi hoitaa asiakassuhteita ja lähettää tarjouksia. Ei muuta kuin herättämään asiakasluottamusta omalla, epämääräisellä gmaililla ”sori, mulla on kyllä tällanen firma, mutta juuri nyt siihen ei saada yhteyttä”. Helpdesk tekee parhaansa, eli vastaa ilmenevään ongelmaan kerrallaan 2-15 tunnin viiveellä. Nyt on vasta kolme viikkoa mennyt ja kotisivut pelaa, mutta mikään muu ei.
No, jos tämä puoli tulee joskus kuntoon, asiakas saattaa eksyä sivuille, mutta lähes samankaltaisia tarjoajia löytyy lähes kaikilta toimialoilta joko kymmeniä tai peräti satoja. Sen sijaan sinne löytää välittömästi tiensä uusia ”palvelutarjoajia tehostamaan markkinointiasi ja näkyvyyttäsi”. Paskan marjat! Ne kinuavat sinulta rahaa, jotta pystyisit ampumaan jopa miljardia sorsaa ilmakiväärillä ja kuti maksaa vain kympin kappale. Eikä niitä kiinnosta, että haluan vain muutaman metson, enkä tee sorsilla mitään.
Kun tämäkään ei toimi, jalkaudun perinteisin menetelmin asiakaskenttään jakamaan mainoksia ja esittelemään yritystä. Samalla on kauhea pelko persiissä, koska kaikki kuitenkin tarkistavat vielä nettisivuiltani (jotka saattavat toimia tai sitten ei) ja googlaamalla kaiken mahdollisen ja mahdottomankin, mitä joku, yleensä täysin asiaankuulumaton joutohenkilö on ilkeyksissään minusta tai yrityksestäni joskus sanaillut. Siitä en tosin kanna hirveästi huolta, koska kaikista on samanlaista sontaa joskus kirjoitettu. Joskus aiheesta, yleensä aiheetta, väärinkäsityksistä tai silkkaa pahansuopuuttaan.
No, oletetaan, että saan tämän kaiken selätettyä ja pääsen tarjoamaan ihan oikealle asiakkaalle palvelujani, niiden kymmenen muun kanssa. Keskitason kauppiaana onnistun saamaan yhden asiakkaan kymmenestä ja hyvänä peräti kaksi. Olen nyt käyttänyt vasta kuukauden esivalmisteluihin ja arviolta keskimäärin 100 tuntia markkinointityötä saadakseni yhden tai kaksi asiakasta, joille pääsen tekemään laskutettavaa työtä.
No, ei tietenkään. Koska tarjontaa on niin paljon ja joukossa epämääräistä, ei kukaan luota enää kehenkään, joten ensin on laadittava kirjalliset sopimukset ja tarkistettava niiden juridinen pitävyys mahdollisten riitatilanteiden varalta. Käytäntö kun on opettanut, että asiakkaista noin kymmenys on kusipäitä, joilla ei ole aikomustakaan maksaa laskua riitelemättä, jos lainkaan.
Olen tässä vaiheessa polttanut aikaa kaksi kuukautta ilman tuloja ja kylvänyt rahaa palveluntarjoajille, vakuutusyhtiöille, juristeille ja ennakkoveroihin, ja selviän asiakkaan pihaan tietoisena siitä, että nyt joudun paiskimaan töitä viitapirun lailla, jotta pystyisin edes jotenkin perustelemaan laskun, jonka joudun hänelle kirjoittamaan. Kiireessä tulee helpommin virheitä ja kaikki riskit moninkertaistuvat kasaantuessaan liian tiiviiseen aikatauluun. Ihan perussettiä kaikilla tämän päivän työmailla, vaikka ei siinä mitään järkeä ole kenenkään kannalta.
Eikä siinä tietenkään vielä kaikki. Kun varsinainen työ on tehty, alkaa lippujen ja lappujen (niiden klubiaskien) kirjaaminen sähköiseen muotoon, eli kaksinkertaistetaan vanhaan paperimenetelmään kulunut työaika. Kirjanpitäjää ei voi laskea kolmanneksi, koska hänen tehtävänsä kirjaajana ei ole muuttunut, ellei helpommaksi, jos saa materiaalin valmiiksi sähköisessä muodossa. Koska kirjaajan ei tarvitse tietää yrittämisestä yhtään mitään, kirjaukset ovat kyllä juridisesti päteviä yrittäjän kannalta haitallisestikin kirjattuna. Sellaisesta voi syntyä jälkikäteen soppa, jota joutuu hämmentämään viikkoja, ellei kuukausia lähes täysipäiväisesti, koska kirjaaja ei ole vastuussa, vaan yrittäjä.
Se, että perinteinen pienyrittäjä saisi tällaisessa ympäristössä kasattua kokoon taloudellisesti kannattavan konseptin, on liki matemaattinen ja fysiologinen mahdottomuus. Niinpä olemme jatkuvan keskittymisen tiellä, koska käytännössä tämä vaatii täysipäiväiset markkinoijat ja juristit pitämään taloa pystyssä. Varsinaista tuotetta tai palvelua tämä ei suinkaan paranna, vaan asiakas saa yhä useammin taakakseen ikuiset murheet ja tähtitieteellisen laskun, parhaassa tapauksessa vain jälkimmäisen.
Itse olen näiden sähköisten vempeleiden kehittymistä kokeillut kolmisen vuosikymmentä ja jos samaa rataa jatketaan, saatetaan jo seuraavien kolmen vuosikymmenen aikana saavuttaa vastaava tehokkuus, mihin kynällä, paperilla ja puhelimella kyettiin silloin kun kehitys alkoi kehittyä.
