Kovin moni on kysynyt mielipidettäni Perussuomalaisten puoluekokouksen henkilövalintoihin. Tämä ei mielestäni ole mitenkään outoa, koska minulla on yli kymmenen vuoden historia puolueen aktiivisessa järjestötyössä. Tunnen organisaation, säännöt, ihmiset sekä hyvät ja huonot puolet. Olen ollut vetovastuussa suuressa piirissä Pirkanmaalla seitsemät vaalit ja yhden puoluekokouksen, kaikki talkootyönä. Piirisihteerinä toimin kuutena vuonna, Tampereen Perussuomalaisten puheenjohtajana aloitin seitsemännen vuoden ennen erottamistani puolueesta.
Noihin vuosiin mahtuu monenlaista. Vuonna 2007 liittyessäni puolueeseen, kasvatimme eduskuntaryhmän kolmesta viiteen ja kannatus nousi 4,1 prosenttiin. Kasvu suureksi puolueeksi alkoi. Nousu ei tapahtunut itsestään. Siihen on tarvittu hyviä kenttäaktiiveja yhtä paljon kuin puolueen kärkinimiäkin. Jäsenmäärä kasvoi valtavasti kymmenen vuoden aikana. Ensimmäinen puoluekokous jossa olin mukana, pidettiin Oulussa, hotellin auditoriossa ja iltajuhla oli hotellin ravintolassa. Kaikki tunsivat toisensa.
Olen julkisuuden ja puolueen jäsenten suunnalta kohdannut ristiriitaisia mielipiteitä ja tunteita. Samanaikaisesti kun minulla on ollut laaja kenttäväen kannatus ja tuki – kuten on vieläkin – olen ollut joidenkin jäsenten vihan kohde. Olen ehkä tehnyt virheitä olemalla suorapuheinen. Järjestötyössä ja politiikassa olen noudattanut puolueen sääntöjä ja arvoja ja joutunut myös kamppailemaan arvojen puolesta. Olen aina asettanut kokonaisuuden oman asemani yläpuolelle. En ole koskaan julkisesti puhunut pahaa puolueen johdosta tai sen jäsenistä – vaikka sanonkin mielipiteeni suoraan. Voin käydä kiivaitakin keskusteluja asioista ja toiminnasta menemättä henkilökohtaisuuksiin. Asialinjat olen käsitellyt sisällä, en julkisuudessa. Itseeni kohdistuvia syytöksiä ja mustamaalauksia olen toki joutunut avoimesti puolustautumaan.
En voi sietää epärehellisyyttä, keinottelua, kaksinaismoralismia tai oman edun tavoittelua. Ne kaikki ovat valitettavan tavallista poliittisissa piireissä. Jos olisin pyrkinyt politiikassa eteenpäin itseni ja oman urani vuoksi, en olisi kantanut yhdistysten työtaakkaa vastuullani. Molempia ei voi tehdä: menestyä henkilökohtaisesti politiikassa ja pitää organisaatio kasassa. Olen pitänyt ”kioskia” pystyssä silloinkin, kun ei ole ollut rahaa eikä valtaa. Olen ollut luomassa järkevää tamperelaista PS-politiikkaa monella eri alueilla. Kaupunkilaisten hyväksi suunnattu Tampereen Perussuomalaisten kuntavaaliohjelma on pääosin minun ja pitkäaikaisen kollegani Heikki Luodon käsialaa jo vuodelta 2012, päivitettynä myös vuoden 2017 vaaleihin. Mukana olivat peruspalvelut kaikenikäisille, jatkuen liikenteeseen ja kulttuuriin.
Syksyllä 2015, juuri kun Perussuomalaiset olivat aloittaneet työn ensimmäistä kertaa hallituspuolueena, alkoi turvapaikanhakijoita virrata länsirajan yli Suomeen. Huolestuneiden suomalaisten ”ainoa toivo” oli Perussuomalaiset, joka (onneksi) oli hallitusvastuussa ja laatimassa Suomelle kaikkien aikojen tiukimman maahanmuuttopoliittisen ohjelman. Silloin monet suomalaiset eivät voineet ymmärtää miksi virtaa ei pysäytetty. Tuon jälkeen Suomessa ja Euroopassa – koko maailmassa – tapahtui paljon ja nopeasti. Suomen puoluekartalla ainoan maahanmuuttokriittisen puolueenkin sisällä on tapahtunut paljon. Viimeisten kahden vuoden aikana on tullut esille isoja sisäisiä linjaeroja. Nyt kaksi vuotta ennen seuraavia eduskuntavaaleja puolueen maahanmuuttopoliittinen linja on viimeistään tehtävä selväksi. Demokraattisesti se voidaan ratkaista vain puoluekentän äänillä.
Noin vuosi sitten pyysin Jussi Halla-ahoa asettumaan puheenjohtajaehdokkaaksi – kuten moni muukin on pyytänyt. Olen jakanut lähes sata puolueen jäsenhakemusta, joista moni on liittynyt puolueeseen ja he ovat tulevana lauantaina Jyväskylässä antamassa äänensä. Nuo henkilöt eivät ole pyrkineet jäseneksi äänestääkseen Jussia, vaan tehdäkseen töitä yhteisten asioiden eteen, yhteisen maan ja oman kansan puolesta.
Olin 2015-2016 puoluehallituksen jäsen, Pirkanmaan Perussuomalaisten 1.varapuheenjohtaja, Tampereen Perussuomalaisten puheenjohtaja ja juuri aloittanut työni kansanedustajan avustajana. Valtamediassa ylitti uutiskynnyksen se, että osallistuin rajoja kiinni vaativaan mielenosoitukseen Torniossa ja olin mukana kyytijärjestelyissä. Siitä alkoi kyttääminen ja vainoaminen. Kun raiskaaja-murhaaja Husseinin vapauttamisesta uutisoitiin, kirjoitin facebookissa, että ”kaikki tällaisen elukan mahdollisuudet uusia tekonsa on eliminoitava”. Aamulehti pyysi kolme yliopistoprofessoria arvioimaan, täyttääkö tämä kunnianloukkauksen tunnusmerkit. Jatkuvasti yksityiseltä fb-seinältäni jaettiin kuvakaappauksia sellaisille sivustoille kuin esim. Punk in Finland.
Kun 132 ihmistä kuoli Pariisissa terroristi-iskuissa marraskuussa 2015, kehotin fb:ssä ihmisiä muistamaan unelma-konsertin järjestäjät. Tekstini uutisoitiin ”mustana listana” ja sitä pidettiin paheksuttavana.
Palmusunnuntaina istuin keittiössäni ja katselin ikkunasta, kun pari 15-16 vuotiasta tyttöä käveli ulkona iso kasa pajunkissoja mukanaan. Tytöt olivat pukeutuneita uskontonsa vaatimiin huiveihin. Kirjoitin silloin yksityiselle fb-seinälleni lauseen: ”Onko Allahillakin joku juhlapäivä, vai onko tämä kotoutumista, kun muslimipenskat virpoo?” Kysymyksen alle syntyi pitkä keskustelu aiheesta joka – kuten fb:ssä on tapana – irtosi jossain vaiheessa alkuperäisestä asiayhteydestään kokonaan. En ole milloinkaan kirjoittanut, että tahtoisin antaa kondomeja virpojille palkkioksi. Virpojat eivät ole käyneet ovellani. En ole pilkannut, solvannut tai kiusannut heitä, toisin kuin mediassa väitetään. Joku oli copy-paste/leikkaa-liimaa –tekniikalla taiteillut irrallisista fb-kommenteistani kuvakollaasin jonka oli lähettänyt Iltalehdelle. Tästä alkoi valtava mediamylläkkä. Oman puoluepiirin väki meni täysillä median mukana, tuomiten ja vaatien erottamista.
Kun mediassa oli viikko asiaa vääristelty ja valtakunnassa pöyristytty, kirjoitin blogikirjoituksen ”Kun unelma on saavutettu, on myöhäistä katua”, jonka US sensuroi seuraavana päivänä. En vieläkään pyydä anteeksi sen sisältöä joka tuomittiin mediassa loukkaavaksi ja solvaavaksi vihapuheeksi. Mielestäni vain oikeuslaitos voi tuomita, joten pyysin poliisia tutkimaan täyttääkö kirjoitukseni rikoksen tunnusmerkit. Valtakunnansyyttäjän mielestä täytti, ja hän vaati minulle rangaistusta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Seuraava ote blogistani sisältää syyttäjän mukaan syrjivän ja yleistävän väitteen muslimien taipumuksesta terrorismiin sekä muihin väkivaltaisiin ja halveksittaviin tekoihin. Syyttäjä väittää, että olen pyrkinyt levittämään suvaitsemattomuutta kaikkia muslimeita kohtaan esittämällä, etten halua maahan yhtään henkilöä, joka tunnustaa islamin uskoa.
”Suomeen ja koko Eurooppaan rantautuu kulttuuri, uskonto ja laki, jolle julmuus vääräuskoisia kohtaan on itsestäänselvyys. Se alistaa häikäilemättömästi kaiken alleen. Se vaatii, vaan ei suvaitse. Ei ole maltillista islamia, on vain yksi islam. On vain yksi Koraani, jonka mukaan jokaisen muslimin tulee elää. Vanha Eurooppamme ei pääse terrorismista niin kauan kuin suvaitsemme ja hyväksymme islamin opit. Kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta tässä ajassa kaikki Euroopan terroristit ovat muslimeja. Kaiken kohtaamani vihan, pöyristymisen, paheksunnan ja pilkan jälkeen olen entistä vakuuttuneempi, että minä en halua islamin valtaavan maatamme. Minua ei hävetä enkä pyydä anteeksi, että en halua maahamme yhtään muslimia, joka ei ole valmis luopumaan tämän alistavan ja väkivaltaisen uskonnon vaatimasta kulttuurista saadakseen oikeuden vieraanvaraisuutemme hyväksikäyttöön. Kun Suomeen on tunkeuduttu ja kansa alistettu – kun vääräuskoiset on tapettu – naiset ja lapset raiskattu, moskeijat on pystytetty ja demokratia kukistettu, kysyn teiltä, jotka tämän halusitte, samoilla sanoilla, joilla minulta on tivattu Hävettääkö? Pyydättekö anteeksi? Olen pahoillani, silloin se on myöhäistä.”
Olen perustellut ja avannut tätä tekstiä jo niin paljon, että en tee sitä enää. Nämä ovat niitä kirjoituksia joita ”möläytyksiksi” kutsutaan. Totean vain, että olen edelleen samaa mieltä.
Media ja vihervasemmisto olivat innoissaan, kun saivat perussuomalaisia mukaansa paheksumaan ja pöyristymään. He saivat puoluejohdon tanssimaan pillinsä mukaan ja tekemään kuten toivoivat.
Aivan kuntavaalien 2017 ehdokasasettelun loppuhetkillä minut erotettiin puolueesta, koska katsottiin että olen vahingoittanut puoluetta laskuttamalla kahteen kertaan n. 130 euron matkalaskun keväällä 2015. Hoidin loppuun asti paikallisyhdistyksen ehdokasasettelun ja vaalikampanjan siitä huolimatta, että lööpeissä minusta tehtiin talousrikollinen. Erosin paikallisyhdistyksestä ja sen puheenjohtajuudesta useiden jäsenten vastustuksesta huolimatta. Lupasin olla edelleen käytettävissä aina ja kaikessa missä apuani tarvitaan. On aivan selvää, että sitä on tarvittukin.
Vaaleissa tuplasin oman äänimääräni, mutta kokonaistuloksesta johtuen jäin 1. varavaltuutetuksi. Sääntöjen mukaan valtuustoryhmään kuuluvat valtuutetut ja varavaltuutetut. Jotta voisin kuulua valtuustoryhmään, minua vaadittiin allekirjoittamaan sopimus, että yhtään ”kohua” ei synny julkisuudessa. Minä en voi allekirjoittaa median puolesta mitään ja mielipiteeni aion kertoa edelleen. Tällainen vaatimus ei perustu sääntöihin ja on käsittämätöntä, että tällaisen ohjeistuksen sanotaan tulleen ”ylimmältä puoluejohdolta”.
Olen aiemminkin kuullut erilaisia ohjeistuksia tarkemmin määrittelemättömältä ylimmältä puoluejohdolta. Liian usein on näyttänyt siltä, että sisäinen korruptio ja kyseenalainen keinottelu ohjaa puolueessa enemmän kuin sen säännöt. Parhaat mielistelijät ja käskyläiset pärjäävät parhaiten ja saavat palkintonsa.
Suomi tarvitsee uskottavan EU- ja maahanmuuttokriittisen puolueen ja myös Perussuomalaiset tarvitsevat tiukan EU- ja maahanmuuttokriittisen linjan sekä oikeudenmukaisen ja rehellisen pelin järjestötyöhön. Perussuomalaisissa on valtavasti potentiaalia tulla maan suurimmaksi puolueeksi, sellaiseksi jota Suomi ja suomalaiset tarvitsevat. 10.-11.6.2017 valitaan jäsenäänestyksellä puheenjohtajisto, sihteeri ja puoluevaltuusto joka myöhemmin päättää muun puoluehallituksen kokoonpanosta. Se on vähintään yhtä tärkeä kuin ylin kärki. Puheenjohtajaksi ei tällä hetkellä riitä kukaan muu kuin Jussi Halla-aho.
Toivottavasti äänivaltaisilla Perussuomalaisilla on maanpuolustustahtoa siinä määrin, että saapuvat kokoukseen ja käyttävät oikeutensa. Tämä, ja vain tämä on se paikka jossa voi vaikuttaa.
