Kansalainen julkaisee sarjana Olli Immosen Kansallinen kipinä -kirjasta kappaleen Islam ja Euroopan islamisaatio . Osa 1 – Islam, sodan vai rauhan uskonto.
Suomessa on viime vuosina havahduttu huomaamaan, miten muiden Euroopan maiden tavoin islamin uskon edustajien määrä maassa kasvaa nopeasti. Vielä muutama vuosikymmen sitten kaduilla ei juurikaan näkynyt ei-eurooppalaisia, mutta nyt tilanne on sekä katukuvan että väestötilastojen valossa toinen.
Kolmansista maista Suomeen ja muualle Eurooppaan suuntautuneen voimakkaan muuttoliikkeen myötä islam on hiljalleen noussut julkisen keskustelun aiheeksi myös Suomen tiedotusvälineissä. Internetin puolella islamista on käyty keskustelua jo pidemmän aikaa. Kansalaisten yleinen tietämys islamista rajoittuu kuitenkin toistaiseksi vahvasti tiedotusvälineiden välittämään kuvaan, joka on usein varsin kaunisteltu ja kritiikistä riisuttu.
Länsimaiden hallitseva eliitti ja tiedotusvälineet eivät ole uskaltaneet islamistien kostoiskujen pelossa käydä vielä riittävän avointa ja kattavaa keskustelua islamin epäkohdista ja kolmansista maista länteen suuntautuvan maahanmuuton haitallisuudesta. Ne ovat pyrkineet varjelemaan yhteiskuntarauhaa ja yhteiskunnallista turvallisuutta vaikenemalla islamiin ja yleisesti maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista. Kostoiskujen uhka onkin todellinen, sillä esimerkiksi Muhammed-pilapiirroksia Euroopassa piirtäneet taiteilijat ja islamia arvostelleet yhteiskunnalliset vaikuttajat ovat joutuneet lukuisia kertoja kiihkomuslimien kostoiskujen kohteiksi, jopa murhatuiksi. Myös Suomessa turvallisuusviranomaiset joutuivat vuonna 2006 varautumaan levottomuuksiin ja iskuihin Suomen Sisun julkaistua Muhammed-pilakuvat internet-sivuillaan. Pelon ilmapiirin lisäksi monikultturismin hegemonia on johtanut Euroopassa siihen, ettei eliitti halua nostaa islamiin liittyviä epäkohtia esiin.
Islam on maailman nopeimmin kasvava uskonnollinen liike. Tästä huolimatta islamia on tutkittu Euroopassa toistaiseksi melko vähän. Myös islamiin liittyvän kirjallisuuden määrä länsimaissa on vielä suhteellisen vähäinen, eivätkä länsimaalaiset sen vuoksi tiedä tarkalleen, millaisen uskonnon kanssa he ovat tekemisissä. On tärkeää, että tätä länsimaisen sananvapauden näkökulmasta vaikeaa aihetta pyritään käsittelemään jatkossa entistä avoimemmin, eikä pelolle anneta valtaa.
Islam – sodan vai rauhan uskonto?
”Taistelkaa Allahin tiellä niitä vastaan, jotka taistelevat teitä vastaan, mutta älkää sortuko tekemään väärin: Allah ei rakasta väärintekijöitä. – Surmatkaa heidät, (ei-muslimit) missä heidät kohtaattekin, ja ajakaa heidät pois sieltä mistä he ajoivat teidät pois, sillä epäjumalanpalvelus on pahempi synti kuin tappaminen. Älkää kuitenkaan taistelko heitä vastaan suojatun temppelin (Kaaba) luona, elleivät he ensin käy siellä teidän kimppuunne: vain silloin voitte surmata heidät siellä. Tämä on uskottomien palkka.” (Suura 2:190–191)
Eliitti ja länsimaalaistuneet islamin edustajat ovat yrittäneet ylläpitää mielikuvaa islamista rauhan uskontona. Euroopassa islamistien tekemät terrori-iskut on pyritty kuittaamaan islamiin kuulumattomina, vaikka iskujen tekijöiden on tiedetty toimineen islamin nimissä. Onko islam siis rauhan ja suvaitsevaisuuden vaiko sodan ja väkivallan uskonto? Vastaus riippunee siitä, onko vastaaja kiinnittänyt huomiota länsimaalaistuneisiin muslimeihin, fundamentalistisiin islamisteihin vai joihinkin siltä väliltä. Tiedotusvälineiden välittämän kuvan lisäksi monet muodostavat käsityksensä islamista sen perusteella, millaisen kuvan muslimit itse omalla käyttäytymisellään välittävät.
Länsimaisen eliitin ja länsimaalaistuneiden muslimien on kuultu usein väittävän, etteivät esimerkiksi terrori-iskuihin syyllistyneet islamistit edusta ”oikeaa” islamia ja että suurin osa muslimeista on maltillista väkeä. Jos islamistit kuitenkin syyllistyvät länsimaissa terrori-iskuihin motiivinaan surmata niin kutsuttuja vääräuskoisia islamin nimissä, ei voida väittää, etteivätkö he silloin edustaisi oikeaa islamia. Lukuisat islamin pyhät kirjoitukset nimittäin kannustavat muslimeita surmaamaan ”vääräuskoisia”. Terroristit voivat aina halutessaan oikeuttaa tekonsa islaminuskon keskeisillä ohjeistuksilla.
Voidaan myös pohtia, mitä muslimien niin sanotulla maltillisella enemmistöllä tarkoitetaan. Maltillisen ja radikaalin muslimin raja on kuin veteen piirretty viiva. Monille länsimaalaisille näyttäytyvät radikaaleina kaikki sellaiset muslimit, jotka esimerkiksi vaativat lapsilleen erillisoikeuksia, kuten oikeutta olla osallistumatta koulujen musiikin ja liikunnan tunneille. Useimmista radikaaleilta vaikuttavat myös ne muslimit, jotka kannattavat poikien ei-lääketieteellisin perustein suoritettavia ympärileikkauksia ja eläinten halal-teurastuksia, vaativat porsaanlihaa poistettavaksi peruskoulujen ruokalistoilta tai jotka eivät hyväksy sitä, että profeetta Muhammedista piirretään pilakuvia. Radikaaleina voidaan pitää kaikkia niitä muslimeja, jotka eivät halua elää Suomessa maan tapojen ja arvojen mukaisesti.
Monilla eurooppalaisilla televisiokanavilla on esitetty dokumenttiohjelmien yhteydessä kuvamateriaalia, jota on kuvattu salaa Euroopan maiden moskeijoissa. Dokumenteista on käynyt ilmi, että länsimaisen eliitin suojelemat imaamit ja muut islamin auktoriteettitahot julistavat kulissien takana vahvaa vihan ja segregoitumisen agendaa. Samat imaamit ja muftit, joita hallitsevat luokat ylistävät monikulttuurisuuden mannekiineina, kehottavat suljettujen ovien takana muslimeja eristäytymään valtavirtayhteiskunnasta ja valmistamaan asuinvaltiotaan islamilaiseen vallankumoukseen. Yksi tunnetuimmista paljastusdokumenteista on Britannian Channel 4 -televisiokanavalla esitetty Undercover Mosque. Siinä brittiläiset imaamit tuomitsivat muslimien integroitumisen brittiläiseen yhteiskuntaan, kehottivat lyömään naista, jos hän ei kymmeneen ikävuoteen mennessä käytä huivia, sekä ennustivat muslimien armeijan nousevan ei-muslimeja vastaan Britanniassa.
Miksi sitten mielikuva islamista terrori-iskuineen ja arjen kulttuurisine yhteentörmäyksineen näyttää reaalielämän valossa niin kovin erilaiselta kuin tiedotusvälineiden välittämä yleinen kuva? Myös islamin opetus Euroopassa ja sen ulkopuolella näyttää rauhan vastakohdalta. Entä miksi islamin epäkohdista pelon vallassa vaietaan, jos islam on rauhan uskonto?
On selvää, että kaikki muslimit eivät uhkaa yhteiskunnallista turvallisuutta ja vakautta eivätkä osaltaan halua murentaa eurooppalaista elämäntapaa. Kuitenkin riippumatta siitä, millaisia yksittäiset islaminuskoiset ihmisinä ovat, islamia ymmärtääkseen sitä on tarkasteltava uskonnon omista lähtökohdista käsin. On tärkeää tietää, mitä Koraani ja sunna, Muhammedin perimätieto, opettavat ja kuinka ne ohjeistavat muslimeja toimimaan. Lisäksi on otettava huomioon, miten islamin pyhät kirjoitukset ohjeistuksineen näkyvät muslimien käyttäytymisessä eri puolilla Eurooppaa. Yksittäisiä muslimeita voi olla monenlaisia, mutta islamin uskonnollinen sisältö ja ohjeistukset eivät anna siitä kuvaa rauhan uskontona.
Islamista yleisesti
Islamilainen maailma elää nykyään monelta osin sekasorrossa. Islamistit taistelevat ”maltillisia” vastaan, shiiat sunneja sekä palestiinalaiset israelilaisia vastaan lukuisissa maissa, joissa on muslimienemmistö tai huomattava islaminuskoinen vähemmistö. Islamiin liittyvien konfliktien päänäyttämönä on toiminut pitkään Lähi-itä. Tämän alueen kurjuuden symboli on Syyria, jossa on jo useita vuosia kestänyt aseellinen konflikti pääasiassa islamilaiseen valtioon tähtäävien kapinallisten sekä Iranin ja Venäjän tukeman presidentti Bashar al-Assadin välillä. Tunisian vallankumouksesta vuodenvaihteessa 2010–2011 alkanut muslimien arabikevät puolestaan latistui islamistitalveksi, jossa niin sanotut vapautetut kansat äänestivät vapaissa vaaleissa lähes poikkeuksetta 600-lukulaisen islamilaisen maailman periaatteisiin nojaavia puolueita ja ehdokkaita. Selkein esimerkki tästä oli muslimiveljeskunnan ja sen fundamentalistisen presidenttiehdokkaan Mohammed Mursin nousu Egyptin johtajaksi. Mursin tavoite nousta Egyptin islamistiseksi faaraoksi päättyi kuitenkin ennenaikaisesti armeijan toteuttamaan vallankaappaukseen. Egypti on tätä nykyä päätynyt takaisin luonnolliseen tilaansa eli sotilasdiktatuuriin, josta maalla on jo vuosikymmenten kokemus kenraali Hosni Mubarakin valtakaudelta.
Lähi-idässä raivoavat konfliktit islamin eri haarojen edustajien välillä vahvistavat monien länsimaalaisten uskoa siihen, että islam nykyisessä muodossaan on täysin yhteensopimaton länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen kanssa. Tämän tosiasian tunnustamiseen ei läntisen maailman politiikan ytimissä, yliopistoissa tai muissa niin sanotuissa tiedostavissa piireissä ole ollut halua tai uskallusta. Poliittinen korrektius ja monikultturismin hegemonia ovat johtaneet siihen, että muslimien on annettu elää Euroopassa ikään kuin he eivät olisi kotimaataan koskaan jättäneetkään. Kulttuurirelativistisen yhteiskuntapolitiikan seuraukset pystyy jokainen eurooppalainen näkemään kävellessään pitkin maanosan suurimpien kaupunkien katuja, missä burkat, niqabit, minareetit ja suurmoskeijat ovat jo kiinteä osa maisemaa. Sama kehitys on rantautumassa kovaa vauhtia myös Suomeen nykyisen hallitsevan luokan harjoittaman politiikan seurauksena.
”Ne jotka taistelevat Allahia ja hänen lähettilästään vastaan ja kiirehtivät tekemään pahaa, saavat palkkansa: heidät surmataan, naulitaan ristiin tai heidän kätensä ja jalkansa hakataan poikki ristikkäin, tai heidät karkotetaan maasta. Tämä on heidän häpeänsä tässä maailmassa, ja tuonpuoleisessa heitä odottaa ankara rangaistus, – paitsi niitä jotka katuvat (kääntyvät islamiin) ennen kuin olette saaneet heidät valtaanne.” (Suura 5:33–34)
Islamia ei voida pitää pelkästään muiden maailmanuskontojen – kristinuskon, juutalaisuuden, buddhalaisuuden ja hindulaisuuden – kaltaisena uskonnollisena järjestelmänä. Islam tulee ymmärtää pikemminkin kaikki elämän osa-alueet käsittävänä elämäntapana ja maailmankatsomuksena sekä poliittisena ideologiana, joka määrittelee kaiken muslimin oikeuksista hänen velvollisuuksiinsa. Islam on myös ainoa uskonto maailmassa, jonka nimissä pystytetään vielä nykyäänkin teokraattisia valtioita.
Länsimaissa on totuttu siihen, että uskonto ja politiikka pidetään erossa toisistaan. Islamilaisessa maailmassa uskontoon ja politiikkaan suhtaudutaan päinvastoin. Siellä islam on koko yhteiskuntaa hallitseva uskonnollispoliittinen järjestelmä, ei ihmisten henkilökohtainen asia. Oikeaoppisessa islamissa hyväksytään demokratia vain väliaikaisena taktisena välineenä lopulliseen tavoitteeseen pääsemiseksi.
Islam ei ole yhtenäinen uskonto, vaan se sisältää muiden uskontojen tavoin monia eri suuntauksia. Tällaisia ovat muun muassa sunnalaisuus, shiialaisuus, wahhabismi, ahmadiyya, baha’i, sufilaisuus ja kansan islam. Profeetta Muhammedin kuoleman jälkeen arabien keskuudessa käytiin kamppailua hänen seuraajastaan. Tästä juontavat juurensa sunni- ja shiiamuslimien väliset erimielisyydet, jotka jatkuvat vielä tänäkin päivänä.
Islamilaisen fundamentalismin ja sen pyrkimysten maailmanlaajuisesti vaikuttavana voimana toimii erityisesti saudiarabialaislähtöinen wahhabistinen sunnalainen islamin perinne, jonka tavoitteena on paluu profeetan ja ensimmäisten kalifien alkuperäiseen hallinta-aikaan. Kyseisen perinteen mukaan uskonto ja valtio ovat erottamaton osa toisiaan. Toisin sanoen islamin lain on oltava myös valtion lakina. Tämä ei kuitenkaan ole pelkästään wahhabistis-fundamentalistinen oppi, vaan islam yleisesti edellyttää samaa. Islamissa uskonto ja valtio muodostavat erottamattoman kokonaisuuden.
”Allahin lähettiläässä (Muhammad) teillä on kaunis esikuva niille joiden toivo on Allahissa.” (Suura 33:21)
Islam tarkoittaa sananmukaisesti ’alistumista’ (jumalalle), mikä puolestaan tarkoittaa muslimien pyhien tekstien eli Koraanin sekä hadithien kyseenalaistamatonta noudattamista. Lisäksi islamin uskon perustajan, profeetta Muhammedin, esimerkin seuraaminen on muslimeille keskeistä, sillä hänet esitetään islamissa täydellisenä ihmisenä. Tämä siitäkin huolimatta, että Muhammed on lukuisten historiallisten dokumenttien perusteella henkilökohtaisesti vastuussa lukuisista julmuuksista, esimerkiksi kokonaisten heimojen raakalaismaisista tuhoamisista.
Islamin pyhä kirja Koraani on muslimeille taivaasta annettua jumalan sanaa, jota on toteutettava ja noudatettava kirjaimellisesti. Koraanin tulkitseminen oman mielen mukaan on islamissa kielletty aikakaudesta ja paikasta riippumatta. Tämä eroaa ratkaisevasti esimerkiksi kristinuskon perinteestä, jossa Raamattua on tulkittu eri aikakausina eri tavoin. Myös Raamatun kehitys Vanhan testamentin tiukoista opinkappaleista Uuden testamentin myötä inhimillisempään jumal- ja ihmiskäsitykseen poikkeaa huomattavasti Koraanin progressiivisesti ankaroituvasta sisällöstä. Koraania luettaessa viimeisimpänä kirjoitetut, pyhän sodan käymisen tärkeyttä korostavat vihamieliset suurat kumoavat aikaisemmat, maltillisemmat suurat, jos niiden välillä on opillista ristiriitaa.
Koraanin jälkeen seuraavaksi tärkein lähde muslimeille on sunna, jolla tarkoitetaan profeetta Muhammedin esikuvallista elämäntapaa. Tieto sunnasta on peräisin haditheista, jotka ovat perimätietona välitettyjä lyhyitä kertomuksia siitä, miten Muhammed kussakin tilanteessa toimi ja mitä hän sanoi. Koraani ja profeetan sunna eli perimätiedossa säilynyt tapa ovat molemmat muslimeja sitova normi.
”Miehet olkoot naisten esimiehiä, koska Jumala on asettanut heidät näihin nähden korkeampaan asemaan, ja myöskin niiden suoritusten tähden, joita miesten on omaisuudestaan naisten hyväksi tehtävä. Hyveelliset naiset ovat alistuvaisia ja vaalivat huolellisesti, kätkössä, kaikkea sitä, minkä Jumala on kätköön tarkoittanut. Mitä niihin tulee, joiden puolelta kohtaatte uppiniskaisuutta, niin varoittakaa heitä, erottakaa heidät vuoteestanne ja kurittakaa heitä, mutta jos he silloin tottelevat teitä, niin älkää etsikö riitaa heidän kanssaan. Katso, Jumala on ylevä ja suuri.” (Suura 4:34)
Naisen asema islamissa on äärimmäisen heikko. Koraani, sunna, hadithit ja islamilainen sharia-laki antavat naiselle vähemmän oikeuksia kuin miehelle. Esimerkiksi naisen todistus oikeudessa on vähempiarvoinen kuin miehen. Kaikesta tästä on luonnollisesti seurannut, että musliminaisia kohdellaan islaminuskoisen yhteisön sisällä huonommin kuin miehiä. Äärimmäinen esimerkki sharia-lain musliminaiselle aiheuttamasta epäoikeudenmukaisuudesta on raiskatuksi tulleen naisen rankaiseminen kuolemalla. Muslimimies voi ottaa omaehtoisesti avioeron naisesta lausumalla eroilmoituksen ääneen kolme kertaa. Lisäksi naisten perintäoikeudet ovat hyvin rajoitettuja miehiin nähden. Naista alistava hunnuttaminen on sekin oleellinen osa islamia. Naisten asema vaihtelee jonkin verran maasta riippuen, mutta kaikkialla islamilaisessa maailmassa se on selvästi miestä heikompi.
Umma-käsite on maailman yli miljardille muslimille keskeinen identiteetinmuodostuksen väline. Ummalla tarkoitetaan maailman kaikkia muslimeita yhdessä. Useimmat muslimit tuntevat syvää yhteenkuuluvuutta uskonveljien ja -sisartensa suhteen maanosasta riippumatta. Tämä tuli esiin muun muassa Tanskan Muhammed-pilakuvakohun aikaan vuodenvaihteessa 2005–2006, jolloin pilakuvista raivostuneet muslimit mellakoivat raivokkaasti useissa maissa osoittaakseen solidaarisuuttaan uskontovereilleen. Myös niin kutsutun terrorismin vastaisen sodan operaatiot ovat herättäneet usein laajoja protesteja eri puolilla muslimimaailmaa. Keskeinen rooli muslimiyhteisön yllyttämisessä mellakointiin on uskonoppineilla sekä paikallisilla islamistisilla poliitikoilla. Kaikkien muslimien yhteenkuuluvuutta korostaa myös yhteinen päivittäinen rukousrituaali (salat), yhteinen paasto (saum) kerran vuodessa, pyhiinvaellus (hajj) Saudi-Arabian Mekkaan ainakin kerran elämänsä aikana sekä almuvero (zakat).
Jihadin uhka
”Ne jotka haluavat vaihtaa tämän elämän tuonpuoleiseen taistelkoot Allahin tiellä. Me annamme heille suuren palkan, saavatpa he sitten voiton tai tulevat surmatuiksi.” (Suura 4:74)
”Kun rauhoitetut kuukaudet ovat kuluneet, taistelkaa uskottomia vastaan missä heidät tapaattekin, vangitkaa heidät, saartakaa heidät ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he katuvat, pitävät rukouksensa ja antavat almuja, antakaa heidän mennä rauhassa. Allah on anteeksiantava ja armelias.” (Suura 9:5)
Islamilainen valtioteoria erottaa islamin hallitseman alueen (Dar al-islam) ja ei-muslimien hallitseman sodan alueen (Dar al-harb). Islamilaisen maailmankatsomuksen mukaan islamin alueen tulee laajentua koko maailmaan, jotta maailmasta tulisi rauhan alue (Dar al-salam). Edellä kuvattua prosessia kutsutaan jihadiksi eli pyhäksi sodaksi. Monet länsimaiset poliitikot ja niin kutsutut älyköt ovat pyrkineet häivyttämään laajemman väestön tietoisuutta jihadin todellisesta merkityksestä väittämällä sen tarkoittavan ainoastaan henkistä kilvoittelua. Henkistä jihadia merkittävämmässä roolissa on kuitenkin aseellinen jihad, jolla pyritään puolustamaan islamia ja edistämään sen leviämistä. Islamin pyhissä kirjoituksissa muslimien on sallittu islamin aseman edistämiseksi taistella ei-muslimeita vastaan kaikin mahdollisin keinoin, joista äärimmäisenä esimerkkinä voidaan mainita itsemurhaiskut.
Jihadissa keskeinen osa on petollisella käytöksellä. Islamin pyhien kirjoitusten mukaan rauha vääräuskoisten kanssa solmitaan ainoastaan silloin, kun muslimit eivät pysty sotilaallisesti voittamaan vihollista. Silloinkin rauha on ainoastaan hengähdystauko, jonka aikana muslimit keräävät voimiaan uutta taistelua varten. Rauha loppuu heti, kun muslimeilla on tarpeeksi voimavaroja sotilaalliseen voittoon. Toisin sanoen islamilainen käsitys rauhasta on hyvin erilainen kuin sen vastaava merkitys länsimaisessa ajatteluperinteessä. Sama koskee myös valehtelua, jonka islam sallii muslimien kanssakäymisessä vääräuskoisten kanssa, jos huijaamisen katsotaan hyödyttävän islamin vallan etenemistä pidemmällä aikatähtäimellä.
Islamistiterroristit pitävät itseään uskonsotureina eli jihadisteina (tai mujahidineina), jotka käyvät pyhää sotaa pahaa länttä vastaan. Tämä kokonaisvaltainen ajattelutapa näkyy siinä, miten muslimit suhtautuvat länsimaalaisten suvaitsevaisuuspoliitikkojen islamin liennytysyrityksiin. He pitävät niitä heikkouden merkkinä ja saavat siitä entisestään lisää itseluottamusta saattaa jihadinsa loppuun asti. Jihadismi ei jätä tilaa poliittiselle keskustelulle tai monikulttuurisuusseminaareille, vaan keskittyy konkreettisesti maailman islamisoimiseen. Pyhää sotaa on käytävä islamin lain mukaan aina tuomiopäivään asti. Nykyään islamin levittäminen länteen onnistuu helposti ilman sotia vapaan maahanmuuton eli niin sanotun maahanmuuttojihadin muodossa. Islamistit käyvätkin sotaa Eurooppaa vastaan sekä asein että demografisen vaikuttamisen keinoin.
Terrorististen tekojen suorittamiseen kannustaa islamin oppiin kuuluva periaate, jonka mukaan Allahin puolesta kuollut uskonsoturi pääsee paratiisiin, jossa häntä odottaa 72 neitsyttä. Islamin asiaa edistänyt itsemurhapommittaja ei ole uskonnollisen tulkinnan mukaan syntinen vaan shaheed eli marttyyri, jonka kuolema tuottaa suurta kunniaa Allahille. Kokonaisuudessaan Koraanista on löydettävissä useita satoja ohjeistuksia, kehotuksia, rohkaisuja ja selviä määräyksiä ryhtyä pyhään sotaan ei-muslimeja vastaan.
Muslimien keskuudessa kytevää radikalisoitumista ei voida kaikissa tapauksissa pitää sosioekonomisista tekijöistä tai koulutuksen puutteesta johtuvana, vaikka joissakin tapauksissa myös niillä on vaikutusta asiaan. On osoitettu, että kilpailuorientoituneissa yhteiskunnissa yksilöt kilpailevat keskenään paremmuudessa saavuttaakseen esimerkiksi tietyn tulotason, aseman tai sosiaalista arvostusta. Kun maahanmuuttajayksilö kokee, etteivät hänen kykynsä riitä kilpailemaan muiden kanssa, hän turhautuu, syrjäytyy ja siten pahimmassa tapauksessa radikalisoituu. Uskonnollinen radikalisoituminen tuo mukanaan yksilön kaipaamaa arvostusta, jota hän ei luonnollisesti saavuttaisi omilla kyvyillään. On kuitenkin kiistämätön tosiasia, että useisiin terrori-iskuihin osallistuneet islamistit ovat edustaneet muslimiyhteisönsä parempiosaista segmenttiä. Esimerkiksi vuoden 2001 New Yorkin WTC:n terrori-iskujen tekijät olivat hyvässä yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa asemassa olevia henkilöitä eivätkä länsimaisen rasismin tai muun kaltoinkohtelun uhreja. Mikä sitten saa toiset islaminuskoiset surmaamaan vääräuskoisia? Toisin kuin niin kutsutut tiedostavat tahot läntisessä maailmassa yrittävät selitellä, terrorismin harjoittaminen ei ole islamin vastaista vaan islamin pyhiä kirjoituksia tulkiten täysin oikeaoppista islamin harjoittamista.
Lähes kaikilla tämän päivän laajemmilla geopoliittisilla konflikteilla on kytkös islamiin. Thaimaa, Filippiinit, Irak, Syyria, Somalia ja Sudan ovat vain eräitä esimerkkejä maista, joissa muslimiradikalismi ja islamilainen separatismi ovat saaneet aikaan paljon inhimillistä kärsimystä ja suuren määrän ihmisuhreja. Näissä maissa toimivista islamilaisista terrorijärjestöistä tunnetuimpia ovat New Yorkin terrori-iskuista vastuussa ollut al-Qaida sekä uudempi Isis-järjestö. Myös somali-islamistien perustama al-Shabaab on kasvattanut suosiotaan Somalian lisäksi somalidiasporan keskuudessa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Syyrian sisällissotaan on esimerkiksi epäilty al-Shabaabin nimissä osallistuneen lukuisia länsimaissa varttuneita somaleita.
Aseellisen jihadin kannatus on paljon suurempaa läntisessä maailmassa asuvien muslimien keskuudessa kuin monikultturistit ja tiedotusvälineet ovat halunneet myöntää. Pew Research Centerin vuonna 2007 tekemän ”Muslim Americans: Middle Class and Mostly Mainstream” -tutkimuksen mukaan 22–42 prosenttia alle 30-vuotiaista muslimeista USA:ssa, Britanniassa, Ranskassa, Saksassa ja Espanjassa uskoo itsemurhapommitusten olevan ajoittain oikeutettuja. ICM Researchin vuonna 2006 Britanniassa tekemän mielipidekyselyn mukaan 20 prosenttia maan muslimeista sympatisoi 7.7.2005 tapahtuneiden Lontoon terroripommitusten suorittajia. Belgiassa mielipidekyselyjen mukaan vuonna 2013 peräti 16 prosenttia maan nuorista muslimimiehistä hyväksyi terrorismin.
Islam ja kritiikinsietokyky
Islam ei kestä julkista kritiikkiä samalla tavalla kuin muut maailmanuskonnot. Tämän osoittaa muun muassa Britannian Channel 4 -televisiokanavan ohjelmassa 7.8.2006 esitetty NOP Researchin tekemä mielipidekysely, jonka mukaan maan muslimeista 68 prosenttia halusi pidättää ja asettaa syytteeseen ne ihmiset, jotka loukkaavat islamia. Myös Yhdysvalloissa Wenzel Strategiesin vuonna 2012 julkaiseman mielipidekyselyn mukaan 58 prosenttia muslimeista koki, ettei islamin tai profeetta Muhammadin arvostelu kuulu USA:n perustuslain ensimmäisen pykälän takaaman sananvapauden suojan piiriin.
Radikaalien muslimien ja niin kutsuttujen maltillisten muslimien tavoitteissa rajoittaa islamin arvostelua ja sananvapautta ei ole juurikaan eroja. Ainoastaan heidän keinonsa tavoitteiden saavuttamiseksi ovat erilaiset. Kun radikaalit muslimit vaativat islamin kritisoijia tapettaviksi, samaan aikaan maltillisina esiintyvät muslimit kehottavat länsimaita kieltämään islamin kritisoinnin lailla. Muslimimaat ovat yrittäneet ajaa Yhdistyneissä kansakunnissa uskonnolleen immuniteettisuojaa ja pyrkineet saattamaan islamin arvostelemisen rangaistavaksi teoksi maailmanlaajuisesti. Jos kyseisiin vaatimuksiin vastattaisiin YK:ssa hyväksyvästi, tarkoittaisi se käytännössä sitä, että kaikki islamin kritisoiminen myös länsimaissa olisi kiellettyä rangaistuksen uhalla. Muslimimaiden johtajien vaatimukset tuntuvat varsin loogisilta siinä mielessä, että monissa islamilaisissa maissa uskonnon arvosteleminen voi johtaa koviin rangaistuksiin, pahimmillaan jopa kuolemaan.
Intialaissyntyinen kirjailija Salman Rushdie julkaisi vuonna 1988 romaanin nimeltä Saatanalliset säkeet. Iranin uskonnollinen johtaja Ruhollah Khomeini katsoi kirjailijan syyllistyneen jumalanpilkkaan ja julisti hänelle fatwan. Sen mukaan Rushdie tuli surmata. Palkkio kirjailijan tappamisesta on noussut jo yli kolmen miljoonan dollarin.
Islam-kritiikistään tunnetuksi tulleen egyptiläisen professorin ja kirjailijan Farag Fodan surmasi islamisti vuonna 1992, kun hän erehtyi arvostelemaan islamin paratiisikäsityksiä. Fodan surmannut mies kertoi vielä vankilasta vapauduttaankin pitävänsä tekoaan oikeutettuna ja sharia-lain mukaisena. Televisio-ohjelmassa murhaaja kertoi, kuinka kansalaisten on itse pantava toimeen islamin rangaistukset, jos maan hallinto ei noudata sharia-lakia.
Hollannissa puolestaan murhattiin 2000-luvun alussa kaksi maahanmuuttokriittistä ja islamia julkisesti kritisoinutta henkilöä, poliitikko ja professori Pim Fortuyn sekä elokuvaohjaaja Theo van Gogh. Heidät molemmat murhattiin islamin nimissä. Myös van Goghin ohjaaman elokuvan Submission (Alistuminen) käsikirjoittaja, kirjailija ja islaminuskosta luopunut somalinainen Ayaan Hirsi Ali on joutunut jatkuvasti islamistien uhkailun kohteeksi. Nykyään Hirsi Ali asuu Yhdysvalloissa paettuaan sinne Hollannista vainoajiaan karkuun.
Vuonna 2005 Tanskan suurin sanomalehti Jyllands-Posten julkaisi Muhammed-pilakuvat motiivinaan testata, oliko maan sananvapaus uhattuna maahan tulleiden islaminuskon edustajien vuoksi. Pilakuvat saivat muslimimaailman raivon valtaan, ja lehden toimitus jouduttiin evakuoimaan pommiuhan seurauksena. Tanskan suurlähetystö Syyriassa joutui tuhopolton kohteeksi, ja pilakuvien piirtäjät saivat lukuisia tappouhkauksia.
Tanskalainen pilakuvapiirtäjä Kurt Westergaard on joutunut elämään Muhammed-pilakuvien julkaisemisen jälkeen ympärivuorokautisessa suojelussa. Tanskan poliisi pidätti vuonna 2008 kolme islamistia epäiltynä Westergaardiin kohdistuneesta murhajuonesta. Vuonna 2010 Tanskan poliisi otti kiinni Westergaardin kotiin kirveen kanssa tunkeutuneen somalialaisen islamistin. Myöhemmin samana vuonna Norjassa pidätettiin kolme henkilöä, jotka olivat suunnitelleet Westergaardin tappamista.
Myös tanskalainen taiteilija Lars Vilks on joutunut piirtämiensä Muhammed-pilakuvien vuoksi elämään jatkuvan uhan alla. Hänen asuntonsa on joutunut tuhopolton kohteeksi. Vuonna 2015 Vilks osallistui Kööpenhaminassa Krudttønden-kulttuurikahvilassa tilaisuuteen, jossa käsiteltiin islamin ja sananvapauden välistä vaikeaa suhdetta. Tilaisuus sai järkyttävän päätöksen, kun maahanmuuttajataustainen henkilö ampui tapahtumassa kuoliaaksi yhden ja haavoitti kolmea. Iskun kohteena on arvioitu olleen Vilks.
Pariisissa tammikuussa 2015 aseistautuneet islamistit hyökkäsivät Charlie Hebdo -satiirilehden toimitukseen. Hyökkääjät surmasivat iskussa kaikkiaan 12 ihmistä. Surmapaikalta paetessaan tekijöiden kerrotaan huutaneen ”Olemme kostaneet profeetan puolesta”. Iskun motiivina oli satiirilehden julkaisemat Muhammed-pilakuvat.
Islam ei selvästikään tunnusta sananvapautta samalla tavalla kuin ihmiset länsimaisissa demokratioissa sen ymmärtävät. Monilta islamia kritisoineilta on riistetty lähes kaikki heidän vapautensa islamistien aiheuttaman uhan vuoksi. Huolestuttavaa on se, että islam-kriittistä keskustelua on ryhdytty Euroopassa rajoittamaan erilaisella vihapuhelainsäädännöllä. Hallitseva eliitti on ulkoistanut likaisen työn tekemisen eli sananvapauden rajoittamisen oikeuslaitoksille ja tuomareille, vaikka aidossa demokratiassa niiden ei tulisi voida päättää, mitä ihmiset saavat sanoa ja ajatella. Suomessa ja muualla Euroopassa jopa poliitikkoja on tuomittu lainsäädännön nojalla ”kansanryhmää vastaan kiihottamisesta”, ”uskonrauhan rikkomisesta” ja niin edelleen.
Eräs ”vihapuheesta” tuomion saanut poliitikko on Hollannin vapauspuolueen puheenjohtaja Geert Wilders, joka myös joutuu islamistien uhkailujen vuoksi elämään jatkuvasti ympärivuorokautisessa suojelussa. Wildersin puolustajana oikeuskäsittelyssä toiminut Leidenin yliopiston oikeustieteen professori Paul Cliteur kiteytti (Yle TV1, Ulkolinja, 8.3.2017) tilanteen seuraavasti:
”Kun poliitikkoja tuomitaan julkisesti esitettyjen mielipiteiden takia, on vaarana, että julkisesta keskustelusta tulee mahdotonta. Poliitikkojen ei pitäisi joutua miettimään kaikkea sanomaansa etukäteen oikeustoimien varalta. Loppujen lopuksi äänestäjät arvioivat poliitikkojen näkökulmien ja mielipiteiden oikeellisuuden. Jos mielipiteet eivät miellytä, ääniä ei tule. Se on normaali toimintatapa demokratiassa. Se on muuttumassa tällaisten tuomioiden takia.”
Kasvavana uskontona ja valtaa saavana poliittisena ideologiana islamia ei voida rajata kritiikin ulkopuolelle. Mikään uskonto tai ideologia maailmassa ei saa nauttia erityissuojaa kritiikiltä.
Kirjoitus on katkelma Olli Immosen kirjasta ”Kansallinen Kipinä”
Lähde Islam ja Euroopan islamisaatio
Olli Immosen Facebook-sivu
