Kansalainen julkaisee sarjana Olli Immosen Kansallinen kipinä -kirjasta kappaleen Islam ja Euroopan islamisaatio. Osa 2 – Islamilaisen maailman ja lännen vaikea suhde.
Islamin uudistamisen vaikeudesta
Islaminuskon staattinen luonne on aiheuttanut sen, että islamin valtapiirissä olevien maiden sosiaalinen, taloudellinen ja poliittinen tila on ratkaisevasti läntistä maailmaa jäljessä. Muutoksen saaminen tilanteeseen edellyttäisi islaminuskon täydellistä uudistamista. Toisin kuin kristinusko, islam ei ole käynyt läpi reformaatiota.
Koraania pidetään islamissa pyhänä, täydellisenä ja viimeisenä Allahin ilmoituksena ihmiskunnalle. Se, että Koraania ei ole saanut muslimien keskuudessa tarkastella kriittisesti, on osaltaan estänyt islamin uudistumisen.
Islamin edellisen ja tähän asti viimeisimmän uudistamisyrityksen toteutti 1800-luvun lopulla syntynyt salafistinen liike. Uudistustyö kuitenkin katkesi ensimmäiseen maailmansotaan. 1920-luvulta lähtien salafistinen liike muuttui uuden johdon myötä yhä länsivastaisemmaksi, ja se alkoi keskittyä vahvemmin islaminuskon levittämiseen ja islamin mukaisen käytöksen korostamiseen. Liike ryhtyi unelmoimaan kalifaatin palauttamisesta, mihin päästäkseen se ryhtyi islamilaistamaan yhteiskuntia. Salafismista tuli merkittävä osa Saudi-Arabian maailmanlaajuisesti edistämää islamin muotoa, mikä vaikutti laajasti koko islamilaiseen maailmaan.
Muslimienemmistöisten maiden johtavissa piireissä ei käytännössä ole tällä hetkellä havaittavissa minkäänlaisia islamin uudistamispyrkimyksiä. On nähty, että muslimienemmistöisissä maissa radikaalein osa väestöstä on yleensä aina niskan päällä, koska heidän tapaansa tulkita islamia ei voida pyhien tekstien mukaan kiistää.
Islamilaisen maailman ja lännen vaikea suhde
Tiedotusvälineissä esiin nostettujen islam-asiantuntijoiden tarinat eri uskontojen välisestä harmoniasta islamin valloittamilla alueilla keskiajalla antavat usein hyvin yksipuolisen ja kaunistellun kuvan tuon ajan elämästä. Esimerkkinä islamin suvaitsevaisuudesta muita uskontoja kohtaan asiantuntijat ovat nostaneet yleensä esiin kertomukset andalusialaisista teehuoneista, joissa kulttuurirelativismin höynäyttämien professorien mielestä vallitsi aito harmonia valtaapitävien muslimien ja heidän vääräuskoisten alamaistensa välillä. Tosiasiallisesti islamilaisten valloitussotaretkien seuraukset johtivat muiden uskontokuntien jäsenten vainoihin ja joukkosurmiin sekä Välimeren alueella vallinneen kristillisroomalaisen korkeakulttuurin tuhoutumiseen.
Euroopan ja islamin vuosisataisia suhteita kuvaavat lukuisat veriset sodat ja konfliktit, joita on käyty näiden kahden kulttuurialueen rajaseuduilla. Viimeinen muslimien sotilaallinen rynnistys Euroopan sydämeen torjuttiin vuonna 1648 yhteiseurooppalaisten joukkojen murskatessa ottomaaniarmeijan Wienin porteilla.
Islamilaisen ja eurooppalaisen sivilisaation välejä kuvasi aina 1950-luvulle asti pyrkimys pysyä toisistaan erossa. Tilanteeseen tuli muutos ensimmäisten ei-länsimaalaisten muslimien muuttaessa pääasiassa Englantiin ja Ranskaan kyseisten valtioiden entisistä siirtomaista. Muslimien määrän voimakasta kasvua Euroopassa vauhdittivat myös Saksan ja Itävallan päätökset tuoda maihinsa merkittävä määrä turkkilaista siirtotyövoimaa 1960-luvun alusta alkaen. 1970-luvun lopusta lähtien muslimien muutto alkoi suuntautua voimalla myös Skandinaviaan ja Etelä-Eurooppaan humanitaarisen maahanmuuton myötä.
Euroopan kansat ovat joutuneet vuosikymmenten ajan kärsimään suuresti Yhdysvaltojen islamilaisiin maihin kohdistamien sotaretkien seurauksista. Kyseiset sotaretket ovat kerta toisensa jälkeen luoneet ennen varsin vakaisiin, maallisen hallinnon alaisiin islamilaisiin maihin valtatyhjiötä röyhkeimpien ja vahvimpien ainesten hyödynnettäviksi. Eurooppalaisten kansojen kansallinen identiteettikriisi yhdistettynä USA-johtoiseen suurvaltapoliittiseen peliin ovat olleet eurooppalaiselle sivilisaatiolle vahingollinen yhdistelmä. Esimerkkinä suurvaltapoliittisen pelin hedelmistä voidaan mainita islamistisen Taliban-järjestön syntyminen kylmän sodan loppunäytöksen yhteydessä, kun suurvallat jakoivat Afganistanin ja Etelä-Aasian etupiireihinsä. Tuolloin USA kunnostautui Taliban-sissien aseistamisessa ja kouluttamisessa taistelussa neuvostoliittolaisia vastaan Afganistanissa. Yhdysvaltojen vuoden 2003 sotaretki Irakiin ja taistelu öljyvaroista loivat puolestaan otollisen kasvualustan nykyisin Irakin ja Syyrian seuduilla väkivaltaa kylvävälle Isis-järjestölle. Vuoden 2011 arabikevään aikaan Yhdysvallat puolestaan tuki erilaisia islamistisia kapinallistahoja pyrkiessään kaatamaan Libyan ja Syyrian sekulaarit hallitsijat.
Yhdysvallat eurooppalaisine liittolaisineen on tehnyt viimeksi kuluneiden kolmenkymmenen vuoden aikana vakavia strategisia virhearvioita pyrkiessään vastaamaan maailmanlaajuisen islamismiongelman ja terrorismin haasteeseen. Vaikka Yhdysvaltain hallitukset ovat tavoitelleet jotakin aivan muuta, ne ovat pikemminkin edistäneet islamismin ja terroristijärjestöjen asiaa muun muassa Irakissa, Afganistanissa, entisen Jugoslavian alueella erityisesti Kosovossa, Pakistanissa, Sudanissa ja Saudi-Arabiassa. Kaiken tämän seurauksena poliittinen islam on nousemassa valtaan kaikkialla islamilaisessa maailmassa. Ilmiön taustalla on ennen kaikkea islamilaisen maailman kapina länsimaisia vaikutteita ja globalisaatiota vastaan, mutta myös USA:han kytkeytyneiden konservatiivisten öljymonarkioiden hiljaisella hyväksynnällä antama tuki jihadistisille liikkeille muiden suurvaltojen kanssa yhteistyötä tekeviä sekulaareja muslimimaita vastaan. Kyse on vahvasti Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan sisäisestä valtapelistä, jossa äärisunnalaiset saudit pyrkivät ylläpitämään hegemoniaansa potentiaalisia haastajiaan vastaan oman suurvaltapoliittisen liittolaisensa ääneen lausumattomalla hyväksynnällä. Tämä Euroopan lähialueilla tapahtuva sisäinen valtakamppailu, jossa ääriaineksia käytetään työvälineenä suuremmissa valtapeleissä, heijastuu kohtalokkaalla tavalla Euroopan mantereelle pitkälle tulevaisuuteen.
USA-johtoisten sotaretkien seurauksena Eurooppaan on virrannut suuret määrät islamismia kannattavia pakolaisia ja turvapaikanhakijoita, jotka Eurooppa on avosylin toivottanut tervetulleiksi. Vaikka suuri osa muslimimaista tulleista olisikin ääriaineksia pakenevia maltillisia muslimeja, ei tarvita kuin pieni osa konflikteissa radikalisoitunutta ainesta ottamaan uskonnolliset instituutiot haltuunsa ja kaappaamaan johtovastuu uskonnollisen agendan sisällön määrittelyssä, jolloin nämä kykenevät vaikuttamaan myös rauhallisemman tulijamassan ajatusmaailmaan.
Läntisen maailman islamisoituminen
”Islam tulee voittamaan kaikissa maailman maissa. Islam ja Koraanin opetukset tulevat vallitsemaan koko maanpiirillä.” (Suurajatollah Sayyid Ruhollah Khomeini, iranilainen šiiapappi ja vuoden 1979 Iranin vallankumouksen uskonnollinen ja poliittinen johtaja)
Islamin vaikutuksen kasvua läntisessä maailmassa kritisoineet tahot ovat puhuneet kauan ilmiöstä nimeltä islamisaatio. Islamisaatiolla tai islamisoitumisella tarkoitetaan yleisesti ilmiötä, jossa muslimien määrä ja islamin vaikutusvalta ei-islamilaisessa yhteiskunnassa lisääntyy. Islamisaatiokehityksen myötä länsimaisen kulttuuriperimän muovaamat yhteiskunnat ovat alkaneet enenevässä määrin omaksua yhteiskuntaelämään islamilaisia käytänteitä. Muslimien määrän kasvu länsimaissa on aiheuttanut painetta suostua jatkuvasti lisääntyneisiin uskonnollisiin ja kulttuurisiin vaatimuksiin. Konkreettisia esimerkkejä ovat sharia-tuomioistuimet Britanniassa, moskeijoiden ja minareettien ilmestyminen eurooppalaiseen katukuvaan, musliminaisten omat uintivuorot uimahalleissa, islamin ankaran kritiikin kriminalisointi vihapuhelainsäädännöllä, lasten sukupuolielinten rituaaliset ympärileikkaukset, koulujen joulujuhlien kitkeminen muslimien miellyttämiseksi sekä muiden uskontokuntien jäseniin kohdistuvat vainot Euroopan maissa.
Uskollisten kannattajien, levittäytymään pakottavan elämänkatsomuksen sekä suurten taloudellisten ja aineellisten voimavarojen avulla islamistit ovat kautta aikojen pyrkineet edistämään islaminuskon leviämistä maailmalla. He ovat onnistuneet tavoitteissaan varsin hyvin, sillä islamilaista elämäntapaa on levitetty läntiseen maailmaan viime vuosikymmeninä enemmän kuin koskaan aikaisemmin historiassa. Lähi-idän yhteiskunnallinen sekasorto ja öljydollarit ovat luoneet vahvan taloudellisen pohjan ja yhteiskunnallisen aseman islamistiliikkeille. Edellä mainitut asiat ovat puolestaan yhdessä globalisaation ja ihmisten vapaan liikkuvuuden kanssa mahdollistaneet islamin vaikutusvallan leviämisen ympäri maailman.
”Me valtaamme Euroopan ja Amerikan, emme miekalla, vaan dawalla.” (Yusuf al Qaradawi, islamilainen teologi, Muslimiveljeskunnan pääteoreetikko)
Länsimaiden ja muun maailman islamilaistamista ajaa erityisesti Lähi-idässä tukikohtaansa pitävä uskonnollinen, poliittinen ja yhteiskunnallinen liike nimeltä Muslimiveljeskunta (Ikhwan Muslimin). Liike sai alkunsa kalifaatin romahtamisen myötä vuonna 1928. Monet maat ovat julistaneet tämän Koraania perustuslakinaan pitävän liikkeen terroristijärjestöksi. Länsimaissa asuviin muslimeihin vaikuttamalla Muslimiveljeskunta pyrkii murentamaan länsimaista sivilisaatiota ja edistämään islamin valtapyrkimyksiä. Muslimiveljeskunnan tavoitteista kertoo esimerkiksi 12-kohtainen Projekti-strategiadokumentti, jonka Sveitsin viranomaiset saivat haltuunsa vuonna 2001. Siinä tuodaan esiin suunnitelma islamilaisen hallinnon perustamisesta. Tähän tavoitteeseen liike pyrkii maahanmuuton, soluttautumisen, propagandan, protestoinnin, petosten, poliittisen vallan saavuttamisen ja terrorismin avulla.
Islamin voimaa kuvastaa historiassa hyvin profeetta Muhammedin kuoleman jälkeinen aika, jolloin se työnsi syrjään persialaisen ja bysanttilaisen imperiumin ja ulottui Atlantille asti. Mahtavimmillaan kolme islamilaista imperiumia – osmanit, safavidit ja mogulidynastia – hallitsivat suuria alueita maailmasta. Nykyajan islamistien toimintaa ja tavoitteita tarkasteltaessa on helppo huomata, että halu maailman valloittamiseen ei ole hävinnyt heidän uskonnolliselta agendaltaan vielä tänäkään päivänä.
Yhteiskunta voi islamisoitua hyvinkin nopeasti. Esimerkkinä tästä toimii Egyptin pääkaupunki Kairo, jossa ei vielä 1960-luvulla juuri näkynyt hunnutettuja naisia. Nykyisin valtaosa maan naisista kulkee kaduilla hunnutettuina ja islamista on tullut maan virallinen pääuskonto. Egyptissä islam onnistui tunkeutumaan kansakunnan ja kulttuurin sisälle ja lopulta valtaamaan ne. Esimerkiksi Assyria, antiikin Kreikka, Rooma ja Bysantti ovat aiemmin miehittäneet Egyptiä, mutta ne tyytyivät vain valloittamaan maa-alueen sen sijaan, että olisivat ryhtyneet muuttamaan kansakunnan kulttuuria ja elämänmuotoa toisenlaiseksi. Niiden jälkeen Egyptiin tunkeutuivat arabit, jotka ryhtyivät välittömästi tekemään muutoksia kaikille elämän osa-alueille. Jo muutaman vuoden jälkeen arabit olivat onnistuneet levittäytymään kaikkialle egyptiläisessä yhteiskunnassa. Muutos oli pysyvä, minkä seurauksena maan alkuperäisestä perinnöstä on nykyisin enää vain rippeet jäljellä pienen koptikristittyjen ryhmän elämässä.
Egyptin lisäksi Libya, Algeria, Tunisia ja Marokko ovat tänä päivänä lähes kokonaan islamilaisia maita. Afrikkaan islam levisi kaupankäynnin ja arabien orjakaupan sekä käännytystyön myötä. Islamistit ovat uhanneet valloittaa koko Afrikan, mikä on johtanut lisääntyneisiin konflikteihin muslimien ja kristittyjen välillä muslimien yrittäessä tuoda sharia-lakia väkisin kaikkialle. Pelkästään Sudanissa on tapettu viime vuosikymmenen aikana noin kaksi miljoonaa kristittyä.
Islamissa kalifilla tarkoitetaan profeetta Muhammedin seuraajaa, islaminuskoisten yhteisön eli umman johtajaa. Kalifaatti on hänen hallintoalueensa. Islamin pyhien kirjoitusten mukaan muslimien tavoitteena on oltava islamilaisen kalifaatin luominen myös Eurooppaan ja muualle maailmaan.
On selvää, että kaikki muslimit eivät halua länsimaiden valloittamista ja niiden muuttamista islamilaisiksi, vaan monet heistä haluavat elää omaa arkeaan rauhallisesti omien tapojensa ja arvojensa mukaisesti. Kuitenkin pelkkä tavallinen islamilaisen arjen eläminen riittää yhteiskunnan muuttamiseksi, jos sellaista arkea eläviä löytyy riittävän paljon. Nykyistä väestönkehitystä tarkasteltaessa voidaan havaita, että muslimien määrä suhteessa Euroopan maiden kantaväestöön kasvaa nopeasti. Jos yhä suurempi osa Suomen väestöstä olisi tulevaisuudessa muslimeja, kyse ei olisi enää pelkästä uskonnon henkilökohtaisesta harjoittamisesta, vaan tämän väestönosan arvot ja toimintatavat heijastuisivat väistämättä laajemmin suomalaiseen yhteiskuntaan.
Islam on jo toiseksi vahvin uskonto Euroopassa, ja esimerkiksi Ranskassa joka kymmenes maan asukkaista on muslimi. Monissa Euroopan maissa Muhammed on noussut viime vuosina yhdeksi suosituimmista poikavauvojen nimistä. Erilaiset tilastot kertovat huolestuttavia tosiasioita käynnissä olevasta väestönkehityksestä.
Islam uskontona ei siedä kompromisseja, mistä osaltaan kielii lukuisten muslimimaahanmuuttajien haluttomuus sopeutua länsimaiseen yhteiskuntaan. Haluttomuudesta sulautua valtavirtayhteiskuntaan kertovat lukuisat arkielämän havainnot sekä kyselytutkimusten tulokset. Info GmbH:n Saksassa vuonna 2012 tekemän tutkimuksen ”Deutsch-Türkische Lebens- und Wertewelten 2012″ mukaan 46 prosenttia turkkilaisista muslimeista toivoi, että maassa olisi jonakin päivänä enemmän muslimeita kuin kristittyjä. Yhdysvalloissa Pew Research Centerin vuonna 2011 julkaiseman tutkimuksen ”2011 Muslim American Survey” mukaan 49 prosenttia muslimeista totesi olevansa ensisijaisesti muslimeita ja vasta sitten amerikkalaisia. Saman tutkimuskeskuksen vuonna 2006 julkaiseman artikkelin ”Muslims in Europe: Economic Worries Top Concerns About Religious and Cultural Identity” mukaan esimerkiksi Espanjassa 69 prosenttia islaminuskoisista identifioi itsensä ensisijaisesti muslimeiksi.
Muualla Länsi-Euroopassa on voitu havaita, että yhteiskuntaan kotoutumattomien muslimitaustaisten maahanmuuttajien ei tarvitse muodostaa enemmistöä väestöstä aiheuttaakseen vakavia yhteiskunnallisia ongelmia. Muslimien massamaahanmuuton seurauksena Eurooppaan ei ole syntynyt toimivia muslimien, kristittyjen ja maallistuneiden länsimaalaisten muodostamia yhteiskuntia eikä eurooppalaisen kulttuurin uutta renessanssia. Pikemminkin islamin tunkeutuminen vanhan mantereen sydämeen on aiheuttanut vakavan särön länsimaisen yhtenäiskulttuurin perustalle muodostuneisiin yhteiskuntiin.
Islamilaisen arjen rantautuminen Eurooppaan on ollut lukuisten kulttuuristen ja sosiaalisten konfliktien värittämää. Lähes jokaisen eurooppalaisen metropolin ympärille on muodostunut islamilaisia ghettovyöhykkeitä. Hallitsevat luokat ovat tukeneet tätä kehitystä niin sanotulla monikulttuurisuuspolitiikalla, jonka ytimessä on muslimien kannustaminen elämään omien tapojensa ja arvojensa mukaisesti. Kyseinen vuosikymmenien ajan harjoitettu politiikka ei ole johtanut eri väestöryhmien keskinäiseen harmoniaan vaan muslimimaahanmuuttajien voimistuneeseen segregoitumiseen eli eristäytymiseen valtavirtayhteiskunnan ulkopuolelle.
Kirjoitus on katkelma Olli Immosen kirjasta ”Kansallinen Kipinä”
Lähde Islam ja Euroopan islamisaatio
Olli Immosen Facebook-sivu
