Blogit

Pääministerin ”kohulausunto” ja presidentti Niinistö

Kuva Shutterstock.

Kun pääministeri Rinne elokuun alussa muistutti uutta armeijan komentajaa siitä, että Suomessa poliitikot sitten tekevät ulko- ja turvallisuuspoliittiset päätökset ja armeija toteuttaa niitä, Naton etuja Suomessa ajavan mediapoolin innokkaimpiin jäseniin kuuluva Iltasanomat pillastui täysin. Iltasanomien mielestä oli täysin kohtuutonta pääministeriltä sanoa moista. Ja jottei asia unohtuisi Iltasanomat riensi kyselemään asiasta presidentti Niinistöltä, joka on kaulaansa myöten äärettömän epäselvissä sotilaskuvioissa nimenomaan juridiikan kannalta.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006202999.html

Pääministeri Rinne viittasi myös presidentti Niinistön ulkomaisten sotajoukkojen Suomessa pitämiin harjoituksiin liittyneisiin kommentteihin, joiden mukaan ainakin yksi moinen harjoitus oli pantu pystyyn ilman että presidentti, puolustusvoimien ylipäällikkö, oli edes tietoinen asiasta. Jos näin oli, se tarkoittaa sitä että joku alempi taho tai sotilaat olivat ohittaneet ylipäällikön ja siten myös kumonneet laillisen järjestyksen.

Presidentti Niinistön peruna suussa antamat lausunnot ovat tietenkin hieman koomisia, kun muistamme hänen olleen aivan keskeinen henkilö, kun Suomi alistettiin lain vastaisesti ulkomaisen sotilasmahdin alusmaaksi laittomalla sopimuksella. Hän oli ilmeisesti paikan päällä kun tuolloinen komentaja kenraali Lindberg allekirjoitti sopimuksen, joka teki Suomesta, valtiosta ja puolustusvoimista ulkomaisen sotilasmahdin palvelijan ja apulaisen kaikkien lakiemme vastaisesti. Myös sopimuksen tekomenettely oli lain vastainen. Kenraalilla ei ole mitään valtuuksia tehdä mitään Suomea koskevia sopimuksia ja silti näin tapahtui – presidentti Niinistön valvovan katseen alla.

Jotta tilanteen karmeus ja oksettavuus tulisi jokaiselle selväksi käännetäänpä asetelma 180 astetta nurin niskoin.

Kuvitellaanpa, että Suomen virkamieskunnassa olisi klikki, joka toimii aivan avoimesti Venäjän hyväksi. Se tekee myyräntyötä valtion koneistossa ja pyrkii kaikin tavoin toimimaan Venäjän etujen ja toiveiden mukaisesti. Kuvitellaan vielä, että eduskunnassa olisi klikki, joka tekee täysin samaa. Jotta tilanteen oksettavuus tulisi alastomuudessaan esiin, kuvitellaan vielä, että maahan on perustettu puolisalaa Venäjän hybridisodankäynnin keskus, jonka työntekijöitä ei saa eikä voi asettaa mihinkään syytteisiin Suomessa, eikä edes tutkia.

Ja kuvitellaan vielä, että valtamedia liputtaa avoimesti Venäjän puolesta ja tuottaa Venäjän sotilasoperaatioita tukevia ”uutisia” päivittäin. Valtiollisen yleisradioyhtiön niin sanottu ”uutistoimitus” tekee lähes päivittäin USA:n vastaisia uutisia ja ohjelmia ja kaupallinen media lainaa ja senttaa Venäjällä tuotettua materiaalia muka-uutisina. Tämän väitetään olevan sitä oikeaa journalismia ja jokainen, joka asettuu vastustamaan tätä propagandaa tai suhtautuu siihen kriittisesti, on Yhdysvaltojen palveluksessa oleva trolli, joka pyrkii horjuttamaan Suomea ja yhteiskuntaa. Jotta tilanne olisi mahdollisimman kehno, yleisradioyhtiön työntekijät keräävät täysin avoimesti nimilistoja ihmisistä, jotka ovat sen mielestä Venäjä-vastaisia.

Tässä ilmapiirissä armeijamme komentaja menee tapaamaan Venäjän sotilasjohtoa ja allekirjoittaa Suomea sitovan sopimuksen, jolla Suomen armeija, poliisi ja koko terveydenhuoltojärjestelmä luovutetaan Venäjän hallintaan, jos Venäjä niin haluaa. Sopimuksessa todetaan myös, että maahan tuleva korkea-arvoisin venäläisupseeri johtaa maata ja voi halutessaan konsultoida suomalaisia, mutta hänen ei tarvitse. Hän tekee päätökset, joita koko suomalainen yhteiskunta sitten toteuttaa. Tämä sopimus tehdään lakiemme vastaisesti ja sen allekirjoittamista on todistamassa presidentti Niinistö ja puolustusministeri Carl Haglund.

Rupesiko oksettamaan? Tuliko kylmiä väreitä? Kaikki tuo edellä kerrottu on totta. Ilmansuunta on vain päinvastainen. Ja meille vakuutellaan, että tilanne on täysin normaali ja meidän etumme mukainen. Miten niin on? Olemme tämän toiminnan seurauksena mahdollisten ydiniskujen kohdemaa ensimmäisessä kategoriassa. Se on fakta, josta ei teille kauheasti huudella. Käsittääkseni tämä ei kohenna maamme turvallisuustilannetta. Voin toki olla väärässä. Ehkä alistuminen suurvallan taistelutantereeksi ja ydiniskun kohteeksi on oikein ja hyväksi meille. En vain ymmärrä miten.

Jos joku kuvittelee, että tilanne on täysin normaali, miettikööt tätä:
Yhdysvallat myönsi kenraali Jarmo Lindbergille korkeimman ulkomaalaisille myönnettävissä olevan sotilaallisen kunniamerkin.
https://en.wikipedia.org/wiki/Legion_of_Merit

Tämä kunniamerkki myönnetään vain poikkeuksellisista suorituksista Yhdysvaltain hyväksi. Sitä ei saa koska on kaveri tai muuten hyvä jätkä. Se on nimenomaan ylemmille upseereille tarkoitettu kunniamerkki, jonka saamiseksi seuraavien ehtojen tulee täyttyä:

  • The performance must have been such as to merit recognition of key individuals for service rendered in a clearly exceptional manner.
  • In peacetime, service should be in the nature of a special requirement or of an extremely difficult duty performed in an unprecedented and clearly exceptional manner.

Voimme kaikki kysyä aivan oikeutetusti millaisia palveluksia suomalainen kenraali teki Yhdysvalloille poikkeuksellisella tavalla?

Voimme myös kysyä oikeutetusti millaisia olivat ne palvelukset, joita suomalainen kenraali teki Yhdysvalloille poikkeuksellisen vaikeissa oloissa ennen näkemättömällä ja poikkeuksellisella tavalla, tai joihin liittyi erikoisvaatimuksia?

Yksi mahdollinen peruste voisi olla se, että huolimatta siitä, että ylivoimainen enemmistö suomalaisista vastustaa Nato-jäsenyyttä, kenraali Lindberg, presidentti Sauli Niinistö ja muut klikkiin kuuluvat onnistuivat alistamaan koko maan Naton ja Yhdysvaltain käyttöön armeijoineen kaikkineen. Muita syitä on kohtalaisen vaikea huomata.

Jos presidentti Niinistö ja puolustusministeri Carl Haglund olisivat olleet Moskovassa ja katselleet sivusta kun kenraali Jarmo Lindberg allekirjoittaa kotimaansa alistumisasiakirjan Venäjän armeijan johdon kanssa, asiasta olisi varmaankin noussut jonkinlainen kohu. Kun sama tehtiin Naton ja Yhdysvaltojen kanssa, valtamedia, virkamiehet, poliitikot ja toimittajat vakuuttelevat edelleen, että kaikki on ihan okei, normaalisti ja meidän parhaaksemme.

Itsenäinen Suomi 100 vuotta? Herätkää, suomalaiset!

Kirjoitus on uudelleenjulkaistu Sande Parkkosen luvalla

Pääministerin ”kohulausunto” ja presidentti Niinistö

Sande Parkkosen blogi