Ilmastonmuutoksen vaikutuksista turvallisuuteen on puhuttu viime vuosina paljon. Kansainvälisen vakuutusjätti Allianzin viime vuonna tekemässä, merkittävimpiä riskejä kartoittavassa tutkimuksessa, se sijoittui kymmenenneksi. Ilmastonmuutoksen nähtiin konkretisoituvan muiden riskien, kuten luonnonkatastrofien, poliittisten riskien sekä erilaisten regulaatio- ja lainsäädäntöriskien kautta. Viimeksi mainittuja on syytä pysähtyä tarkastelemaan enemmän. Mikäli ilmastonmuutoksen syitä voidaan pitää tulkinnanvaraisina, eivät nämä riskit ole sitä. Ne eivät nimittäin aiheudu ilmastonmuutoksesta vaan siihen varautumisesta.
Erilaiset tuotantoon ja logistiikkaketjuihin vaikuttavat regulaatioriskit ovat varmasti merkittäviä monille yrityksille. Kuitenkin paljon oleellisempi kysymys on kunnianhimoisen ilmastopolitiikan vaikutus eri maiden geopoliittiseen asemaan, kansainväliseen kauppaan ja sisäiseen turvallisuustilanteeseen. Kun lämpötilan nousemisen estämiselle asetetaan tavoitteita, näistä asioista ei useinkaan keskustella. Kuitenkin on selvää, että ne tulevat aiheuttamaan valtavia levottomuuksia monissa maissa, nostamaan toisten maiden asemaa geopoliittisella kartalla ja romahduttamaan toisia. Hyvä esimerkki tästä ovat akkuteknologiassa käytettäviä kobolttia ja litiumia tuottavat maat. Yli puolet maailman koboltista tuotetaan Kongossa, kun taas Chile, Bolivia ja Argentiina omistavat yhdessä yli puolet tunnetuista litiumvarannoista. Sähköautoja koskevan pakkolainsäädännön myötä näistä varannoista tulee käytännössä kultaakin kalliimpaa, mikä ei voi olla vaikuttamatta maiden sisäiseen tilanteeseen ja alueelliseen asemaan omissa maanosissaan. Lisäksi tulee huomata, että sähkön merkityksen kasvattaminen fossiilisten polttoaineiden sijaan tulee nostamaan sähköverkkoja koskevat turvallisuuskysymykset aivan uudelle tasolle.
Mikäli akkuteknologiassa tarvittavia raaka-aineita tuottavat maat ovat ilmastohysterian voittajia, ei häviäjistäkään ole epäselvyyttä. Niitä ovat tietenkin öljyntuottajamaat, ja varsinkin Lähi-idän maat, joiden koko talous perustuu käytännöllisesti katsoen öljyyn. Tällaisia ovat mm. Saudi-Arabia, Jemen, Oman, Arabiemiirikunnat, Qatar, Bahrain ja Irak. Ilman öljyä nämä maat eivät ole mitään. Pöyry Management Consulting selvitti enintään kahden asteen lämpenemistavoitteen seurauksia maailman geopoliittiseen tilanteeseen Valtioneuvoston kanslian pyynnöstä vuonna 2017. Tulokset olivat yksiselitteisiä: öljyn viennin romahtaminen vuoteen 2040 mennessä tulee aiheuttamaan Lähi-idässä valtavia muutoksia, kun maat yksi toisensa jälkeen syöksyvät köyhyyteen. Huthikapinallisten kaltaiset terroristijärjestöt tulevat saamaan enemmän jalansijaa ja kannatusta, mikä aiheuttaa konflikteja ja sotia maiden sisällä ja välillä. Tämä taas tulee aiheuttamaan suurella todennäköisyydellä massiivisia pakolaisaaltoja kohti Eurooppaa. Tutkimuksen tuloksista ei julkisuudessa keskusteltu, vaikka se on edelleen aivan avoimesti luettavissa Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaa koskevalla tietokayttoon.fi -sivustolla. Ehkäpä puheet massiivisesta pakolaisvyörystä eivät olisi omiaan saamaan kansaa suosiolliseksi kunnianhimoiselle ilmastopolitiikalle? Joka tapauksessa tuntuu ristiriitaiselta, että Euroopan maiden hallitukset puhuvat samalla konfliktien ratkaisemisen tärkeydestä ja kehitysyhteistyöstä mutta ovat itse samalla luomassa Lähi-itään tulevien vuosikymmenten suurinta kriisialuetta. Vaikka öljy joka tapauksessa joskus loppuisi, olisi siirtymä muihin energiamuotoihin pitkä prosessi, minkä kautta näillä mailla olisi paremmat edellytykset sopeutua tilanteeseen. Nyt sopeutumisaikaa on vain kymmenen-kaksikymmentä vuotta, mikä tulee näkymään tilanteen kiristymisenä alueella jo lähivuosina.
