Blogit

Uskosta, yhteiskunnasta ja uhkakuvista

Mikä on kristinuskon merkitys yhteiskunnassa ja onko maallistuminen ongelma vai ratkaisu? Tuleeko sekulaari Eurooppa selviytymään, vai onko kristinuskolla oma roolinsa kansallismielisessä liikkeessä? Näitä asioita pohdin tässä tekstissä.

Kannatan yhteiskunnassa mahdollisimman suurta koheesiota ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Niiden luomisessa yhteisellä uskonnolla on hyvin suuri merkitys kielen, kulttuurin ja väestörakenteen lisäksi. Henkilökohtaisesti olen uskonasioissa vielä jonkinlainen etsijä, mutta monesti olen valitellut sekä kansakunnan yhteisen uskon, että yhtenäiskulttuurin rapistumista ja pirstaloitumista. Yhä vahvemmin tiedostan uskonnon roolin yhteisöllisyyden luojana, enkä tahtoisi sen katoavan individualismin tieltä.

Esimerkiksi joissakin Itä-Euroopan maissa vastustetaan islamin saapumista juurikin kristillisyyteen pohjaten. Puola ja Unkari ovat profiloituneet Euroopan kantavina voimina maahanmuuttoa ja EU:ta vastustavina maina ja molemmat ovat korostaneet kristillistä luonnettaan. Näen terveen kansallisen uskonnon olevan oikein hyvä osa kansallismielisyyttä ja toimivan yhtenä väkevänä osana vastustettaessa vieraita uskontoja, kulttuureja ja haitallista maahanmuuttoa.

Suomessa tähän on vaikea palata, koska juuri sekularismi ja ateismi ovat vallanneet alaa. Meillä islamia tupataan vastustamaan lähinnä, koska se rajoittaa tai uhkaa ”länsimaisia arvoja” – eli sateenkaariväen oikeuksia tai kaikenlaista hedonismia ja minä-ajattelua. Jotkut toki vastustavat islamia, koska ovat kristittyjä ja haluavat puolustaa uskontoaan vierasta valloittajaa vastaan, mutta osa omistakin tuppaa leimamaan nämä ihmiset hihhuleiksi, puhumattakaan vastustajistamme.

Evankelisluterilainen kirkko mädättyy sisältä käsin ja kumartelee joka suuntaan. Kirkko on hylännyt roolinsa kansakunnan opastavana paimenena ja sen sijaan alkanut jahtaamaan kannatusta oppiensa kustannuksella. Tästä syystä en oikein pysty erityisesti kannattamaan ev.lut. kirkon aseman kasvattamista. Pidän siis PS-Nuorten virallisen kannan mukaisesti kirkon ja valtion erottamista hyvänä asiana tässä hetkessä. Itse en tosin kannata myöskään täysin sekulaaria yhteiskuntaa.

Mielestäni kristinuskon häviäminen tai hävittäminen Euroopasta ja yksilönvapauksien korostaminen on luonut arvotyhjiön, jota yrittää vuorollaan täyttää milloin mikäkin aate. Uhkakuva on se, että sekularismissa kasvaneet ihmiset alkavat kaivata jotain suurempaa, jotain kaunista johon uskoa pelkän materiaalisen sijaan, ja kääntyvät sitten islamin puoleen, joka on nopeimmin kasvava ja leviävä uskonto maailmassa, sekä myös yksi seuraajiensa elämiin eniten vaikuttava sellainen. Se vetoaa ihmisiin, jotka janoavat jotain pysyvyyttä ja rakenteellisuutta elämiinsä.

Uhkakuva nyt sivuun, sillä todennäköisemmin kuitenkin islam valtaa maailmassa alaa, koska se hyväksyy muiden naittamisen osaksi uskonyhteisöään, mutta ei siitä pois. Se on tarkka siitä, kenen kanssa kukakin avioituu, toisin kuin maallistunut länsimainen valtakulttuuri. Lisäksi muslimimaissa ihmisten syntyvyys on eri luokkaa Euroopan kanssa.

Entä jos ihmiset eivät kaipaakaan uskontoa ollenkaan? Tämäkin on mielenkiintoinen kysymys. Se millä arvotyhjiö täytetään, ei välttämättä ole uskonto. Voiko esim. tiede ottaa terveellisesti uskonnon paikan? Sitä en usko, koska en pidä vankkana pohjana elämälle jotain sellaista, joka on koko ajan muutoksen tilassa.

Yksi harmiteltava juttu on, että jotkut pitävät kaikkia uskontoja yhtä huonoina ja siksi haluavat hävittää ne kaikki. Toiset uskonnot ovat kuitenkin parempia kuin toiset. Jotkut ovat jämähtäneet ilman reformia kauas menneisyyteen ja jotkut eivät. Itse teen parhaani mukaan työtä muun muassa sen eteen, että Euroopasta ei tule islamilaista maanosaa, eikä Suomesta Finlandistanin kalifaattia.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Rahvas-lehden numerossa 2-3/2019.