Blogit

Yksittäistapaus

Pariisi, lokakuu 2019, viisi ihmistä saa surmansa islamistin puukkoiskussa poliisiasemalla. Muutamaa päivää myöhemmin 16 ihmistä loukkaantuu Saksassa syyrialaissiirtolaisen ajettua heidän päälleen kuorma-autolla. Marraskuussa kolme ihmistä saa surmansa ja kolme haavoittuu Lontoossa pakistanilaistaustaisen Usman Khanin tekemässä puukkoiskussa. Jo aiemmin toukokuussa Lyonissa 13 ihmistä oli haavoittunut algerialaisen ISIS-kannattajan pommi-iskussa. Samoin maaliskuussa neljä ihmistä kuoli ja kuusi loukkaantui Alankomaissa turkkilaisen miehen alettua tulittaa ihmisiä raitiovaunussa.  

Vuosi 2018 näyttää yhtä synkältä: islamistisia hyökkäyksiä tapahtuu joulukuussa Strasbourgissa, elokuussa Amsterdamissa ja Lontoossatoukokuussa Liègessä ja maaliskuussa CarcassonnessaLisäksi joulukuussa anarkistit kunnostautuvat lukuisiin pommi- ja polttopulloiskuihin Kreikassa. Tästä huolimatta islamistisen terrorismin pahimpien aikojen katsotaan mediakeskustelussa olevan ohi, sillä kumpanakaan vuonna ei Euroopassa tapahtunut yhtään useita kymmeniä kuolonuhreja tai loukkaantuneita vaatinutta iskua, kuten 2017 Tukholmassa, Manchesterissa ja Lontoossa tai 2016 Berliinissä, Brysselissä ja Nizzassa. Yhteensä islamistien terrori-iskuissa on Euroopassa kuollut vuosina 2015-2020 lähes neljäsataa ihmistä, eikä luku sisällä edes Venäjällä tapahtuneita iskuja. 

Tästä huolimatta jokaisen iskun kohdalla toistuu lähes identtinen some- ja mediakeskustelu: “Kyseessä oli yksittäistapaus, tekijöiden taustoilla ei ole mitään tekemistä iskujen kanssa, islam ei liity mitenkään terrorismiin”. Mikäli asia todella on näin, niin varmasti tämä pitää paikkansa myös tämän viikkoisen Saksan iskun osalta? Vai onko kenties niin, että vain eurooppalaisen ihmisen tekemä, väkivaltainen hyökkäys, voi olla ideologisesti motivoitunut mutta maahanmuuttajataustaisen ei? Vai onko peräti niin, että maahanmuuttajataustaisten tekemät iskut eurooppalaisia vastaan ovat jollain tavalla hyväksyttävämpiä, eikä niitä siksi tule tuomita julkisuudessa tekijöiden taustaan ja ideologisiin vaikuttimiin liitettävillä tavoilla? Kun “äärioikeistolaisesti” motivoitunut kaheli tekee iskun, ollaan huolissaan AfD:n tai Perussuomalaisten käyttämästä retoriikasta ja äärioikeiston noususta. Mutta kun islamisti tekee iskun, se on aina ns. yksittäistapaus. Miksi äärioikeistolaisen iskua saa käyttää poliittisena lyömäaseena kansalliskonservatiivisia puolueita vastaan mutta islamistien tekemiä iskuja ei kyseistä uskontoa, saati sitten islamisteja Eurooppaan rahtaavia vasemmistopuolueita vastaan?  

Tietoa julkaisijasta

M. A. Meretvuo

M.A. Meretvuo, FM, on tamperelainen kirjailija, esseisti ja kulttuurivaikuttaja. Bloggaajana hän kirjoittaa erityisesti turvallisuus- ja geopolitiikkaan liittyvistä aiheista. Hän valmistui Jyväskylän yliopiston Turvallisuuden ja strategisen analyysin maisteriohjelmasta ensimmäisenä suomalaisena siviiliyliopistossa turvallisuutta ja tiedustelua opiskelleena maisterina.