Tätä kirjoittaessa koronavirus etenee Suomessakin vauhdilla ja eduskunnassa oli tänään keskusteltu mahdollisuudesta valmiuslain käyttöönottoon. Varautumisessa Suomi on ollut kuitenkin jatkuvasti reagoijan roolissa ja siten aina askeleen myöhässä. Kysymyksiä herättää se, minkä intressiryhmän etuja hidas reagointi on palvellut? Vastauskin lienee selvä: kun vastakkain asetetaan tavallisen ihmisen hyvinvointi ja yhteiskunnan taloudelliset intressit yhtiöiden tulostavoitteiden ja pörssikurssien osalta, painavat viimeksi mainitut vaakakupissa aina enemmän. Siten koronavirus on asettanut meidät ääneen sanomattoman tosiasian eteen: yhteiskunnalliset instituutiot huolehtivat ihmisten turvallisuudesta nimenomaan yhteiskunnan näkökulmasta. Jos haluat selviytyä yksilönä, sinun on varauduttava itse. Sen saivat tänä iltana kokea ne viimeisistä riisipaketeista ruokakaupoissa taistelleet kansalaiset, jotka eivät olleet ajoissa hankkineet kotivaraa. Onneksi ruokakuljetukset kauppoihin jatkuvat – ainakin toistaiseksi.
Koronavirus on saanut monet miettimään minkälaisessa yhteiskunnassa haluamme lopulta elää. Viruksen nopea leviäminenhän mahdollistui globaalin lentomatkailun myötä, josta suurin osa on käytännöllisesti katsoen aivan turhaa. Samoin viruksen talousvaikutukset iskevät eritoten talouden globaaleiden rakenteiden kautta, kun kansainvälinen kauppa sakkaa, ympäri maailmaa hajautettu komponenttivalmistus vaikeutuu ja finanssimaailman shokkiaallot leviävät pörssistä toiseen. Mutta onko se tärkeämpää kuin omien läheisten ja lopulta koko kansan suojaaminen potentiaalisesti tappavan viruksen tartunnalta? Haluammeko sitä Thaimaan matkaa tai halpatyövoimalla tuotettua krääsää todella enemmän kuin itsemme ja läheistemme hyvinvointia? Perustuuko ns. länsimainen elämäntapamme todellakin globaalin markkinatalouden ja sen edellytyksenä olevan liberaalin demokratian varaan, vai voisiko länsimainen elämäntapa olla jotakin muutakin kuin tuottamista ja kuluttamista, ostamista ja myymistä? Voisiko se olla muutakin kuin uusi kännykkä ja entistä isompi televisio, josta katsoa loputonta tosi-tv:n ja urheilukisojen virtaa?
Uskon, että pahimmasta vaiheesta yli päästyämme voimme nähdä koronapandemian hyvänä puolena mahdollisuuden yhteiskunnalliseen muutokseen. Opimme huomaamaan, että pärjäämme ilman halpalentoyhtiöitä, että yritysten on parempi keskittää tuotantoa kotimaahan, vaikka se olisi hieman kalliimpaa, ja että työn arvon ja sen tuottaman jokapäiväisen leipämme ei tarvitse sittenkään olla pörssimeklareiden huutokaupan armoilla. Kaikki se globalisaatio ja rajoja avaava kansainvälisyys, jota on vuosikymmenet hehkutettu, on nyt osoittanut yhteiskuntiemme haavoittuvat puolet. Koronavirus voi palvella meitä todellisena silmien avaajana näkemään yhteiskunnallisen järjestelmämme systeemiset heikkoudet, sekä luoda hyvän maaperän radikaaleillekin uudistuksille. Pienemmässä mittakaavassa, yksilöiden ja perheiden tasolla se voi olla sysäys kohti traditionaalista elämäntapaa, jossa omavaraisuus, paikallisuus ja vaihtotalous ovat ihanteita, joita kohti pyritään.