Blogit

Kohti monikulttuurisuuden unelmaa?

Monikulttuurisuuden unelma ei ole vielä Suomessamme huipentunut, mutta vauhti on jo kiihtynyt valtiovaltamme luvalla ja kannustuksella. Suomalaiset, teitä on varoitettu.

Minkä arvelette olevan lopputulos, kun maan ylintä valtiovaltaa myöten tuhannet suomalaiset ovat polvillaan tai jopa rähmällään maassa etnisyyden perusteella jalustalle nostetun ihmisryhmän edessä? Sama lammaslauma huutaa tuomioita poliisille ja vaatii jopa virkavallan aseista riisumista.

 

Tämä kaikki kuuluu ideologiaan, jota Suomessakin on vihervasemmiston toimesta ajettu jo vuosikymmeniä. Julkisin varoin tuettu verkosto on kasvattanut lonkeroitaan ja ”kouluttanut” ihmisiä mm. ”kamppailuun poliisia vastaan” jo paljon ennen kuin vihervasemmisto valjasti näyttävästi keulaan aseeksi etnisyyden. Tätä ideologiaa kutsutaan anarkismiksi. Tätä ideologiaa tukemaan on perustettu sellaisia yhdistyksiä kuin esimerkiksi Suomen anarkistiliitto, jotka ovat yhteistyössä mm. kansainvälisen Antifa-järjestön kanssa. Tällaisilla toimijoilla on Suomessa niin taloudellinen kuin yhteiskunnallinenkin tuki ja suoja. Tämän verkoston entisiä ja nykyisiä aktiiveja on noussut tärkeille poliittisille paikoille ja virkoihin.

 

 

Kun poliisi ei enää uskalla hoitaa tehtäviään ulkomaalaistaustaisten rikollisten ollessa kyseessä, mitä arvelette tapahtuvan? Kumartavatko nämä rikolliset kauniisti ja sanovat, että ”Kiitos kun ette enää rasistisesti pidätä meitä, nyt me alamme käyttäytyä maan tapojen ja lakien mukaan?”

 

Minä en tässä kerro mitä itse arvelen, koska en viitsi lähteä poliittiseen tuomioistuimeen vääntämään valtakunnansyyttäjän kanssa siitä, kiihottiko arveluni tai horjutinko sillä jonkun toisen mielipidettä monikulttuurisuuden ihanuudesta. Ei, pyydän vain jokaista miettimään tätä asiaa itsekseen. Ilman yhtään artikkelia, kuiskutusta tai huutoa puolesta tai vastaan. Sulje silmät ja tyhjennä pääsi kaikista muista ajatuksista. Mielipiteen muodostaminen vie ehkä muutaman minuutin.

 

Hietaniemen uimarannan ”joukkotappelu” juhannusyönä sai liikkeelle 30 poliisipartiota. Poliiseja heiteltiin kivillä ja ilotulitusraketeilla. Useita autoja vahingoittui ja myös poliiseja loukkaantui. Tämä lienee nyt ensimmäinen mellakka laatuaan Suomessa, mutta arkipäivää monissa Euroopan monikulttuurisissa kaupungeissa. Myös naapurimaassamme Ruotsissa. Minua ei hämmästyttäisi, jos tämän jälkeen kaasua käyttäneet poliisit joutuisivat hankaluuksiin voimankäytöstä mellakassa.

 

Mielestäni tästä ja siitä miten kaikki tulee jatkumaan on vastuussa jokainen, joka on lähtenyt mukaan jakamaan ihmiselämien merkitystä tärkeisiin ja vähemmän tärkeisiin kampanjassa joka on hyväksynyt mellakoinnin tai suorastaan kehottanut mellakointiin poliisia vastaan, samalla romuttaen yhteiskuntajärjestyksen ja lain merkityksen.

 

Monikulttuurisuuden unelma ei ole vielä Suomessamme huipentunut, mutta vauhti on jo kiihtynyt valtiovaltamme luvalla ja kannustuksella. Suomalaiset, teitä on varoitettu.

 

Video Hietaniemestä 20.6.2020