Suomessa on nyt noin kolmen vuosikymmenen kokemus valtiosääntöuudistuksesta, joka käynnistyi edesmenneen presidentti Koiviston alaisuudessa. Presidentin valtaoikeuksia kavennettiin voimakkaasti ja nykyisellään pääministerin vetämä hallitus voi tehdä käytännössä aivan mitä mieleen juolahtaa. Ainoaksi hidasteeksi on osoittautunut perustuslaki, jonka noudattamatta jättämiselle tunnutaan hakevan yhä aktiivisempia perusteluja ja passiivisempaa valvontaa ja tulkintaa. Eduskuntapuolueiden välillä vallitseekin enää kilpailu siitä, kuka saa varastetuksi yhteisestä potista eniten, ja suurin huoli siitä, että varastettavaa kertyy liian nihkeästi omien ja kaverien toiveiden toteuttamiseen.
Myös istuva presidentti on osoittanut kyseenalaista aktiivisuutta molempiin suuntiin. Vaatii aikamoista moraalista rappiota osallistua salamavalojen loisteessa vähäosaisten jouluaterialle ja keiton sattumia röyhtäillessään allekirjoittaa eläkeindeksien jäädytys ja työttömien etuisuuksien leikkaukset. Sama presidentti katsoi läpi sormiensa työttömien ns. aktiivimallin perustuslain vastaisuudet ja ehti jo aiemmin nimittää oikeuskanslerin, jonka saattaa odottaa tihrustavan lainkäyttöä vieläkin leväperäisemmin.
Siinä vaiheessa ei ollut rahasta puutetta, kun nykyinen presidentti oikeusministerin pallilta järjesteli Postipankin jäämistöt 2,5 miljardin markan myötäjäisillä Björn Wahlroosin peukalon alle ja rahvaan mahdollisuuksia kantaa hiekkaa pankkisaleihin alettiin rajoittaa. Iso raha matkustaa kivuttomasti veroparatiiseihin, mutta muutaman satasen nosto tai talletus aiheuttaa rikosepäilyn.
Pitäisikö suorittaa etäinen muistelo siihen, miten tähän on tultu? Sama klaani oli vallassa kun valuuttaluottoihin retkautetut pienyrittäjät ”vapautettiin omaisuudestaan” ja jätettiin takaajineen maksamaan suurelta osin perusteettomia velkoja. Osa maksaa edelleen.
Samaiset vapaakaupan airuet loivat päätöksillään tilanteen, missä suuryritysten kilpailukyvyn nimissä siivottiin kymmeniä tuhansia ihmisiä kortistoon, eläkeputkeen ja ties millä verukkeilla, jotta heidän kalliiksi katsottu työpanoksensa saatettiin korvata alihankintayritysten ja henkilöstövuokraamojen poljetuilla työehdoilla ja erilaisin vippaskonstein ulkomaisen halpatyövoiman käytöllä. Näin luoduilla ”markkinoilla” ei tervettä kilpailua synny, vaan poliittiset suhteet ja salassa tehdyt kartellisopimukset määrittävät menestyjät.
On aivan selvää, että yksityisen eduntavoittelun ”hidasteiden” siirtäminen julkisen sektorin kontolle aiheuttaa valtavat kustannukset. Eläkevakuuttajat palkkasivat omat lääkärinsä estämään eläkeputken hyväksikäyttöä. Työttömyyden ja sosiaalisten ongelmien ratkaisuun on palkattu henkilöstöä ja kokeiltu kaikki mahdollinen, mutta siihenpä se työllisyyden kohentuminen onkin sitten tyssännyt, koska luontaista kysyntää ei ole ja tyrkyttämällä syntyy enimmäkseen vain kuluja.
Asennevamma ja moraalikato ei sijaitsekaan tämän ravintoketjun ala-, vaan yläpäässä. Alapäässä tehdään kaikki ratkaisut taloudellisen pakon sanelemana ja siellä ei liikkumavaraa ole. Korkeammin koulutettujen aseman turvaamiseksi käytetään poliittisia virkanimityksiä ja kehitellään mitä idioottimaisimpia tutkintoja, millä määrävälein pitää osoittaa kykynsä riittävän heikkoon ammattitaitoon työsuhteissa, jotka eivät välttämättä kestä muutamaa viikkoa pidempään. Ja mikä on kustannusten vaikutus kilpailukykyyn?
Tällaisessa tilanteessa varsinkaan yksityisellä sektorilla ei ole kysyntää kuin sellaiselle työvoimalle, joka kykenee sopeutumaan annettuihin tehtäviin muutamassa päivässä. Mieluummin muutamassa tunnissa, koska resursseja työssä opastamiseen ei ole.
Eniten varastaneet eivät tietenkään näe mitään ongelmaa omassa toiminnassaan, vaan sysäävät vastuun kylmästi niille, joilla ei ole mitään mahdollisuuksia siitä selvitä, eikä edes puolustautua. Varattoman on alistuttava viranomaismielivaltaan, hakeuduttava hoitoon, ryhdyttävä rikolliseksi tai muutettava ulkomaille. Itse valitsin viimeksi mainitun kun siihen avautui tilaisuus, eikä räikeästi vinoutuneiden valtarakenteiden oikaisemiseen ole löytynyt poliittisia ratkaisuja.
Tulevat presidentinvaalit antavat pitkästä aikaa mahdollisuuden testata suomalaisten omaa asennetta vallitsevaan tilanteeseen. Oma näkemykseni on, että nykyisen linjan jatkaminen tarkoittaa tuen jatkumista eniten varastaneille ja antautumista liittovaltiokehitykseen Kreikan osoittamalla tiellä. Sen päätöksen jälkeen minulta ei heru mitään myötätuntoa tai sääliä suomalaisia kohtaan. Kohtalonne avaimet ovat täysin omissa käsissänne. Käyttäkää niitä.
