Blogit

EU tuomitsee possut vankilakoppeihin

Kuva: Oikeutta eläimille, Satakunta 2016

Rohkaistuin tutkimaan hieman tarkemmin suomalaisten possujen kasvatusolosuhteita. Jopa koiraakin älykkäämmillä possuilla on varsin erilaiset olosuhteet kuin koirilla. Valtaosa suomalaisista emakoista viettää kuvan kaltaisissa porsitus- ja tiineytyshäkeissä vähintään 30 päivää kerrallaan ja 44 % elämästään Suomen sikayrittäjien puheenjohtajan Martin Ylikännön mukaan. Jopa kääntyminen näissä kopeissa on mahdotonta.

https://yle.fi/uutiset/3-10085650

Oikeutta eläimille -järjestö julkaisi aikoinaan salakuvattua materiaalia suomalaisilta tiloilta. Katselin vihdoin eri puolilla Suomea otettuja kuvia näiltä tiloilta. Aiemmin olen ajatellut, että tiedän kyllä, miten eläimet joutuvat tiloilla kärsimään, joten en halua traumatisoida itseäni enää. Nuorena tuli katsottua eräs video, jolla pienet, avuttomat porsaat kastroitiin kovakouraisesti ilman kivunlievitystä ja raivosin sekä itkin. Pikkuvelikin oli järkyttynyt. Nyt kuitenkin tarvitsen kuvamateriaalia. Videomateriaaliakin sivuilta löytyy, mutta onneksi niitä ei tarvinnut käydä läpi. Yhden videon katsoin, jolla porsaita lyötiin kättä pidemmällä, kun olivat stressaantuneita ahtaissa betoniloosseissaan.

Mielenkiintoista, kuinka eräs suomalaisissa sikaloissa Oikeutta eläimille -yhdistykselle kuvannut, ympäri maailmaa kiertänyt ulkomaalainen kuvaaja kertoi, että hänen kokemustensa mukaan ihmiset kaikkia maailmassa ajattelevat, että eläimiä kohdellaan muissa maissa huonommin kuin omassa maassa. Tästä tulevat mieleen vanhemmat, jotka puoltavat aina omaa lastaan esimerkiksi kiusaamistilanteissa välittämättä asian oikeasta laidasta.

Siitä huolimatta, että Suomessa esimerkiksi turkiseläinten ja possujen kohtelu on tavallisesti hirvittävää tehomaataloudessa, niin toki Suomessa ovat jotkin asiat paremmin kuin joissain muissa maissa, kuten Kiinassa ja USA:ssa. Suomessakin porsaat kastroidaan ilman kivunlievitystä ja ”rääpälepossut” lyödään kuoliaiksi betonilattiaa vasten. Tehtäisiinkö sama koiranpennuille? Ulosteissa possujen ei tarvitse kuitenkaan yleisesti maata, kuten esimerkiksi USA:ssa – ainakin Ylikännön mukaan. Possujen betonikopeissa ei ole kuitenkaan Suomessakaan yleensä pehmikkeitä, kuten olkia. Sehän tietäisi enemmän siivoamista ja siitähän koituisi kustannuksia! Monissa maissa porsailta leikataan myös saparot ja hampaat pois, etteivät nämä sietämättömissä oloissa stressaantuneina vahingoittaisi liiaksi toisiaan.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001700943.html

Suomen on otettava EU:ssa johtajuus tällaisten kieroutuneiden tuotantotapojen lopettamiseksi koko EU:n alueella. Suomella on myös oltava kanttia sanoa koko maailmalle, ettei tänne enää oteta sianlihaa muista maista, joissa eläimiä kasvatetaan pienissä kopeissa – heti sen jälkeen, kun olemme itse tehneet päätöksen kieltää eläinten kasvattamisen kopeissa. EU mahdollistaa laajojen vaikutusten saamisen kerralla esimerkiksi eläinten olosuhteissa koko unionin alueella. Toisaalta EU on pirullinen siinä, kuinka yksittäiset EU-maat eivät voi estää tuontia muista EU-maista, joissa eläinten olosuhteita on kuristettu halpuutuksen nimissä vielä Suomeakin enemmän. Voisiko EU:sta siten olla enemmän hyötyä vai haittaa eläinten kärsimysten vähentämiseksi? Aivan varmasti haittaa. Mitä EU on tähänkään saakka saanut aikaiseksi tuotantoeläinten olojen parantamiseksi? Turvapaikanhakijoiden kanssa kyllä jeesustellaan, mutta eläimistä, jotka ovat kaikki viattomia ja avuttomia, toisin kuin turvapaikanhakijat, ei välitetä vähääkään.

Euroopassa ovat jo monet maat yksi toisensa jälkeen kieltäneet turkistarhauksen ilman EU:n minkäänlaista myötävaikutusta. Samoin muidenkin tuotantoeläinten olosuhteiden kohentaminen voisi käynnistyä dominoefektin lailla, jos EU:n vapaa kilpailu ei olisi käytännössä esteenä. Ruotsissakin kun kiellettiin emakkohäkit, niin ilmeisesti se nosti kotimaisen lihan hintaa sen verran, että tanskalaista lihaa tuodaan nyt entistä enemmän maahan. Itsenäisenä maana Suomella olisi paremmat mahdollisuudet tehdä parannus suomalaisen eläinväestön kohtelussa.

Joka tapauksessa eläinten asemaa on Suomessa ja Euroopassa parannettava nopeasti. Eläinten huono kohtelu saa ihmislajin näyttäytymään vihamielisenä ja kurjana muita lajeja kohtaan. Tämä ei voi olla vaikuttamatta itse kunkin minäkuvaan, jos asioita tiedostaa. Tällainen rumuus maailmassa järkyttää ihmisten mieliä.

Sikalakuvia lisää Facebook-sivuillani: https://www.facebook.com/Henna.Kajava.Eduskuntaan

ja vielä enemmän Oikeutta eläimille -yhdistyksen sivuilla: https://elaintehtaat.fi/kuvat-videot.html

Tietoa julkaisijasta

Henna Kajava

Olen perussuomalainen kansanedustajaehdokas Uudellamaalla. Olen PS:n Espoon valtuustoryhmän puheenjohtaja, Länsi-Uudenmaan aluevaltuutettu ja muitakin luottamustoimia löytyy. Koulutukseltani olen kehityskysymyksiin erikoistunut filosofian maisteri. Työskentelen sivistystoimessa. Politiikkaan päädyin maahanmuuttopaniikin kautta vuoden 2015 vyöryn seurauksena. Olin kysytty puhuja Rajat kiinni- ja suurmoskeijaa vastustavissa mielenosoituksissa.