Blogit

Gangsta rap lisännyt väkivaltaisuutta mamunuorissa

Olen kirjoitellut somessa, kuinka rapin alalajin, gangstan suosion kasvu ja sen uhoava ja vahvaa myötähäpeää aiheuttava, ylimielinen asenne on tuhoisaa yhdistettynä Afrikasta ja Lähi-idästä suuntautuvaan maahanmuuttoon. Nyt gangstan merkityksestä on alettu puhua toistuvasti katujengeistä uutisoitaessa. Tuhoisat yhteiskunnalliset liikehdinnät tarvitsevat aina jonkun liiman ja katujengien kohdalla se on uskonnon tai ideologian sijaan gansgsta. Mtv3:n Rikospaikassa (linkki lopussa) kerrotaan, että Suomen kaduilla on nyt noin 100:n henkilön ja 10 jengin muodostama turvallisuusuhka. Vähän aikaa sitten kauhisteltiin, kuinka nuoret ovat alkaneet kantaa teräaseita, mutta nyt on jo ampuma-aseet otettu käyttöön ja sivullisetkin ovat vaarassa. Kehitys on Helsingin poliisin, Markku Heinikarin mukaan ollut hämmästyttävän nopeaa.

Poliisista on esitetty, että tähän tuontirikollisuuteen on käytettävä sekä kovia että pehmeitä keinoja. Toivon sydämestäni, että gangstarikollisiin ei kaihdeta käyttää etälamauttimia ja muuta riittävää voimankäyttöä poliisin taholta. Nämä ovat valinneet voimankäytön ruman polun rikollisella tiellä, joten arvostavat myös voimankäyttöä itseensä.

Valitettavasti gangsta myös vähentää tietyistä kulttuureista tulevien miesten koulunkäyntimotivaatiota samalla, kun heikko kielitaito ja koulumenestys edellyttäisivät normaalia enemmän panostusta koulunkäyntiin. Ongelmakulttuureista tulevien miesten koulumenestys tulee todennäköisesti heikkenemään entisestään gangstakulttuurin vallatessa alaa, vaikka täällä Espoossakin on tavoitteena nostaa maahanmuuttajataustaisten koulumenestystä lähemmäksi suomalaista tasoa.

Ohjelman mukaan myös Turun maahanmuuttajavaltaisilla alueilla on nyt menossa sama jengiytymiskehitys kuin pk-seudulla. Aiemmin Turun Varissuota pidettiin esimerkkinä lähiöpoliisitoiminnan onnistuneesta interventiosta, joka rauhoitti aluetta.

Ohjelmassa kysytään, miksi juuri nyt tilanne on lähtenyt luisumaan näin nopeasti. Varmasti korona on kiihdyttänyt kehitystä tilanteeseen, johon oltaisiin joka tapauksessa tultu. Lisäksi näillä paikkein on varmasti ylitetty tietty kriittinen piste ongelmakulttuurien edustajien määrissä ongelmallisilla alueilla.

Sain vasta viestiä yläkoululaiselta pojalta, että täällä Espoossa eräässä koulussa, joka ei edes sijaitse varsinaisella segregaatioalueella, on maahanmuuttajataustaisia huumediilereitä. Nämä pyrkivät saamaan jonkinlaista valta-asemaa koulussa. Porukka on verkostoitunut heimolaistensa kanssa läheisessä kaupunginosassa siten, että mm. pyytävät toisiltaan palveluksia hakata joku itselleen epämieluisa nuori. Suomalainen yläkoululainen totesi, että ”Ei auta kuin pitää matalaa profiilia.” Näin vihervasemmisto ja kokoomus huolehtivat omien nuortemme tulevaisuudesta.

Miten on muuten mahdollista, että jopa ihan kunnolla aikuiset ihmiset makeilevat isottelevilla rap-käsimerkeillä, eikä se vaikuta aina olevan edes vitsi?

Mtv3:n Rikospaikassa haastatellaan Markku Heinikaria Helsingin poliisista: Rikospaikka – Katso ilmaiseksi mtv-palvelussa Ohjelmassa on käsitelty myös aiemmin tuontiväkivaltaa. Aiemmassa jaksossa käsiteltiin kiristystä. Kaksi somalia, kaksi kurdia ja albaani lypsivät rahaa suomalaiselta uhrilta sen jälkeen useaan otteeseen tuhansia euroja, kun tämä oli jo maksanut velkansa. Uhri lainasi hädissään jopa isältään rahaa kiristäjille antaakseen, koska pelkäsi tulevansa vakavasti pahoinpidellyksi tai jopa tapetuksi. Valitettavasti uhka toteutui: Rikospaikka – Katso ilmaiseksi mtv-palvelussa

(Kirjoittaja on Espoon valtuutettu ja ehdolla aluevaaleissa, vaikka ei vielä täyttänyt ehdokastietojaan.)

Tilaa
Ilmoita
guest

2 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Juha

Kusessa ollaan!!!

Ja se on tarkoituskin Suomen maanpetturi politiikoilla, EU:lla, YK:lla, WEF:lla, George Soroksella, Elon Muskilla, Bill Gatesilla, Anthony Fauccilla, Barak Obamalla, Cilintoneilla, Justin Trudeaulla, Boris Jonssonilla, Emmaunuelle Macronilla, Angela Merkelillä, Sauli Niinistöllä, Tarja Halosella, Martti Ahtisaarella, Björn Wahrrosilla, Yhdysvaltain demokraatti-kommunisteilla, ”Vihreällä vallankumouksella”, NWO:lla, ”Ageda 2030:lla, Illuminaatilla, Bilderbergiläisillä ja päälle päätteeksi vieläpä Rooman Katolilaisella kirkolla sekäsen puoskari paavilla.

Kata

Niin järkkyä!Mutta yhdistellään perheitä niin kyllä se siitä!Kaikki tulee auvoiseksi kunhan jaksamme pehmeästi yrittää…ja yrittää…ja yrittää … to the end and beyond….

Tietoa julkaisijasta

Henna Kajava

Olen perussuomalainen kansanedustajaehdokas Uudellamaalla. Olen PS:n Espoon valtuustoryhmän puheenjohtaja, Länsi-Uudenmaan aluevaltuutettu ja muitakin luottamustoimia löytyy. Koulutukseltani olen kehityskysymyksiin erikoistunut filosofian maisteri. Työskentelen sivistystoimessa. Politiikkaan päädyin maahanmuuttopaniikin kautta vuoden 2015 vyöryn seurauksena. Olin kysytty puhuja Rajat kiinni- ja suurmoskeijaa vastustavissa mielenosoituksissa.