Kansalainen julkaisee sarjana Olli Immosen Kansallinen kipinä -kirjasta kappaleen Islam ja Euroopan islamisaatio. Osa 3 –Dhimmiyden varjo länsimaiden yllä.
Islam ja kaupunkialueiden eriytyminen
Hallitsemattoman maahanmuuton seurauksena monista Euroopan suurkaupungeista on tullut etnisesti ja kulttuurisesti hyvin jakautuneita. Tutkimukset ja käytännön kokemukset osoittavat, että ihmiset haluavat asua kaltaistensa parissa. Maahanmuuttajat hakeutuvat yleensä asumaan sellaisille alueille, joilla asuu jo valmiiksi paljon maahanmuuttajia. Maahanmuuttajien määrän kasvaessa kantaväestö on ryhtynyt muuttamaan pois maahanmuuttajakeskittymiksi muodostuneilta alueilta.
Eurooppaan 1950-luvun lopulta saapuneet muslimisiirtolaiset ovat asettuneet pitkälti läntisen Euroopan suurten kaupunkien lähiöihin, joista he ovat onnistuneet rakentamaan vuosikymmenten saatossa valtavirtayhteiskunnasta erillään olevia pahamaineisia ghettovyöhykkeitä. Muslimilähiöiden yleisinä tunnusmerkkeinä Euroopassa voidaan yleisesti pitää muun muassa kroonista työttömyyttä ja sosiaalitukiriippuvuutta, kasvavaa rikollisuutta ja levottomuutta, lisääntyvää islamilaista radikalismia sekä sharia-lain soveltamisen etenemistä.
Usein muslimiterritoriot ovat kaiken valtavirtayhteiskunnan lain ja oikeuden ulottumattomissa, sillä niissä operoivat islamistiryhmät ja imaamit ovat onnistuneet pelottelemaan virkavallan pysymään poissa alueiltaan. Näin on tapahtunut esimerkiksi Ruotsin Malmön Rosengårdissa, jossa muslimijengit ovat säännönmukaisesti ajaneet poliisi- ja pelastusviranomaiset pois kivittämällä ja uhkailemalla heitä. Palokunta ja ensiapuhenkilökunta ovat kieltäytyneet useaan otteeseen astumasta Rosengårdin alueelle ilman poliisisuojelua. Ruotsin tavoin myös Tanskan pääkaupungissa Kööpenhaminassa musliminuoret ovat heitelleet poliisiautoja kivillä ja palopommeilla, autoja on poltettu ja ensiapuhenkilökuntaa kohtaan on kohdistunut väkivaltaa.
Muslimien hallitsemia kaupunkialueita on ryhdytty kutsumaan yleisesti nimellä no-go-zones. Termi on ollut pidempään käytössä Yhdysvalloissa, missä vähemmistöjen miehittämillä ghetoilla on Euroopan ghettoja pidempi historia. Euroopassa harjoitettu monikulttuurisuuspolitiikka on mahdollistanut no-go -alueilla asuville muslimeille käytännössä itsehallinto-oikeuden, oikeuden määrätä elämästään omalla tavallaan, mikä poikkeaa yhteiskunnassa vallitsevasta virallisesta tavasta. Segregaation estämiseksi ei ole kyetty tekemään tähän mennessä mitään merkittäviä toimenpiteitä.
Ruotsi on yksi liberaaleinta maahanmuuttopolitiikkaa harjoittaneista maista Euroopassa. Maan integraatiopolitiikassa on epäonnistuttu pahasti kaikkien muiden Länsi-Euroopan maiden tavoin. Ruotsin poliisi julkaisi vuonna 2014 kartan yhteensä 55 alueesta, joiden hallinnan se kertomansa mukaan on menettänyt jengeille. Kartalla on mukana esimerkiksi Göteborgista Hammarkullenin, Angeredin ja Biskopsgårdenin alueet. Kyseiset alueet ovat sellaisia, jonne palomiesten, ambulanssien, postinkantajien ja jopa poliisien on vaarallista mennä. Näillä alueilla jengien epäviralliset oikeuslaitokset jakavat tuomioita omien oikeus- ja kulttuurikäsitystensä mukaan, ja osalla alueista toimii myös jengien hoitama rajavalvonta.
Ranskassa asuu Euroopan maiden suurin muslimiväestö, mikä on suurelta osin seurausta maan siirtomaavallasta Pohjois-Afrikassa. Useimmat Ranskassa asuvista muslimeista ovat tulleet maahan Algeriasta ja Marokosta. Muslimien tarkkaa lukumäärää ei ole pystytty laskemaan, mutta arviot liikkuvat 3,5–6 miljoonan välillä.Noin kolmannes maan muslimeista asuu Pariisin suurkaupunkialueella ja toinen kolmannes Marseillen ja Nizzan välisellä alueella. Lisäksi suuria keskittymiä on esimerkiksi Lillen, Roubaix’n ja Tourcoingin alueella, joista jo ainakin kahdessa ensin mainitussa yli puolet nuorista on muslimitaustaisia.
Muiden Länsi-Euroopan maiden tavoin Ranskassa ei-eurooppalaisten muslimimaahanmuuttajien ja heidän jälkeläistensä kotoutuminen on pahasti epäonnistunut. Maan hallituksen internet-sivuilla julkaistiin vuonna 2006 yhteensä 751 aluetta kattava lista niin sanotuista ”herkistä urbaaneista alueista” (zones urbaines sensibles, ZUS). Tuolloin alueilla asui arviolta 4,4 miljoonaa asukasta, mikä oli yhteensä seitsemän prosenttia koko Ranskan väkiluvusta. Kyseisten alueiden sosioekonominen rakenne on hyvin poikkeuksellinen verrattuna muuhun Ranskaan. Siellä asuvat ihmiset kärsivät suuresta työttömyydestä ja alhaisesta koulutustasosta, ja heidän vakituinen asuntonsa on useimmiten valtion vuokra-asunto.
Ulkomaalaisten osuuden ZUS-alueilla on arvioitu olevan noin viidennes, mikä on kaksinkertainen muuhun maahan nähden. Väestötilastoja tarkastelemalla voidaan osoittaa, että ulkomaalaistaustaisten määrä kyseisillä alueilla nousee yli 50 prosenttiin 18–58-vuotiaiden ikäluokassa. Lähes puolet ZUS-alueilla asuvista maahanmuuttajista on pohjoisafrikkalaisperäisiä. Suurin maahanmuuttajaosuus on Pariisissa, jossa jo yli 60 prosenttia väestöstä koostuu ulkomaalaistaustaisista.
ZUS-alueet ovat toistuvasti saattaneet Ranskan kyseenalaisen maailmanlaajuisen mediahuomion kohteeksi niissä jatkuvasti toistuvien maahanmuuttajamellakoiden ja muiden levottomuuksien vuoksi. Yksi laajimmista mellakoista koettiin vuonna 2005, jolloin Clichy-sous-Bois’n lähiössä itäisessä Pariisissa 28. päivä lokakuuta alkunsa saaneet ja yhteensä 274 kuntaan levinneet mellakat saivat presidentin julistamaan maahan hätätilan. Tilanne sai alkunsa poliisin saapuessa paikalle tarkastamaan henkilöllisyyspapereita kahdelta maahanmuuttajanuorelta. Nuoret lähtivät juoksemaan poliisia pakoon ja piiloutuivat korkeajännitemuuntajaan sillä seurauksella, että molemmat menehtyivät sähköiskuun. Onnettomuuden jälkeen alueilla alkoi levitä huhu, jonka mukaan poliisi olisi tappanut nuorukaiset. Tästä raivostuneina pääasiassa afrikkalaisista nuorista koostuneet jengit alkoivat mellakoida, ryöstellä kauppoja sekä polttaa autoja ja julkisia rakennuksia. Mellakat kestivät 20 päivää, ja niiden aikana poltettiin noin 9000 autoa ja suoritettiin 2800 pidätystä. Useita satoja poliiseja ja mellakoitsijoita loukkaantui. Aineelliset vahingot nousivat arviolta peräti 200 miljoonaan euroon. Koko vuoden 2005 aikana Ranskassa poltettiin yhteensä noin 45 000 autoa. Mellakoiden jälkeen ranskalaiset poliitikot välttelivät ottamasta kantaa tapahtumiin. Ainoastaan osa Ranskan poliittisesta oikeistosta totesi, ettei tässä pienen mittaluokan intifadassa ollut kyse syrjäytyneiden tai rasistisesti kohdeltujen yksilöiden protestista vaan maahanmuuttajien riehumisesta ilman perusteltua syytä.
Jo ennen 2000-lukua Ranskaa piinasi maahanmuuttajaterrori, jonka on todettu olleen pahimmillaan vuosina 1994–95. Maassa ajateltiin pitkään, että mellakat, ryöstely ja jengisodat estettäisiin antamalla maahanmuuttajille aikaa ja rahallista apua. Pian kävi kuitenkin selväksi, ettei kyseinen taktiikka tuottanut kotoutumisen kannalta toivottua lopputulosta. Päinvastoin ilmassa on ollut merkkejä siitä, että toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajat ovat tulleet omia vanhempiaan radikaaleimmiksi uskonnollisissa näkemyksissään. Kotoutumattomuudesta kertoo myös se, että nykyään jo yli puolella Ranskan vankiloiden asukkaista on arvioitu olevan muslimitausta.
Ranskaan ennen muslimien laajaa maahanmuuttoa saapuneet puolalaiset, pohjoisafrikkalaiset juutalaiset, kiinalaiset ja vietnamilaiset kotoutuivat hyvin uuteen kotimaahansa. Toisin kuin esimerkiksi myöhemmin tulleet pohjoisafrikkalaiset muslimit, aiemmat maahantulijaryhmät eivät olleet saaneet mitään kotoutumisapua viranomaisilta. Taloudellisen toimeentulon ansaitsemiseksi oli siis pakko integroitua. Lisäksi aiemmin Ranskaan tulleilla maahanmuuttajaryhmillä oli myös kulttuuritaustansa vuoksi paremmat edellytykset sulautua.
Ranskassa muslimitaustaisen väestönosan aiheuttamat häiriöt ovat saaneet viime vuosina mellakoiden ohella yhä hätkähdyttävämpiä ilmenemismuotoja. Esimerkkinä voidaan mainita Lyonissa, Marseillessa ja Toulousessa esiintyvät muslimien massiiviset katurukoussessiot. Maallisuuden nimiin jo pelkästään maan valtiosäännön perusteella nojaavat tavalliset ranskalaiset ovat ilmaisseet luonnollisen kauhistuksensa katujen miehityksestä muslimien rukoushetkien aikana. Muslimit ovat esimerkiksi painostaneet niin sanottujen rukouskatujen varrella operoivia pienyrityksiä sulkemaan ovensa häiriöttömän Allahin palvonnan mahdollistamiseksi. Länsirannan palestiinalaisalueita muistuttavan maisemakuvan realisoitumista erään Euroopan vanhimman kulttuurivaltion kaduilla voidaan pitää hyvin traagisena esimerkkinä länsieurooppalaisten yhteiskuntien nykyisestä alennustilasta.
Britannia on kolonialistisen historiansa vuoksi vetänyt puoleensa miljoonia muslimimaahanmuuttajia erityisesti entisen kruunun alusmaan, Pakistanin, kaoottisilta alueilta. Britanniassa islamisoitumisen voimistuminen oli varsin ilmeistä erityisesti sosiaalidemokraatti Tony Blairin pääministerikaudella, jolloin vallitsevaksi politiikaksi tuli silmien sulkeminen ja taipuminen islamistien ja muslimiyhteisöjen painostuksen edessä.
Esimerkkinä Britannian islamisoitumisesta voidaan mainita Muslims against the Crusades -niminen ryhmä, jonka maan senaikainen sisäministeri Theresa May lopulta kielsi laittomana järjestönä vuonna 2011. Ryhmä ennätti kuitenkin käynnistää operaation kahdentoista brittiläisen kaupungin käännyttämiseksi muslimienemmistöisiksi. Sen tavoitteena oli muodostaa kyseisistä kaupungeista itsenäisiä islamistisia emiraatteja, joissa vallitsisi puhdas sharia-laki ja joihin ei-muslimit eivät olisi tervetulleita. Kyseinen The Islamic Emirates Project -nimeä kantava käännytysprojekti koski Birminghamia, Bradfordia, Derbyä, Dewsburya, Leedsiä, Leicesteria, Liverpoolia, Lutonia, Manchesteriä, Sheffieldiä, Pohjois-Lontoon Waltham Forrestia ja Itä-Lontoon Tower Hamletsia. Pisimmälle tavoitteissaan ryhmä pääsi Lontoon Tower Hamletsin alueella (tunnettu epävirallisella nimellä Tower Hamletsin islamistinen tasavalta), jossa pahamaineiset Tower Hamlets -talibanit ovat säännöllisesti uhkailleet vastoin islamin lakia pukeutuvia naisasukkaita kuolemantuomioilla. Alueen katukuvaa ovat värittäneet myös julisteet, joissa varoitetaan tulijoiden astuvan ”sharian alueelle”. Islamiin sopimattomat mainokset ja julisteet, kuten kuvat vähäpukeisista naisista, on poistettu Tower Hamletsin kaduilta säännöllisesti islamistien omin voimin, mikä on osoitus heidän vahvasta kontrollistaan alueella.
Britanniassa asuvien islamistien tavoite islamilaisesta dominanssista on levinnyt laajalle. Esimerkiksi Lutonin Bury Parkin alueella islamistit ovat järjestäneet tehokkaita etnisiä puhdistuksia kiusaamalla ja häiritsemällä ei-muslimeja. Birminghamissa vuonna 2008 niin sanottu kansalaispoliisi uhkaili kahta kristittyä saarnaajaa väkivallalla ja syytti heitä viharikoksesta, koska he saarnasivat ja jakoivat gospel-lehtisiä kaupungin keskeisimmällä muslimialueella.
Belgian ja koko Euroopan unionin pääkaupunki Bryssel on yksi maanosan suurimmista muslimikaupungeista. Kaupungissa arvioidaan asuvan peräti 260 000 muslimia, mikä on noin 26 prosenttia metropolin kokonaisväkiluvusta. Osasta Brysselin lähiöitä on muodostunut islamistitahojen hallinnoimia alueita, joihin kantaväestöön kuuluvat ihmiset ja viranomaiset eivät ole tervetulleita. Brysselissä on ollut selvästi havaittavissa ilmiö, jossa paikallisiksi päättäjiksi valitaan vasemmistopuolueiden riveistä islamisteja, jotka pyrkivät eristämään edustamansa alueet valtavirtayhteiskunnasta. Osa valtuustoon valituista islamisteista on esittänyt vaatimuksia muuttaa Belgia sharia-lain alaiseksi valtioksi. Niillä Belgian alueilla, joissa muslimit ovat onnistuneet harjoittamaan painostusta tehokkaasti, joulu- ja pääsiäispyhien juhlatapahtumat on nimetty uudestaan poliittisesti korrekteiksi. Kantaväestön tärkeinä pitämiin traditioihin kohdistettu terrori saavutti huippunsa vuonna 2012 Brysselissä, jossa muslimiväestön kunnioitusta nauttiva vasemmistopormestari kielsi joulukuusen pystyttämisen torille.
Saksassa poliisipäällikkö Bernhard Witthaut paljasti Der Westenin haastattelussa vuonna 2011 muslimivähemmistöjen tehtailevan pikavauhdilla no-go -alueita, joille lain koura ei enää ulotu lainkaan. Witthautin mukaan poliisi tietää, mihin se voi mennä poliisiautolla ja mihin ei ilman raskaampaa suojelua. Witthaut totesi poliisien pelkäävän turvallisuutensa puolesta, ja siksi no-go -alueiden asukkaat on jouduttu jättämään selvittämään ongelmansa keskenään. Tilanteisiin puututaan vain kaikkein pahimmissa tapauksissa.
Myöskään Italiassa osa muslimimaahanmuuttajista ei ole halunnut osoittaa kunnioitusta paikallisia traditioita ja elämäntapaa kohtaan. Esimerkiksi ikuiseksi kaupungiksi kutsutussa Roomassa muslimit ovat toistuvasti vallanneet Piazza Venezian kaupunginosan katurukouksilleen. Kuvankauniissa Bolognassa islamistit ovat puolestaan jatkuvasti uhanneet pommittaa San Petronion katedraalia, jonka mittaamattoman arvokkaaseen taidekokoelmaan kuuluu muun muassa 600 vuotta vanha Giovanni da Modenan fresko, joka kuvaa profeetta Muhammedin kidutusta helvetissä.
Suomessa ghettoutumiskehityksen merkit ovat olleet selvästi nähtävissä jo useiden vuosien ajan. Maahanmuuttajataustaisten henkilöiden määrä on kasvanut maassa 2000-luvulla erityisesti sellaisilla alueilla, joilla on asunut entuudestaan paljon maahanmuuttajia. Esimerkiksi Vantaan Länsimäessä ja Helsingin Meri-Rastilassa maahanmuuttajataustaisia on jo yli 30 prosenttia alueen asukkaista. Vielä 2000-luvun alussa vieraskielisten osuus näillä alueilla oli korkeimmillaan 15 prosenttia. Myös Turun Varissuolla maahanmuuttajien osuus väestöstä on ylittänyt 30 prosentin rajan. On arvioitu, että syrjäytyneessä asemassa olevien maahanmuuttajien osuuden noustessa tietyllä alueella 20–30 prosenttiin uhkaa käynnistyä prosessi, jossa paremmin toimeentuleva kantaväestö alkaa tuntea itsensä muukalaiseksi ja pyrkii muuttamaan pois alueelta. Prosessi tunnetaan nimellä ’white flight’ eli valkoisten pako.
Eurooppa on kovaa vauhtia jakautumassa etnisiin enklaaveihin. Hallitsemattoman maahanmuuton seurauksena segregoitumiskehitys tulee jatkumaan ja voimistumaan entisestään. Jos massamaahanmuuton ja monikulttuurisuuskehityksen annetaan jatkua, mantereella saadaan varautua siihen, että kansallisvaltiot hajoavat etnisiin ristiriitoihin ja jakautuvat pienempiin itsehallinnollisiin alueisiin. Suuremmat kaupungit todennäköisesti jäävät maahanmuuttajataustaisten haltuun kantaväestön paetessa maaseudulle ja pienempiin kuntiin. Monet maahanmuuttajaryhmät ovat tavoitelleet Euroopassa 1900-luvun loppuvuosista alkaen eräänlaista kulttuuriautonomiaa. Ne ovat rakentaneet kulttuurisia suojamuureja ympärilleen tavoitteena asemansa vahvistaminen. Kulttuuriautonomian vaatimisesta ei ole pitkä matka vaatimuksille alueellisesta autonomiasta.
Euroopan väestökatastrofi
Suurin maapalloa uhkaava tekijä tämän päivän maailmassa on väestön liikakasvu. Toisena tulee henkeä kohden kasvava luonnon kuormitus ihmisen tyydyttäessä toissijaisia tarpeitaan muiden lajien ensisijaisten tarpeiden kustannuksella. Huoli maapallon ekologisesta tilasta on yhteinen, jolloin myös väestönkasvun hillitsemiseksi tehtyjen toimenpiteiden tulisi olla yhteisiä. Väestönkasvun hillitsemiseksi on tärkeää edistää kehitysmaiden asukkaiden taloudellista toimeliaisuutta, sivistystasoa, naisten asemaa ja hyvää hallintoa.
Vuonna 1900 koko maailman väkiluku oli noin 1,7 miljardia ihmistä. Neljännes väestöstä eli noin 422 miljoonaa henkeä asui tuolloin Euroopassa. Ensimmäisessä maailmansodassa kuoli noin 8,5 miljoonaa sotilasta ja 13 miljoonaa siviiliä, minkä vuoksi maanosan väkiluku kasvoi muuta maailmaa hitaammin. Vuonna 1950 Euroopassa asui 548 miljoonaa ja vuonna 2000 727 miljoonaa ihmistä. Population Reference Bureaun (PRB) vuonna 2011 julkaiseman artikkelin ”Fact Sheet: World Population Trends 2012″ mukaan vuonna 2011 ylittyi maailman väkiluvun seitsemän miljardin raja. Tästä kasvusta 97 prosenttia johtui kehitysmaiden syntyvyydestä. Maailman väkiluvun on vuonna 2017 arvioitu olevan 7,6 miljardia. YK:n vuoden 2017 ennusteen mukaan maailman väkiluku olisi vuonna 2030 jopa 8,6 miljardia ja vuonna 2050 peräti 9,8 miljardia. YK:n vuoden 2011 raportin ”World Population Prospects: The 2010 Revision” mukaan lähes kaiken väkiluvun kasvun on arvioitu tapahtuvan kehitysmaissa.
Monien väestötieteilijöiden mukaan Eurooppaa uhkaa 2000-luvulla ennennäkemätön väestökatastrofi. Eurooppalaisen kantaväestön syntyvyys laahaa pohjalukemissa, kun taas korkean syntyvyyden köyhistä maista Eurooppaan saapuneiden maahanmuuttajien syntyvyys on kantaväestöä korkeampaa. Aiemmin homogeenisten Länsi-Euroopan maiden väestö on alkanut viime vuosikymmenten aikana muuttua radikaalisti sekä maahanmuuton että maahanmuuttajien korkeamman syntyvyyden seurauksena.Länsi-Euroopan maihin on syntynyt lukuisia uusia maahanmuuttajavähemmistöjä, ja vakiintuneet vähemmistöt ovat vahvistuneet. Globalisaatio, vapaa liikkuvuus ja Euroopan yhdentyminen ovat luoneet edellytykset uusien maahanmuuttajavähemmistöjen syntymiselle Euroopan eri maihin.
Maahanmuuttajaryhmistä erityisesti muslimien määrän räjähdysmäinen kasvu on kiistaton tilastollinen tosiasia. Muslimien osuus Euroopan väestöstä ei ole ollut koskaan aiemmin yhtä suuri. Osa väestötieteilijöistä on arvioinut, että monissa Länsi-Euroopan maissa tulee olemaan muslimienemmistöinen väestö kuluvan vuosituhannen aikana, mikäli muslimien muuttoliike Eurooppaan jatkuu aktiivisena ja heidän syntyvyytensä pysyy nykyisellä tasolla tai kasvaa. Maltillistenkin arvioiden mukaan muslimien määrä kasvaa lähitulevaisuudessa nopeasti. Esimerkiksi Pew Research Centerin vuonna 2015 tekemästä tutkimuksesta ”Religious Composition by Country, 2010–2050″ käy ilmi, että vuonna 2050 muslimien määrä olisi jo kymmenen prosenttia Euroopan kokonaisväestöstä, kun se vuonna 2010 oli 5,9 prosenttia.
Suomessa muslimien määrän on arvioitu kasvavan monia muita Euroopan maita hitaammin. Pew Research Centerin mukaan vuonna 2010 islaminuskoisia oli prosentuaalisesti Suomen väestöstä 0,7 prosenttia, ja vuonna 2050 heitä arvioidaan olevan 3,4 prosenttia. Määrän siis ennustetaan lähes viisinkertaistuvan 40 000:sta noin 190 000:een.
Euroopassa asuvien muslimien korkeamman syntyvyyden on nähty yleisesti johtuvan uskonnosta sekä kantaväestöä huonommasta taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta asemasta. Kun eurooppalaisilla olisi nyt varaa hankkia lapsia aiempaa enemmän, niitä hankitaan sen sijaan huomattavasti vähemmän. Tutkijoiden mukaan syitä kantaväestön syntyvyyden laskuun Euroopassa ovat esimerkiksi ehkäisyvälineiden käyttö, naisten kokopäivätyö ja työuraan panostaminen, yksilökeskeisyyden voimistuminen ja perheinstituution arvostuksen romahtaminen.
Yhdeksi keskeiseksi syyksi maahanmuuton lisäämiseksi Eurooppaan eliitti on kertonut kantaväestön alhaiset syntyvyysluvut, väestön ikääntymisen ja väestön määrän vähenemisen. Omien sanojensa mukaan se on pykinyt maahanmuutolla ennaltaehkäisemään tulevaisuuden vinoutunutta ikäjakaumaa, jossa vanhusten osuus väestöstä kasvaisi ja lasten ja nuorten osuus pienenisi. Eliitin toimet ovat kiistämättä tässä mielessä tuottaneet tulosta. Ruotsissa, Saksassa ja monissa muissa Euroopan maissa maahanmuuttajat ovat 1980-luvulta lähtien vastanneet pääasiassa yksin maiden väestönkasvusta. Esimerkiksi Ruotsissa valloilleen päästetty demografinen katastrofi on johtanut siihen, että nykyisin maan väestöstä jo lähes joka neljäs on ulkomaalaistaustainen.
Vielä 1800-luvulla eurooppalaiseen perheeseen kuului keskimäärin viisi lasta. Ennen ensimmäistä maailmansotaa syntyvyys oli Euroopan suurissa maissa laskenut jo alle 2,1:een, mikä on alle väestön uusiutumistason. Luku tarkoittaa vuosittain syntyneitä lapsia tuhatta asukasta kohti. Toisen maailmansodan jälkeen syntyvyysaste jälleen nousi kaikissa Euroopan maissa yli 2,1:n. Syntyvyys on jatkanut laskuaan Euroopassa 1950-luvun lopusta saakka, ja nykyään syntyvyys on maasta riippuen 1,3–1,85. Euroopan komission vuonna 2005 julkistaman raportin ”The Economic Impact of Ageing Populations in the EU – 27 Member States” mukaan vuonna 2004 syntyvyysaste koko Euroopan unionin alueella oli keskimäärin 1,5. Jotta väestömäärä pysyisi vakiona, syntyvyyden pitäisi siis olla 2,1. Komission vuoden 2009 raportista ”Ageing Report: Economic and Budgetary Projections for the EU – 27 Member States (2008–2060)” käy ilmi, että vuodesta 2015 lähtien EU:n väestö ei enää kasva luonnollisen uusiutumisen voimin, ja ainoa väestönkasvun lähde on positiivinen nettomaahanmuutto.
Monikultturistit ovat usein vähätelleet Euroopan väestökatastrofista varoittelevien väestötieteilijöiden arvioita väittämällä, että kolmansista maista tulleiden maahanmuuttajien syntyvyys merkittävästi vähenisi heidän muuttaessaan Eurooppaan. Jossain määrin se on toki vähentynytkin. Kun esimerkiksi Ranskaan 1970-luvulla Pohjois-Afrikasta tulleet musliminaiset synnyttivät tullessaan keskimäärin viisi lasta, nykyään he synnyttävät noin 3,5 lasta, mikä sekin on edelleen kaksi kertaa enemmän ranskalaisiin naisiin verrattuna. Väestöliiton lehdistötiedotteen (5.6.2008) mukaan Ruotsissa toisen polven maahanmuuttajien syntyvyys on lisääntynyt. Toisen polven maahanmuuttajat ovat nähneet lastenhankinnan vaihtoehtoisena ”urana” erityisesti silloin, kun he ovat kohdanneet vaikeuksia työmarkkinoilla. Vuonna 2008 Pohjoismaisessa väestötieteen symposiumissa Helsingissä tutkijat Kirk Scott ja Maria Stenfors Lundin yliopistosta selvittivät, että tutkimusten mukaan ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajat päätyivät lähtömaataan alhaisempaan syntyvyyteen, kun he saivat vakiinnutettua asemansa työmarkkinoilla uudessa kotimaassaan.
Suomen tilastokeskuksen julkaiseman artikkelin ”Maahanmuutto kasvattaa nuorten määrää” (Tieto & Trendit -verkkosivu, 14.3.2017) mukaan Suomessa toisen polven ulkomaalaistaustaisten määrä on kasvanut koko 2000-luvun keskimäärin noin 9 prosenttia vuodessa, ja nuorten määrä kaikissa ikäluokissa kasvaa jatkossakin. Vuonna 2015 Suomessa oli ulkomaalaistaustaisia nuoria 78 800, joista 69 400 oli ensimmäisen polven ja 9 400 toisen polven ulkomaalaistaustaisia. Toisen polven ulkomaalaistaustaisille syntyneiden lasten määrä on toistaiseksi ollut melko pieni, koska he ovat itse vielä nuoria, mutta määrä on noussut joka vuosi 2010-luvulla. Artikkelin mukaan jää nähtäväksi, mille tasolle toisen polven ulkomaalaistaustaisten syntyvyysluvut Suomessa asettuvat, kun aiempaa suurempi osa tästä ryhmästä tulee hedelmällisyysikäiseksi.
Euroopassa maahanmuuttajat solmivat avioliittoja usein samasta lähtömaasta tulevien kanssa. Yleisintä tämä on muslimitaustaisten maahanmuuttajien keskuudessa. Arvioiden mukaan muslimeista joka toinen solmii avioliiton omaa taustaansa vastaavan henkilön kanssa. Mikäli kantasuomalainen nainen solmii avioliiton muslimimiehen kanssa, tämä yleensä tarkoittaa sitä, että nainen joutuu kääntymään islaminuskoon tai vähintäänkin muulla tavoin alistumaan miehen käskyvallan alle.
Pew Research Centerin vuoden 2015 tutkimuksessa arvioidaan maapallon väestön olevan tulevaisuudessa yhä uskonnollisempaa. Tutkimuksen ennusteen mukaan eniten maailmassa kasvaa islaminuskoisten määrä, jonka arvioidaan kasvavan vuoden 2010 1,6 miljardista 2,76 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Muslimit muodostavat tuolloin lähes kolmasosan maailman väestöstä, jos arvio maailman 9 miljardin väestömäärästä pitää paikkaansa. Mikäli demografinen kehitys jatkuu nykyisenlaisena, islaminuskon edustajien määrä ohittaa kristittyjen määrän vuoden 2070 jälkeen, jolloin siitä tulee maailman suurin uskonto. Tähän vaikuttavat tutkimuksen mukaan muslimien korkea syntyvyysaste ja nuori väestörakenne.
Maahanmuutto ja maahanmuuttajien korkea syntyvyys ohjaavat merkittävällä tavalla Euroopan maiden väestörakennetta ja kulttuurista kehitystä. Nopeasti muuttuva väestörakenne ja -ennusteet osoittavat, että maahanmuuttoa on tarkasteltava ensisijaisesti yhteiskunnallisena ja kulttuurisena ilmiönä, ei pelkästään yksilöllisestä näkökulmasta. Suomessa ja muualla Euroopassa tarvitaan poikkeuksellisen voimakkaita poliittisia toimenpiteitä, jotta kantaväestön jääminen tulevaisuudessa vähemmistöön omassa maassaan voitaisiin estää. Maahanmuuttoon liittyvien ongelmien ratkomisen ohella väestö- ja perhepoliittiset kysymykset tulisi nostaa keskeiseen asemaan.
Dhimmiyden varjo länsimaiden yllä
”Taistelkaa niitä Kirjan ihmisiä (juutalaisia ja kristittyjä) vastaan, jotka eivät usko Allahiin ja viimeiseen päivään, eivät pidä kiellettynä sitä, mitä Allah ja Hänen profeettansa ovat kieltäneet, eivätkä ota uskonnokseen totuuden uskontoa. Taistelkaa heitä vastaan, kunnes he maksavat nöyrinä veronsa.” (Suura 9:29)
Kulttuuri on ihmisten luoma ja heidän ylläpitämänsä henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuus. Yhteiskunta koostuu ihmisistä ja yhteiskunnan arvot ihmisten arvoista. Siten erilaisen kulttuuripiirin alueelta tulevien muslimimaahanmuuttajien ja heidän jälkeläistensä määrän voimakas kasvu suomalaisessa yhteiskunnassa muuttaa väistämättä suomalaista kulttuuria ja arvomaailmaa.
Jos osa Euroopan maista muuttuisi tulevaisuudessa vahvasti islamilaisenemmistöisiksi ja -johtoisiksi, se ei tietäisi hyvää maiden ei-islamilaisille kantaväestöille. Sharia-lain astuessa voimaan he joutuisivat alentumaan dhimmin asemaan eli toisen luokan kansalaisiksi. Islamilaisissa maissa rinnakkaiselo islamilaisen enemmistön ja muiden uskontojen edustajien kesken on yleensä mahdollista vain tiukoin reunaehdoin. Ensinnäkin muiden uskontojen on tunnustettava islamin ylivalta ja sen oikeellisuus. Lisäksi sharia vaatii kaikkia ei-muslimeja maksamaan erityistä lisäveroa (jizya) rangaistukseksi kuulumisestaan eri uskontoon. Tämä vero on eräänlainen suojeluraha, jota maksavat ovat islamilaisen valtion suojatteja. Käytännössä kyseinen suojattiasema ei ole toteutunut aiempien vuosisatojen aikana kovinkaan hyvin, vaan dhimmit on jätetty usein täysin oman onnensa nojaan ja alttiiksi muslimien hyökkäyksille.
Sharian kannatus on länsimaissa asuvien muslimien keskuudessa vankkaa. Esimerkiksi Britanniassa ICM:n vuonna 2006 tekemän mielipidekyselyn mukaan jopa 40 prosenttia muslimeista toivoi sharia-lain voimaantuloa uudessa kotimaassaan. Kanadassa puolestaan MacDonald Laurier Instituten vuonna 2011 suorittaman kyselyn mukaan 62 prosenttia muslimeista toivoi sharian saavan lisää jalansijaa maassa.
Kirjoitus on katkelma Olli Immosen kirjasta ”Kansallinen Kipinä”
Lähde Islam ja Euroopan islamisaatio
Olli Immosen Facebook-sivu
