Blogit

Israel – koronarokotusten mallimaa ja banaanitasavalta

Israelin presidentti Reuven Rivlin saa koronarokotteen joulukuussa 2020. Kuva: Israelin presidentin kanslia.

Alkuvuonna Suomessakin seurattiin Israelin määrätietoisia koronarokotustoimia ja vaadittiin ottamaan sieltä mallia. Mikä on Israelin rokotustilanne nyt? Kuinka maa on selvinnyt koronasta? Kun asiasta uutisoitiin alkuvuonna 2021, Israel lähestyi vauhdilla kohti laumasuojan kriittistä rajaa, hetkeä, jolloin yli 70 prosenttia väestöstä on rokotettu.

Suomalaista uutisointia Israelin koronarokotusten edistymisestä joulu-helmikuulta:

Israelissa, kuten missään muussakaan maassa, ei ole saavutettu vielä 70 prosentin koronarokotekattavuutta. Runsas rokotus ja tiukat rajoitukset ovat kuitenkin purreet, ja korona on tukahdutettu maassa, kertoi Verkkouutiset alkuviikosta.

Tasan kuukausi sitten, 23. maaliskuuta, Israelissa oli parlamenttivaalit. Korruptioskandaaleissa ryvettynyt populistipääministeri Benjamin Netanjahu pyrki saamaan koalitiolleen enemmistön parlamentista, jotta hän voisi olla vakaasti vallassa. Hän ei kuitenkaan onnistunut, vaikka vaalit olivat neljännet kahden vuoden sisään. Sekä Netanjahun että opposition potentiaaliset koalitiot jäivät täpärästi vähemmistöiksi, kun arabipuolueet pitivät asemansa ja pysyvät vaa’ankielinä. Israel on poliittisessa kriisissä ja loppuvuonna menossa luultavasti viidensiin vaaleihinsa lyhyessä ajassa. Netanjahu oli yrittänyt hoitaa koronatilanteen alta pois vaalipäivään mennessä, mutta siinä vaiheessa rokotustahti oli hyytynyt. Vaalipäivänä 23. maaliskuuta Israelin väestöstä 53,4 prosenttia oli saanut kummankin rokoteannoksen. 22. huhtikuuta, kuukausi vaalipäivän jälkeen, osuus on 57,8 prosenttia. Kuukaudessa väestöstä on rokotettu alle viisi prosenttiyksikköä lisää, siinä missä 23.2. ja 23.3. välisenä aikana harppaus oli 16,9 prosenttiyksikköä ja 23.1. ja 23.2. välisenä aikana 24,7 prosenttiyksikköä. Näitä lukuja ja monia muita voi katsella Oxfordin yliopiston tutkijoiden kokoamalta Our World in Data -sivustolta.

Marraskuussa 2020 Israel osti Pfizeriltä kymmenen miljoonan rokotteen erän, ja tätä seurattiin maailmalla innostuneena. Netanjahu oli ollut aktiivinen, suoraan yhteydessä rokotevalmistajaan ja sai näin suuren erän rokotteita, joilla maan rokotusohjelman toteuttaminen saatiin vauhtiin. Helmikuussa rokotteet alkoivat käydä vähiin ja Israel tilasi niitä 2,5 miljoonaa annosta lisää. Tätä erää ei ole maksettu. Maa on vaalien ja sen synnyttämän poliittisen kriisin myötä vajonnut tilaan, jossa se ei pääse yhteisymmärrykseen ja sopuun rokotteiden ostamisenkaan kaltaisista asioista. Maan terveysministeriö on esittänyt yli 30 miljoonan uuden rokotteen ostamista, mutta kun edellisenkään erän maksamista ei ole onnistuttu hyväksymään, on Pfizer nyt kyllästynyt Israelin tempoiluun ja huonoon yhteistyöhön. Yhtiö kutsuu Israelia ”banaanitasavallaksi” ja on keskeyttänyt toimitukset maahan.

Israelin koronan tukahduttamista ei ole helpottanut, että ultraortodoksijuutalaiset ovat järjestään laiminlyöneet rajoitusten noudattamisen. Poliisi on joutunut ottamaan yhteen ultraortodoksien kanssa, mutta enimmäkseen viranomaiset eivät ole uskaltaneet tehokkaasti puuttua väestöryhmän kapinointiin. Ultraortodokseja on kymmenesosa Israelin väestöstä, mutta heillä on todettu kolmasosa maan koronatartunnoista. Oman haasteensa rokottamiselle muodostaa myös, että Israelin väestöstä 28,4 prosenttia on alle 15-vuotiaita (vuoden 2018 tilasto). Kun heitä ei rokoteta, on 70 prosentin kriittisen rajan ylittäminen mahdollista ehkä teoriassa, mutta käytännössä hyvin vaikeaa.

Israel onnistui siis röyhkeällä, rohkealla ja aktiivisella kauppapolitiikalla saamaan itselleen tarpeeksi rokotteita, jotta se sai hurjaa vauhtia maan enemmistön rokotettua. Tätä on ihailtu länsimaissa, etenkin niiden parissa, jotka muutenkin ihailevat maata. Näissä puheenvuoroissa on jätetty yleensä taka-alalle, kuinka Israel on jättänyt palestiinalaiset tässäkin asiassa oman onnensa nojaan, puhumattakaan niistä maan politiikan muista huonoista piirteistä, jotka Israelin rokotusohjelma tuo hyvin esiin: lyhyellä ajanjaksolla maa onnistuu saamaan suuria voittoja tavoitteissaan, mutta sen poliittiset hankkeet jäävät lyhyen ajanjakson toimiksi. Israel on vuosia jatkuneessa poliittisessa kriisissä. Se pystyy jatkuvasti sotaan varustautuneena maana radikaaleihin ja räväköihin tekoihin, mutta jopa maailmanlaajuisen tartuntataudin keskellä se tekee niitä nykäyksittäin ja päämäärättömästi. Israel rehentelee usein olevansa Lähi-idän ainoa demokratia: sitä se saattaa olla, mutta sen hallinto ei näytä vakaalta eikä toimivalta.

Tietoa julkaisijasta

N. A. Saramo

Nico Anton Saramo on mäntsäläläinen kansallismielinen aktiivi. Saramo on ollut puhujana 612-soihtukulkueessa, Awakening-konferenssissa ja Tunne juuresi -keskustelutilaisuudessa.