Blogit

Vihreä oikeusvaltioperiaate

Ministeri Pekka Haavisto. Kuva Laura Kotila, Valtioneuvoston kanslia

Olipa kerran pääministeri Antti Rinteen hallitus, jonka pääministerin sijaisena oli Katri Kulmuni. Hallitus ei saanut sovittua poliittista tukea sille, miten Syyrian al-Holin leirillä olleita autettaisiin takaisin Suomeen. Ulkoministeri Pekka Haavisto päätti toimia. Virkamies ei suostunut ottamaan vastaan Haaviston käskyjä, koska pelkäsi, että syyllistyisi itse virkavirheeseen niin tekiessään. Niinpä ministeri siirsi virkamiehen toisiin tehtäviin saadakseen tahtonsa läpi. Virkamiehen mukaan Haavisto ei halunnut tehdä vaikeita päätöksiä ja kantaa niistä niiden poliittista ja laillista vastuuta, vaan halusi, että virkamies tekisi päätökset ja kantaisi vastuun. Marinin hallituksen aikana palautuslennot al-Holista sitten alkoivat hallituksen tuella.

Tämän tarinan ministereistä Rinne ja Kulmuni hävisivät hallituksesta hyvin nopeasti, kun kumpikin nousi aikanaan kohun keskelle. Rinne valehtelun ja Kulmuni valtion varoilla tilatuista koulutuksista koituneen epäselvyyden vuoksi. Rikoksia he eivät tehneet, mutta saattoivat itsensä ilmeisesti asemaan, josta heidän liittolaisillaan ei ollut halua heitä alkaa pelastamaan. Siinä missä he erosivat ja hallitus jatkoi toimintaansa ilman heitä, Haaviston tapausta on perustuslakivaliokunta käsitellyt vuoden päivät. Nyt se päätti, että Haaviston toiminta oli lainvastaista eikä menettelyn moitittavuus ollut vähäinen, mutta että ministerisyytteen korkea kynnys ei ylity. Haavisto saa siis moitteet lainvastaisesta toiminnasta, mutta ei joudu valtakunnanoikeuteen, mikä olisikin ollut jo hyvin harvinaista. Tämän jälkeen Haaviston edellytykset jatkaa ministerinä on puhtaasti poliittinen kysymys. Suomessa on ministereitä eronnut lukuisia, mutta selvää käytäntöä ei ole muodostunut. Epäilemättä joissain maissa lainvastainen virkamiehen kohtelu, jotta saisi aikaan poliittisesti mieluisan lopputuloksen, jonka tueksi ei ole hallituksen päätöstä, olisi eroamisperuste, eikä poliitikon puolue saati muut puolueet haluaisi häntä enää tukea.

Haaviston jatkaminen tehtävässä on tulkinnanvaraista, mutta jopa sitä enemmän meni monella kautta suomalaisen puoluekentän kahvi väärään kurkkuun, kun vihreiden toiminta perustuslakivaliokunnassa kävi ilmi. Vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto oli lähettänyt valiokunnan hallituspuoluejäsenille sähköposteja, joissa oli ehdottanut Haavistolle huomattavasti myönteisempiä muotoiluja ja hänen moittimisesta luopumista. Valiokunnan toiminnassa on ollut tapana pyrkiä yksimielisyyteen ja välttää päivänpolitiikkaa, johon kuuluu muun muassa hallitus-oppositio -asetelma, minkä vihreät nyt toivat valiokunnan työskentelyyn. Hallituskumppanit kuitenkin pysyivät valiokunnan kannassa – vihreät taas eivät, ja valiokunnan vihreät jäsenet äänestivät vastaan ja jättivät eriävän mielipiteen Haavistoa moittivasta päätöksestä. Helsingin Sanomien tietojen mukaan vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jenni Pitko olisi jopa pyytänyt hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajia koolle ja kritisoinut perustuslakivaliokunnan Haavisto-päätöstä ja valiokunnan virkamiestä. Tämä tarkoittaisi, että Pitko ei olisi vain toistanut Alanko-Kahiluodon hallitus-oppositio -asetelman tuomista perustuslakivaliokunnan työskentelyyn, vaan myös pyrkinyt vaikuttamaan valiokunnan ulkopuolelta sen päätöksiin.

Vihreiltä vaikuttaa unohtuneen, että hallitusyhteistyö on pragmaattista: se on järkiavioliitto, ei rakkausavioliitto. Muiden hallituspuolueiden tukea on saatavilla hallitusohjelman ajamiseen, poliittisissa asioissa. Muilla puolueilla ei kuitenkaan ole intressiä tahrata itseään vihreän ministerin lainvastaisen toiminnan puolustamiseen. Vihreiden toiminta perustuslakivaliokunnassa onkin tuomittu usean hallituspuolueen edustajan suulla. Koko juttu tuli julki siksi, että jotkut hallituspuolueiden edustajat sen vuosivat. Tukea vihreiden yritykselle ei löytynyt.

Mitä johtopäätöksiä tapauksesta pitäisi vetää? Moni on ehdottanut asian vuoksi poliitikoista koostuvan perustuslakivaliokunnan korvaamista puolueettomalla, oikeusasiantuntijoista koostuvalla perustuslakituomioistuimella. Kun kansanedustajat eivät olisi tulkitsemassa perustuslainmukaisuutta, tulkinta olisi epäpoliittista eikä hallitus-oppositio -asetelma vaikuttaisi siihen. Puolueetonta ja ammattimaista ilman lehmänkauppoja tai korruptiota?

Ennen kuin perustuslakivaliokunnan esteellisyydestä suuremmin huolestuu, kannattaa muistaa, että vihreiden vaikutusyritys ei onnistunut. Siitä huolimatta, että vihreillä oli jopa oikeudellisia perusteluita kannalleen jättää Haavisto vaille moitteita lainvastaisesta toiminnasta: tällä kannalla oli valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden enemmistö. Valiokunnan tehtävä on kuitenkin tehdä kokonaisharkinta. Kuten Yleisradio asian analyysissaan ilmaisi: ”Perustuslakivaliokunnan työ ei ole asiantuntijoiden näkemysten yhteenlaskua vaan harkintaa. Jotkut lausunnot ovat merkittävämpiä kuin toiset.” Jos valiokunnan sijaan asiantuntijat olisivat muodostaneet perustuslakituomioistuimen ja se olisi päättänyt Haaviston asiasta, niin, että jokaisella asiantuntijalla olisi ollut yksi ääni, se olisi julkisuudessa olleiden tietojen perusteella katsonut, että Haavisto ei rikkonut virkavelvollisuuttaan. Poliitikkojen muodostama valiokunta otti siis tiukemman kannan kuin mitä perustuslakituomioistuin olisi ottanut. Oliko päätös siis puoluepoliittinen muilta puolueilta vihreitä vastaan? Vai olisiko itse asiassa perusteltua, että ministerin virkavelvollisuuden noudattamista tarkkaillaan tiukasti? Valiokunta mahdollisti tämän.

Yleisesti ottaen valiokunnan etu moneen perustuslakituomioistuinmalliin on myös se, että kun perustuslainmukaisuuden harkinta tehdään valiokunnan kautta, se tapahtuu sujuvasti osana lainsäädäntöprosessia, etu- eikä jälkikäteen. Erikseen tehtävä oikeudellinen harkinta parlamentin säätämistä laeista ei sekään ole politikoinnista vapaata, vaan päinvastoin politisoisi suomalaista oikeuslaitosta samalla tavalla kuten Yhdysvalloissa. Me suomalaiseen järjestelmään tottuneet hämmästelemme amerikkalaista oikeuslaitosta, jossa poliitikot nimittävät monet tuomarit ja nämä saattavat tietyissä kysymyksissä tehdä päätöksiä puoluekannan mukaisesti.

Niille, jotka sanovat, että valiokunta on esteellinen, kun siellä on edustajia hallituspuolueista, ja että tällaisia tapauksia varten pitäisi olla puolueeton perustuslakituomioistuin, sanon: katsokaapa keitä valiokunta on kuullut asiantuntijoina ja mitkä heidän näkemyksensä ovat. Kun katsoo Suomen johtavia perustuslakiasiantuntijoita ja heidän näkemyksiään, huomaa, miksi perustuslakituomioistuin olisi askel huonompaan. Eduskunnan valtaa tulee karsia vain silloin, kun tiedetään, että se valta menisi varmempiin käsiin. Näin ei asian laita perustuslakivaliokunnan tapauksessa ole. Paperilla hyvältä kuulostavia suunnitelmia ei kannata ajaa ennen kuin niiden seuraukset on mietitty loppuun asti.

Pyrkimällä puolueena systemaattisesti vaikuttamaan perustuslakivaliokunnan kantaan puoluetoverinsa hyväksi, vihreät ovat toimineet perustuslakivaliokunnan tarkoituksen vastaisesti. Heidän toimintansa ei ole kuitenkaan tuhonnut valiokuntaa tai sen mainetta ja uskottavuutta. Vihreiden toiminta on vahingoittanut heidän omaa mainettaan. Valiokunta onnistui tehtävässään, vihreistä huolimatta.

Tietoa julkaisijasta

N. A. Saramo

Nico Anton Saramo on mäntsäläläinen kansallismielinen aktiivi. Saramo on ollut puhujana 612-soihtukulkueessa, Awakening-konferenssissa ja Tunne juuresi -keskustelutilaisuudessa.

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement