Blogit

Jumalanpilkka

Oli hauskaa täytellä ensimmäistä kertaa itse vaalikonetta. Lopullisia vastaukset eivät vielä ole, koska koneen tekijät eivät ole vielä sitä julkistaneet, mutta otan tässä lyhyeen käsittelyyn yhden aiheista. Jumalanpilkkalaki.

Sanon sen suoraan, tämä lainsäädäntö ei ole hirveän merkittävä tänä päivänä, siten kuin se oikeasti on kirjattu lakiin. Laki, jota ei toimeenpanna, ei todellisuudessa ole laki. Periaatteessa tätä lakia rikotaan joka päivä, mutta kukaan ei merkittävästi välitä eikä ole merkittävästi välittänyt pitkään aikaan. Tämä on siksi, koska se ei edusta valtaa pitävien todellista uskoa. Tämän kaltaiset lait on olemassa perustelemaan valtaa. Jumalanpilkkalaki on vanhentunut ja kuollut, jäänne biokulttuurillisesta aikakaudesta historiassa, joka meni ohi, tullakseen uudestaan tulevaisuudessa, jolloin se muodostetaan uudelleen.

Meillä kuitenkin on tänäkin päivänä olemassa lakeja, jotka ajaa samaa asiaa kuin jumalanpilkan lait taanoin. Mitään yhteiskuntaa ei ole ikinä ollut, eikä ikinä tule olemaan, millä ei ole jotain lähes tai täysin uskonnollista perustetta olemassaololleen. Täydellinen sananvapaus ei ikinä tule olemaan mahdollista, koska silloin ei ole kyse minkään näköisestä valtaa harjoittavasta tahosta lainkaan, vaan valtatyhjiöstä tai anarkiasta.

Nykyajan jumalanpilkkaa vastaava lainsäädäntö on tasa-arvolaki ja tasavertaisuuslaki. Nämä lait ja niiden tulkinta tänä päivänä on mitä on, koska monikulttuurinen yhteiskunta ei edes näennäisesti voisi toimia ilman niitä. Ihmisiä on pakotettava toimimaan toisten ihmisten kanssa, joiden kanssa ei välttämättä haluaisi olla tekemisissä, ääri-ideologian nimeen. Näissä laeissa ilmaistut ideat on tämän päivän pyhä lemä, joita ei saa kritisoida edes vitsin muodossa julkisesti. Lukija varmasti tietää paremmin kuin minä paljon yksittäisiä naurettavia tapauksia. Vaikka näitä lakeja yrittäisikin tulkita kohtuudella, se koituu mahdottomaksi loputtoman tulkinnanvaraisuuden vuoksi. Ihmisen itseilmaisun muodot ovat äärimmäisen subjektiivisia, varsinkin kun ihmisillä on niin paljon erilaisia taustoja. Tästä muodostuu puhdas valtataistelu eri kultturillisten voimien välillä monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Tasa-arvon kritisoinnista rangaistaan vähintään yhtä herkästi, kun jumalanpilkasta ikinä historiallisesti, koska se on vallitseva ja suurinta valtaa pitävä ääri-dogmaattinen uskonto yhteiskunnassamme.

Jos suomalaiseen biokulttuuriiin, yhteiseen perimään pohjautuva jäsenyys olisi yhteisen yhteiskunnan perusta, jonkinlainen yhdenvertaisuuslaki on ilman muuta hyvä asia ja järkevää. Yhteinäisessä kulttuurissa tulkinanvaraisuus vähenee äärettömästi ja oikeudenmukaisuus on paljon helpommin nähtävissä ja toteutettavissa. Kohtuus ja anteeksianto mahdollistuu ongelmatilanteissa. Tätä ei voi toteuttaa, niin kauan kun maassa on tahalleen sinne laitettuja railoja sen pitämiseksi hajotettuna ja hallittuna, epähomogeenisenä.

Tilaa
Ilmoita
guest

3 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Hasse

Kirkko itse pilkkaa uskontoa muuttamalla opppejaan vastaamaan kulloistakin vallitsevaa muotisuuntausta. Tällä kertaa se muotisuuntaus on kai intesektionaalinen feminismi, ehkäpä kevätmuoti tuo uusia tuulia tullessaan.

p.grandell

ateistina ,voiko pilkata sellaista mihin en usko, kuka ihme uskoo johonkin ”taivaaseen”? atomeiksi ja hiili pölyksi, madot meidät syövät kun aika tulee….näin se vaan on..kuka toisin uskoo, todistakoon..

Anomaster

No, uskovainen voi sanoa samalla tavalla, että todistapa tuo käsityksesi. Etpä voi, joten uskomiseen tuokin käsitys perustuu.

Tietoa julkaisijasta

Aleksi Veikkola

Sinimustan Liikkeen europarlamenttivaaliehdokas 2024
Pirkkamies
twitter: @A_Veikkola
instagram: vekkee44
tiktok: aleksiveikkola

Minulla ei ole yhtään alkuperäistä ajatusta tai niiden yhdistelmää. Olen tässä blogissa ajatusten levittäjä tai uudelleenmuodostaja. Luen laajasti ja esitän asiat omin sanoin. Minulta voi aina kysyä mistä tuon idean sain ja voin ohjata kysyjän siihen suuntaan. En usko että alkuperäisisä ajatuksia on olemassa muutenkaan, kaikki on ollut aiemmin ja kaikki tulee tapahtumaan uudestaan eri muodossa. Nihil novum sub sole.