Blogit

Käänteitä, piruetteja ja pirullinen lama

Ei ole enää todellista. Menolle Suomessa eivät enää kehtaa nauraa edes naurismaan aidat. Voiko edes sukupuolineutraalin avioliiton nimissä odottaa, että Perussuomalaiset eroavat itsestään? Tai että Sipilän hallitus ei erotakaan itseään, vaan käy keskelle tietä makaamaan yleislakkoon omaa hallitusohjelmaansa vastaan, kun siitä ei pääse ohitse oikealta eikä vasemmalta? Vai onko silti mahdollista adoptoida yksinhuoltajaäidiksi ajautuneen Soinin ministerit mukaan hallitukseen, jolla mikään ei ole ollut hetkeäkään hallinnassa? Entä uusioperheenpää Halla-aho, jolla on nyt enemmän perheenyhdistämishuolia kuin maahanmuuttajilla yhteensä?

Sitten meillä on taas ulkona Suomen Pankin pääjohtaja, jonka mukaan maan taloudessa on tapahtunut käänne, jonka kestävyyttä on kuitenkin syytä epäillä. Niin on, mutta käänteet ovat kyllä poikenneet Suomen Pankin ja muiden ”ennustajien” näkemyksistä reaalimaailman puolella aika rankasti.

Voin nimittäin omasta ja kymmenien haastattelemieni yrittäjien puolesta todeta, että käytännössä Suomea on vaivannut maaliskuusta lähtien pahempi kysyntälama kuin koskaan 90-luvun surkeimpina vuosina. Alkuvuodesta kauppa kävi vielä jollain lailla, vaikka nihkeää oli silloinkin.

Ei tässä sinänsä mitään uutta ja yllättävää ole. Aivan sama ilmiö on käynnissä rapakon takana, missä vähittäiskauppa on sulkenut jo tänä vuonna enemmän ovia kuin vuonna 2008. Auto- ja asuntokauppa ovat nekin jässähtämässä sijoilleen. Oikeastaan jokaisesta maailmankolkasta kova data kertoo samaa, vaikka mediassa tanssitaan vielä tinttantallaa kurssihurmoksessa. Näin on tapahtunut aina ennekin, vaikka ei koskaan enää pitänyt tapahtua.

Tässä aletaan nyt lunastaa ”palkintoja” noudatetusta politiikasta. Eihän voi olla kerta kaikkiaan mitään mahdollisuuksia kunnolliselle kasvulle, jos kaikkialla tingitään palkkatasosta ja ostovoimasta samalla kun elinkustannukset jatkavat matkaansa suoralla käyrällä kohti Mars-planeettaa. Vain valtion hunajapurkeissa kieltään liottavat saavat vielä tovin makeaa maistaakseen, mutta kyllä sielläkin piakkoin pohja häämöttää.

Tämä ei ole hallituskriisi, vaan täydellinen poliittinen kriisi, joka on seurausta ihan siitä itsestään ja seurauksena on ehkä historian vakavin taloudellinen kriisi ja se alkaa nyt muuttua todeksi.

Valitettavasti nykyisellä poliittisella rakenteella ei ole mitään edellytyksiä luotsata Suomea läpi tulevan kriisin. Kaikki koalitiot on kokeiltu ja äärimmäisen köykäisiksi havaittu. Koko hallinto- ja oikeusjärjestelmä ovatkin perusteellisen remontin tarpeessa. Vielä suuremman remontin tarpeessa on raha- ja talousjärjestelmämme, jonka seurauksena ajaudumme toistuvasti samaan umpikujaan. Siihen saakka on aivan yhdentekevää, kuka niitä ompeluseuroja siellä pyörittää, joskin saadaan näyttäviä otsikoita.

 

Jakoa

Kommentit

Tietoa julkaisijasta

Timo Isosaari

Kirjoittaja on poliittisesti sitoutumaton Kansalaispuolueen asiantuntijajäsen. Esittämäni mielipiteet ovat omaan työ- ja elämänkokemukseen perustuvia, eivätkä edusta puolueen kantaa.