Tämän merkittävän kysymyksen käsittely pysäytti ainakin minut ja aiheutti sisäisen paineen kääntää oheinen, yli 250 miljoonaa muutakin katsojaa puhutellut video suomeksi. Omat lapset kun sattuivat syntymään ”millenniaalien” sukupolven joukkoon ja reilusti parikymppisten yli viisikymppisenä vanhempana tietysti ajautuu aika ajoin tekemään ”välitilinpäätöstä”, miten oman sukupolven tekemiset ja tekemättä jättämiset yhteiskunnallisine muutoksineen ovat itse kuhunkin vaikuttaneet. Videossa annetut vastaukset tuskin sopivat yksiselitteisesti kaikkeen ja kaikkiin, mutta antavat kyllä aihetta pohdintaan.
Oma kasvuympäristöäni maatilalla voi luonnehtia sanalla ”työleiri”, josta sai luvan kanssa poistua urheilun ja musiikin pariin, mutta kaikki muut tutkimusmatkat lapsuuteen ja nuoruuteen tulkittiin ”karkuruudeksi”, josta vieläpä rangaistiin aika kovallakin kädellä. Ruotuun pakottaminen tietysti vain lisäsi vapauden nälkää ja suhteet kotiin menivät poikki melko varhain, eivätkä siitä koskaan kohentuneet normaaleiksi. En katso sitä sen enempää vanhempien kuin omaksi viaksi, eikä kaikki ollut tosiaankaan huonosti. Olin ainakin oppinut jo 15-vuotiaaksi tekemään kaikkea mahdollista, mitä nykypolvet äärimmäisen harvoin saavat edes tilaisuutta kokeilla ennen aikuisikää. Siis vaikkapa hitsata, työstää ja ajaa kaikenlaisilla vehkeillä puut sahurin kautta valmiiksi rakenteiksi jne. Ei ollut lainkaan epäselvää, etteikö vanhemmalla polvella ollut tarvittavat taidot tai tekniikat hallussaan ja matkimalla oppi paljon. Hyviä opettajiakin matkan varrelle siunaantui, eikä siihen aikaan ollut vielä kaikilla liian kiire odottaa heti valmista.
Silti vanhempani eivät osanneet koskaan selittää, miksi minun pitäisi omaksua heidän oppimansa moraalikoodit ja käytännöt, jotka alkoivat jo teinin kokemuksella olla irrallaan kaikesta muusta ympärillä koetusta ja havaitusta. Oman aikuisuuteni aikana ympäristö on muuttunut vielä paljon radikaalimmin ja nopeammin, tai ainakin se siltä pintapuolisesti näyttää, joten en ihmettele, vaikka omat lapseni pitäisivät minuakin tässä suhteessa menneen ajan reliikkinä. Onneksi me sentään voimme keskustella asioista ja olemme niistä aika usein samaa mieltäkin. Vaikka he ovatkin kasvaneet kehittyneemmän teknologian parissa pienestä pitäen, ovat onneksi muut arvot selvästi tärkeämpiä ja teknologia jäänyt vain välineeksi tai välikappaleeksi itsensä toteuttamisessa. Merkityksetön teknologia vaan näyttää olevan kiinnostavampaa ja siten paremmin hallussa kuin se teknologia, joka pitää meitä elossa ja leivän syrjässä kiinni. Töpselistä ja kaupasta on tottunut saamaan kaiken tarvittavan ja kokemuspohja on siten hyvin pinnallinen verrattuna omaan, välillä mielettömällä puurtamisella saavutettuun kokemukseen.
Pointti ei kuitenkaan ole vertailla eri sukupolvien kokemia kasvukipuja, kuten videolla keskityttiin vain yhden sukupolven ongelmiin, ja tarjottiin heille kenties liiankin helppo väylä uhriutumisen kautta syyttää tilanteesta meitä vanhempia tai jotakin näkymätöntä aiheuttajaa. Ei. Siihen on aivan liian helppo langeta jokaisen sukupolven kohdalla. Olennaista olisi miettiä sitä, miksi sukupolvien välinen ”viestikapula” näytetään liian usein pudotettavan jokaisen sukupolven välisessä vaihdossa tavalla tai toisella. Elämän keskeiset periaatteet tai elinympäristön luontaiset rajat kun eivät muutu juuri miksikään, vaikka tekniikka kehittyykin. Voisimme mieluummin kysyä, mitkä ovat inhimilliset ja kestävät tavat käyttää teknologiaa ja omaa työpanostamme, ei vain omaksi hyväksemme, vaan menneiden sukupolvien työtä kunnioittaen ja vastuullisina seuraaville sukupolville.
Ellemme nyt pysähdy selvittämään näitä asioita, muutenkin selviytymisen kannalta heikot kortit saaneet millenniaalit ovat seuraava kadotettu sukupolvi. Jo heidän vanhemmistaan ja sukulaisistaan suuri osa sai pahasti siipeensä 90-luvun lamassa. Koska nekin asiat lakaistiin tuoreeltaan maton alle ja arvet jätettiin hoitamatta, sai seuraava sukupolvi perinnökseen ylimääräisen annoksen taloudellisia vaikeuksia, henkistä haurautta ja heikommat edellytykset selvitä tulevista vastoinkäymisistä.
Sellaiset ovat ovella varsin pian, enkä millään haluaisi vaikeuksia kohdattavan näin heikosti valmistautuneina. Pakan pohjilta on tulossa kaksi vielä huonompaakin korttia, joista toista käsitellään seuraavassa käännösprojektissani. Kumpaakaan ei tarvitse kääntää esiin, jos toimitaan viisaasti, mutta taitamaton saa molemmat käteensä ”yllättäen ja pyytämättä”.
Jos pystyt/haluat tukea käännösprojekteja ja niiden julkaisuja tiheämpään tahtiin, sopivaksi katsomansa summan voi maksaa saateviestillä ”Videokäännöstuki” tälle tilille:
Saaja, Finwin OU,
Osoite: A.H. Tammsaare pst 10, Pärnu, Viro
Tilinumero: EE09 2200 2210 6622 7512
BIC: HABAEE2X
