Twitteristä blokatun parodiapoliisi Keijo Kaarisateen tekijällä on viesti Suomen kansalle. Kansalainen julkaisee kirjoituksen kokonaisuudessaan sen yhteiskunnallisen merkittävyyden vuoksi.
Nyt on aika puhua asioista vakavammalla äänellä, Keijon tekijän äänellä.
Menemme eduskunta- ja eurovaaleihin tilanteessa, jossa enemmistö ehdokkaista haluaa kriminalisoida “vihapuheen”. Myös “maalittaminen” ja “informaatiovaikuttaminen” vilisevät argumentoinnissa – kaikki uudissanoja. He, sen enempää kuin tulevat tuomitutkaan, eivät tosin tiedä mitä nämä termit tarkoittavat. Haluaisin nyt sanoa tästä aiheesta muutaman omakohtaisen kokemuksen. Ensinnäkin, tätä kirjoittaessani olen juuri huomannut, että luomani parodiahahmon, vihapuhepoliisi Keijo Kaarisateen, tili on jäädytetty Twitterissä. Minkäänlaista selitystä tai selvitysmahdollisuutta ei ole tarjottu. Huonolta näyttää. Syitä voi miettiä. Keijo oli juuri eilen postannut parodiaa Valtioneuvoston informaatiovaikuttamista koskevasta oppaasta, jossa myös satiiri luokiteltiin vihamielisen informaatiovaikuttamisen muodoksi. Keijon tilin jäädyttäminen osoittaa parodian todellisuudeksi ja satiirin enää mahdottomaksi. Tämä on tietenkin surkuhupaisaa ja samalla aivan käsittämätöntä. Olisitko voinut vielä 10 vuotta sitten kuvitella jotain tällaista?
Olemme saapuneet tilanteeseen, jossa meidän on todella mietittävä, riittääkö enää pelkkä asialle nauraminen tai sen satirisointi. Pahinta onkin, jos tätä hulluutta alkaa pitämään normaalina asiantilana.
Keijo oli toiminut yhtäjakoisesti sosiaalisessa mediassa noin vuoden ja yhdeksän kuukauden ajan. Tänä aikana profiilille kertyi noin 22 miljoonaa näyttökertaa ja nyt vaaleja edeltävän kuukauden aikana kaksi miljoonaa näyttökertaa. Tämä siis pelkästään yhdeltä toimijalta, ilman sen kummempia resursseja. Onko tämä nyt se asia, jonka virkamiehet luulevat voivansa pysäyttää?
Moni on verrannut Keijoa legendaarisen Pahkasika-lehden huumoriin. Se on tietenkin imarteleva vertaus. Vielä sitäkin imartelevampaa on tietenkin sensuuri, tuo satiirikkojen Nobel-palkinto. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästä huumorista. Keijo on kuin Batman. Enkä tarkoita nyt trikoita, vaan sitä, että kaikki tietävät hänet, mutta eivät henkilöä hänen takanaan. Keijo voisi olla kuka tahansa. Uskonkin että jokaisessa elää pieni Keijo. Keijon “tekijästä”, “tekijöistä” ja “tuottajista” olen kuullut spekulaatioita laidasta laitaan. Osa niistä on lähempänä, ja suurin osa kauempana totuutta. Sillä ei ole kuitenkaan nyt väliä, koska Keijon missio sananvapauden puolesta on suurempi kuin kukaan yksittäinen henkilö. Toivon sinunkin pysähtyvän ajattelemaan asiaa vakavammin nyt huumorin ollessa tauolla.
Aloittaessani koin satiirin vähiten tehottomaksi keinoksi kamppailla tätä mieletöntä kehitystä vastaan. Vakavamielinen tosiasioista puhuminen olisi mennyt kuuroille korville. Ajatus hautui kesällä 2017, jolloin keksin tilin “vihapuhepoliisi”. Ei aikaakaan kun Keijo nousi pian hetkellisesti suuremman yleisön tietoisuuteen Turun puukkoiskun 2017 jälkeen. Tuolloin Keijo oli tweetannut:
“Älä päästä pullon henkeä twitteriin. Vihaisella nettikirjoittelulla vakavat seuraukset. Tällä hetkellä Suomen suurimpia turvallisuusuhkia.”
Olin kirjoittanut tweetin iskua jälkeisenä lauantai-iltana 23.34 ja nähnyt päivityksen saavan korkeintaan muutaman tykkäyksen. Sitten menin nukkumaan. Seuraavana aamupäivänä odotellessani kahvin porisemista yllätyin avatessani Twitterin. Päivitys oli saanut useamman sata tykkäystä. Kun näin tykkääjien joukoissa vihervasemmistolaisia poliitikkoja, minulle valkeni, että ilmiselväksi parodiaksi tarkoittamastani politisoituneen poliisin irvikuvahahmosta olikin tullut vasemmiston silmissä oikeaksi luultu sosiaalisen median sankari. “Totuudenjälkeisestä ajasta” ja “vaihtoehtoisista faktoista” huolestunut “faktantarkistajia” peräänkuuluttava poliittinen klikki näytti todellisen luonteensa totaalisen medialukutaidottomana lammaslaumana, joka ei erottanut parodiaa siinäkään tilanteessa kun siinä luki parodia (Keijo ei ole koskaan “esiintynyt poliisina”). Myöhemmin Keijo myös kirjoitti Turun Sanomiin päättömän tekstin nimimerkillä “Aisa Kantola”, se julkaistiin välittömästi.
Tässä välissä haluaisin kiittää Päivän Byrokraatti –nettilehteä, joka oli tehnyt ilmiöstä poliisin politisoitumistakin taustoittaneen artikkelin, sekä Pressiklubia luotsannutta Sanna Ukkolaa, joka teki alkusyksystä 2017 ohjelmassaan katsauksen vihapuhepoliisin someilmiöön. Keijon tykkääjien ja uudelleentweettaajien joukossa oli mm. sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sekä kansanedustajat Satu Hassi, Sirpa Paatero, Ville Niinistö. Demarikansanedustaja Maarit Feldt-Ranta oli jakanut viestiä eteenpäin totena ja ihmetellyt asian selvittyä myöhemmin, miksi joku haluaisi tehdä moista parodiaa. Tykkääjien joukosta löytyi myös korkea-arvoisia akateemisia tutkijoita sekä asiantuntijoita, joiden odottaisi ensimmäisenä erottavan todellisuuden ja absurdin fiktion välisen rajan.
Tapahtuman jälkeen parodian kohteet, mm. ylikomisariot Jari Taponen ja Jussi Huhtela sekä Helsingin poliisin twitter-tili blokkasivat Keijon. Tämän jälkeen, kansansuosiosta huolimatta Keijoa on käsitelty mediassa maksimissaan muutaman kerran, lähinnä perussuomalaisten puoluelehti Suomen Uutisten ansiosta. Esimerkiksi Helsingin Sanomat antoi alustan kritiikittömästi komedian kohteeksi päätyneelle Taposelle, joka vaati lehdessä tilini sulkemista (Taponen kunnostautui samana syksynä myös anarkistilehti Voiman kannessa).
Kyse ei myöskään ole yksittäisten poliisimiesten sekoilusta, vaan poliisin organisaation johdon ja kokoomuksen sisäministerien tietoisesta strategiasta. Poliisi organisaationa alkoi harjoittamaan sosiaalisessa mediassa yhteiskunnallista vaikuttajaviestintää, lähes kuin poliittinen puolue. Poliisi esimerkiksi ottaa kantaa maahanmuuton puolesta samalla kun se käyttää voimakeinoja hiljentääkseen eri mieltä olevia. Poliisi on niin ikään ryhtynyt kampanjoimaan uusien, itseään koskevien lainsäädäntöjen puolesta. Kyse on niin sanotun “maalittamisen” kriminalisoimisesta. Tämäkin hanke alkoi alunperin Keijon Twitter-vitsinä syksyllä 2017: #maalitusrikoslakiin, ja on edennyt sen jälkeen kovaa vauhtia. Kuten varmasti ymmärrätte, minun pitää nyt jokaista vitsiäni miettiessä jo varovasti pohtia, haluanko sen laiksi vai en. En halua antaa ideoita päättävissä asemissa oleville satiirihahmoille. En varsinkaan halua, että he löytävät Orwellin klassikon 1984 ja luulevat sitä ohjekirjaksi.
Keijon valitsemat keinot – satiiri, anonyyminä esiintyminen ja sananvapauden käyttäminen – ovat kaikki olleet teon hetkellä täysin laillisia kansalaisvaikuttamisen keinoja ja perinteisesti vapaan yhteiskunnan kulmakiviä. Kyse on myös Suomen perustuslaissa turvatuista oikeuksista, eipä sillä, että meillä enää olisi perustuslakiasiantuntijoinakaan muita kuin kommunisteja. Mikään ei ole estänyt satiirin kohteeksi joutunutta viranomaista aloittamasta toimenpiteitä satiirin hiljentämiseksi. Ilmeisesti laillisuusperiaate, normaalit jääviyssäännöt tai vallan kolmijako eivät ole kiinnostaneet ketään. Aluksi poliisi yritti sulkea toimiaan pilkanneita Twitter-tilejä ilmiannoin. Tämä on ennakkosensuurikiellon vastainen toimenpide, eli todennäköisesti laitonta. Kun tämä toimenpide epäonnistui – tuolloin Twitter kieltäytyi sulkemasta tiliäni – poliisi päätti aloittaa rikostutkinnan kriitikoitaan kohtaan. Tästä sai lukea lehdestä hyvin epämääräisesti, mutta mitään esimerkkitapauksia ei mainittu. Vasta tällä viikolla luettuani Valtioneuvoston tuoreen oppaan informaatiovaikuttamisesta, minulle valkeni, ettei kyse ollutkaan satunnaisesta tapauksesta, vaan virkamiehille opetetusta käytännöstä. Ymmärrykseni mukaan opas kehottaa virkamiehiä aktiiviseen ennakkosensuurin harjoittamiseen vailla tuomioistuimen päätöstä ja valtuutusta. Lukee ja päätelkää itse.
Ilmeisesti tiliini kohdistuvaa tutkintaa suoritti poliisin vihapuheyksikkö. Tämä on erityisen mielenkiintoista siksi, että ensinnäkään Suomen laissa ei ole mitään mainintoja vihapuheesta. Silti poliisilla on sitä torjuva yksikkö. Tietenkin siinä että vihapuhetta ei ole määritelty on se etu, että kyseinen yksikkö ei voi koskaan ylittää toimivaltaansa. Toimialaa kun ei ole missään määritelty. Näin ollen se saattoi aloittaa rikostutkinnan itseään koskevan parodian esittämisestä, oma lehmä ojassa. Eli tutkintaa jäävinä teosta joka ei ole rikos, nimikkeellä joka ei mitenkään tulkittuna voi olla vihapuhetta. Tutkinnat ovat olleet ilmeisen tuloksetta käynnissä nyt noin puolitoista vuotta. Huumoritekstejä kirjoittaessani jouduin siis todella huomioimaan sen että vitseistäni suuttunut poliisi on perässäni. Tämä ei toki vähentänyt vitsien tehoa tai saanut minua harjoittamaan itsesensuuria, päinvastoin.
Jokaisen pitäisi havahtua tähän ajatukseen, että tällä hetkellä Suomessa ei ole näissä asioissa mitään keinoa selvittää, onko rikkonut jotain lakia vai ei. Tätäkö tarkoittaa se Taposen somessa markkinoima “ennaltaehkäisevä toiminta” – eli että poliisi kuvittelee voivansa pelotella ihmisiä, varsinaisen lain kirjaimen jäädessä taka-alalle? Tiedän kuitenkin, että poliisin johdossa on henkilöitä, joilla on kriitikoita vastaan jotain hampaankolossa sen takia, että he ovat nostaneet epäeettistä toimintaa esille huumorin keinoin, ja osoittaneet, että poliisin naurettava toiminta on naurettavaa jonkun muunkin mielestä (Keijolla 22 miljoonaa näyttökertaa pelkästään Twitterissä). Monissa muissa yhteyksissä vallanpitäjien epäeettisyyden paljastaminen olisi yhteiskunnassa vähintään turvallinen tai jopa palkitsemisen arvoinen teko. Niin kauan kuin epäeettinen toimija on itse lainvalvonnasta vastaava virkamies, tässä on pattitilanne. Olen jatkanut Keijon toimintaa myös siinä toivossa, että tämä tositarina tavoittaisi enemmän ihmisiä ja saisi myös aikaan toimenpiteitä. Ikävä kyllä näin ei ole käynyt.
Kasvavalla seuraajamäärällään Keijo on pyrkinyt nostamaan esille huumorin varjolla sellaisia yhteiskunnallisia epäkohtia, joista valtavirran mediat ja poliittisesti korrektit sopulimaiset toimittajat eivät aktiivisesti suostu keskustelemaan. Nämä tapauksethan ovat skandaaleja. Myös esimerkiksi satiirin ja parodian väittäminen jonkinlaiseksi kiellettäväksi informaatiovaikuttamispropagandaksi on hullua. Kun media ja valtaapitävät ovat itsepintaisesti kieltäyneet näkemästä ongelmaa, ihmiset ovat kääntyneet esimerkiksi Keijon twiittien puoleen.
Tässä vaiheessa on sanottava, että Keijo on puoluepoliittisesti sitoutumaton hahmo ja viime kädessä pyrkinyt puolustamaan universaaleja länsimaisia arvoja: sananvapautta, laillisuusperiaatetta sekä virkavallan neutraaliutta poliittisissa kiistoissa. Nyt on vaarana, että nämä perusarvot ovat marginalisoitumassa puoluepoliittisiksi tai ns. “populistisiksi” kiistakapuloiksi, ja vieläpä jäämässä vähemmistöön. Tuntuu että nykyisessä ilmapiirissä ihmiset pelkäävät leimautua sananvapauden ja länsimaisen yhteiskuntamallin puolustajiksi.
Ajoittain “Keijoa”, siis hahmon tekijää, syytetään nimimerkin takana piileskeleväksi pelkuriksi. Hyvä yritys mutta en mene lankaan. Minulla on periaate: en aio pyytää keneltäkään lupaa puhua enkä koe mielekkääksi debatoida tilanteessa jossa vastapuoli on aseistautunut. Juuri totalitaariset valtiot kontrolloivat toisinajattelijoita pelon kautta sekä uuvuttamalla. Jo pelkkä valvonnan pelko saa useimmat ihmiset ennakkosensuroimaan ajatuksiaan, ulosannista nyt puhumattakaan. Varotoimilla ja anonymiteetillä olen tehnyt kaikkeni välttääkseni itse tällaisen henkisen tilanteen.
Evoluution myötä eliöille kuten ihmisille on kehittynyt kyky mukautua ja sopeutua uusiin olosuhteisiin yllättävänkin nopeasti. Tämä pätee Keijoon, Keijon tekijään ja valitettavasti myös Keijon vitseille nauraviin ihmisiin. Ongelmana on siis se, että erilaisia järjettömyyksiä alkaa ajan myötä pitämään entistä normaalimpana. Se on tietenkin välttämätön selviytymiskeino elämän jatkumiseksi, mutta siitä muodostuu ennen pitkää vastavoima ruohonjuuritasolta kumpuavalle yhteiskunnalliselle muutokselle. Pelkään että huumori myös saattaa turruttaa ja passivoida ihmisiä puuttumasta oikeisiin ongelmiin.
Lopuksi
Yhteiskunnan tasolla moni paremmin tiedostava vaikuttaja tuntuu jo aidosti ajattelevan, että jos vain joku asia lakkaa miellyttämästä tai huvittamasta heitä, poliisin hälyttäminen apuun on mitä luonnollisin tapa reagoida. Näin ympäröivä todellisuus saadaankin aina sovitettua tiedostajan uskomuksiin, jos ei muuta niin voimaa käyttäen. Minkäänlainen tarve sovittaa omia uskomuksia todellisuuteen ei ole ilmeisestikään käynyt mielessä. Epämääräinen puhe “maalittamisesta”, “vihapuheesta”, “henkisestä väkivallasta” jne. tuo näitä infantiileja ja totalitaarisia asenteita ja ajattelumalleja myös kohti lainsäädäntöä ja lainvalvontaa.
Keijon tekijää ei sinänsä haittaisi joutua “vastuuseen” suomalaisten perusoikeuksien puolustamisesta, vieläpä laillisin ja rauhanomaisin keinoin. Pelottavaa on se, että jo aiheesta vitsailulla saa poliisit peräänsä. Mitä sitten tapahtuisikaan, jos yrittäisi puhua asiasta ihan tosissaan? Huolen tulisikin keskittyä nyt päättävissä asemissa oleviin satiirihahmoihin, ei vitsaileviin internetin käyttäjiin.
Haluan vielä kiittää sosiaalisen median kautta saamastani tuesta ja mielenkiinnosta. Olen ilahtunut palautteesta, että materiaalini ovat piristäneet päiväänne. Nauru pidentää ikää, paitsi ehkä oikeussalissa. Nyt vetoan teihin kaikkiin: jos haluatte viedä asiaa eteenpäin, noudattakaa alla olevaa Keijon päiväkäskyä:
- Mieti tätä tositarinaa vasten, ketä kannattaisi äänestää kevään vaaleissa. Keijo ei tee puoluepoliittisia suosituksia, mutta älkää äänestäkö satiirihahmoja ja pellepuolueita. Ensi vaalikaudella he kyllä kriminalisoivat ”vihapuheen”, ”maalittamisen” ja minkä tahansa uudisyhdyssanan, jonka joku satiirikko on twitteriin vuotta aikaisemmin läpällä heittänyt.
- Ota talteen Keijon Twitter-materiaaleja, jaa niitä eteenpäin ja pyri herättämään myös vakavampaa keskustelua. Facebook-ryhmä tai Wikipedia-artikkeli eivät myöskään olisi mahdottomia, jos kova tekijä löytyy.
- Jaa tätä kirjoitusta ja mieti vakavissasi, voisitko olla Keijon puolella vapaamman, arvokkaamman, uskottavamman ja myös aidosti hauskemman tulevaisuuden hyväksi.
- Toimi suunnitelmallisesti, äläkä hötkyile. Sama mentaliteetti auttoi menneitä sukupolvia myös punaisen valpon Suomessa.
- Älä öykkäröi tai lietso vihaa, vaan vaali Keijon perintöä. Pysy viileänä ja muista puhua kivasti.
Keijon jännittävää huumoriseikkailua, pitkittynyttä kannoilla olevan(?) vihaisen ja mielivaltaisen virkavallan edustajan/edustajien nöyryyttämistä on verrattu internetissä myös First Blood -elokuvan John Rambon pakomatkaan ilkeän ja mielivaltaisen poliisin Will Teaslen otteesta. Tosielämässä harvat sananvapauden kaventumiseen ja poliisin politisoitumiseen vakavasti suhtautuneet, päättävissä asemissa olevat henkilöt kuten Atte Kaleva, Jussi Halla-aho ja Ville Tavio ovat kuin vuorollaan ottaneet kertomuksesta Rambon entisen aseveljen ja komentajan, eversti Sam Trautmanin roolin. Kun tarinassa mielivaltaisen poliisin johtama virkavalta jatkuvasti kompuroi omaan kyvyttömyyteensä ajaessaan takaa yhtä ainutta miestä, suututtamaansa veteraania John Ramboa, Trautman yrittää puhua jahtaajille järkeä. Jos virkavalta aikoisi lisätä kierroksia tarkistamatta ensin kunnolla omaa lähestymistapaansa, edessä tulisi olemaan ennen kaikkea heille itselleen pitkä ja tuskainen taival.
