Blogit

Kokoomus: EU-liittovaltion takuutaho

Kuva EPP / Wikimedia Commons / CC BY 2.0

Täytyy aloittaa onnitteluilla. Kokoomus (eli rahamiesten poliittinen jatke) on toden totta onnistunut markkinoinnissaan. Se on työväen puolue, se kuuntelee ja lisäksi se järjestää talkoita. Viimeisimmäksi se ilmoitti luottavansa Suomeen. ”Luottaminen Suomeen” on taitavaa sanahelinää kansallistunteella ilman, että oikeasti sanotaan yhtään mitään.

Tuntuu siis kivalta ja kädenlämpöiseltä, eli taattua kokoomusroskaa.

Suomalaisiin luottaminen lienee osa vaaleja edeltävää takinkääntöä, jolla pyritään patoamaan kansallismielisten äänten valumista perussuomalaisille. Muistattehan, että ei ole kauan siitä, kuin Petteri Orpo ilmoitti, että ”Esimerkiksi pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia

Vaikka eurovaaleihin on vielä aikaa, lienee syytä katsoa tarkemmin, mitä kokoomus todella EU:lta haluaa.

-Kokoomus haluaa yhteisiä EU-sotaharjoituksia, mutta EPP (eli Eurooppapuolue, johon kokoomus kuuluu) sanoi asian selkeämmin: kysymys on EU-armeijasta.

-Kokoomus myös haluaa lisää rahaa EU:lle, Sanni Grahn-Laasonen varoittelikin jo jarruttamisesta.

-Kokoomus myös tietää, että jokainen lisäeuro EU:lle tulee kymmenkertaisena takaisin (ESS 17.2.2018).

-Kokoomus haluaa myös lisää EU-yhdentymistä, sen Petteri Orpo sanoo jopa suoraan. Tosin hän jättää kertomatta, mitä lisäintegraatio tarkoittaa.

Näillä parilla esimerkillä on osoitettavissa se, mitä kokoomus oikeasti haluaa. Se haluaa militarisoidun, keskusjohtoisen ja lujalla kädellä hallitun eurostoliiton, jossa kansallisvaltiot vähitellen katoavat tai muuttuvat merkityksettömiksi.

Onkin mielenkiintoista seurata, minkälaista puppugeneraattoria käytetään äänestäjien hämäämiseen seuraavissa eurovaaleissa. Puoluekoneiston nostama, Junckerin tiimissä hääräävä euroehdokas Aura Salla kertoo, kuinka hän haluaa ”järkevämpää EU:ta”.

Fiksumpi ihminen kysyisi, miten järkevyys vasta nyt alkaa kiinnostaa, kun kokoomuksen politiikka on ollut EU-kiimaista vuosikymmeniä. Tähän on olemassa helppo vastaus. Ei se oikeasti kiinnostakaan. Samainen Aura Salla oli kovin innostunut EU-liittovaltiosta viime eurovaalien alla.

Kun vaalit on pidetty 26.5.2019, sama kehitys kohti EU-liittovaltiota tulee jatkumaan ja yhä uudet yhteisvastuun muodot lisääntyvät. Jo nyt kuiskitaan yhteisestä eläke- ja työttömyysvakuutusjärjestelmästä. Ensiaskelkin on otettu, sillä EU saa jälleen pian uuden [turhan] viraston, EU:n työviranomaisen, jonne voidaan tulevaisuudessa keskittää lisää valtaa. Ei varmaan tule yllätyksenä, että sen lobbaukseen saa Suomessa myös ilmaista palstatilaa.

Perussuomalaisten nousu ja kansallismielisten voimien liikehdintä on ainoastaan pakottanut kokoomusta reivaamaan retoriikkaansa. Kurssi ei ole muuttunut yhtään.

(Kirjoitus julkaistu myös vaalisivullani ollikotro.fi )

 

Olli Kotro on ehdolla Euroopan parlamenttiin keväällä 2019 perussuomalaisten listalta. Hän on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja on työskennellyt pitkään perussuomalaisten palveluksessa Euroopan parlamentissa ja sitä ennen ulkoasiainministeriössä. Voit seurata Olli Kotroa Twitterissä ja Facebookissa.

Tietoa julkaisijasta

Olli Kotro

Olli Kotro oli ehdolla Euroopan parlamenttiin keväällä 2019 perussuomalaisten listalta. Hän on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja on työskennellyt pitkään perussuomalaisten palveluksessa Euroopan parlamentissa ja sitä ennen ulkoasiainministeriössä. Nykyisin Kotro toimii Laura Huhtasaaren avustajana Euroopan parlamentissa.

Voit seurata Olli Kotroa twitterissä ja Facebookissa.