Blogit

Konsensuseliitin tilipäivä

Vaikka ollaan vasta kuun seitsemännessä päivässä, on tänään konsensuspuolueiden tilipäivä. Tänään nimittäin koolla on Brysselissä ”euroryhmä”, tosin laajennetussa muodossa, eli paikalla ovat kaikkien EU-maiden valtiovarainministerit, eivät vain euromaiden.

Vaikka koronasta puhutaan paljon, on perusongelma yksinkertainen: eteläiset jäsenmaat eivät saa lainaa yksin riittävän halvalla. Avuksi on ehdotettu koronabondeja, eli yhteisiä EU-tasoisia joukkovelkakirjalainoja. Viimeisimmässä kirjoituksessani ”EU-eliitin kiirastuli” 27.3.2020 sanoin lopussa, että nyt kannattaa seurata, miten erilaiset eurofederalistiset tahot ryhtyvät lobbaamaan tulevia eurotukipaketteja, jollaiseksi lasken sen, että olisimme mukana yhteisvastuullisissa velkakirjoissa.

Kannattihan se. Kokoomuksen elinkeinopoliittinen jatke EK pisti 2.4. bloggarinsa asialle. EK oli jo aiemmin huolissaan lempilapsestaan, eurosta. Suomen Pankin eurofederalistinen pääjohtaja peräänkuulutti ”solidaarisuutta” (4.4.) Vaatimus ei ole uusi, Rehn puhui samasta ”solidaarisuudesta” jo 2012 Turun yliopistolla. Tämä todistaa, että itse asiassa nykyinen spekulaatiotalouden kriisi, jonka mätäpaiseen korona puhkaisi, on konsensuspuolueille kuin taivaan lahja. Se antaa mahdollisuuden edistää EU-liittovaltiokehitystä, jonka tavoitteena on kansallisvaltioiden lopettaminen.

Helsingin Sanomien nimetön pääkirjoittaja julisti hysteerisessä pääkirjoituksessa 3.4., kuinka ”euroalue onkin sidottu yhteisellä valuutalla yhteiseen tulevaisuuteen”. Samaa linjaa oli tarjolla sopivasti aprillipäivänä 1.4, kun HS valitteli populismia, tosin samalla paljastaen, että populismi on lehdelle sama kuin ”oma kansa ensin”. Ihmekös populismia vastustetaan, sillä eihän EU-eliitti halua omaa kansaa ensin laittaa.

Huolestuneisuus euroglobalistieliitin parissa on todella suurta, sillä he sisimmässään tietävät, että euro on valuutta-alueena epäonnistunut ja loputtomiin ei voida vain painaa rahaa, jolla EKP voi ostaa osakkeita ja velkakirjoja. Holtiton rahanpainaminen johtaa hyperinflaatioon, josta professori Tuomas Malinen jo ansiokkaasti huomautti aivan äsken. SAK:n ekonomisti Anni Marttinen ei osaa esittää yhtään järkiperustetta sille, miksi Suomen pitäisi olla mukana velkojen yhteisvastuussa, mutta kertoo 7.4 julkaistussa fanaattisessa blogissaan kaikista olennaisimman yhdessä lauseessaan

Se, että Suomi ujostelee yhteisvelan edessä peläten budjettisuvereniteettinsa menettämistä, on viesti epäsolidaarisuudesta ja ei-eurooppalaisuudesta maailmalle

Sieltä se siis tuli. Budjettisuvereniteetti pitäisi antaa pois, koska meidän tulee olla solidaarisia ja olisimme muuten ei-eurooppalaisia. Minulle tuli uutena asiana, että eurooppalaisuus määritellään sillä, otatko muiden maiden töppäykset ja velat niskaasi. Mitä Suomesta kertoo se, että AY-liike vaatii täysin ideologisin perustein lisää EU-yhteisvastuuta? Kuinka moni suomalainen haluaa lisää kansainvälistä velkavastuuta? Anni Marttinen vaati sekavassa blogissaan jo 31.3 korona-joukkovelkakirjalainoja. Kuka lie käskyttänyt SAK:ta tähän tiedotusoperaatioon…?

Yhden asian tämä ainakin SAK:sta kertoo. SAK ei ole veronmaksajan tai duunarin asialla. SAK on pankkiirien, raharuhtinaiden, suurpääoman ja EU-liittovaltiokehityksen kannalla.

Myös EU-eliitin lempibloggari ja ”asiantuntija” Rysky Riiheläinen on valjastettu julistamaan samaa sanomaa, tosin nyt pelotellaan Venäjä-kortilla.

”Nykyistä merkittävästi heikompi tai hajonnut EU olisi Suomelle turvallisuuspoliittisesti melkeinpä katastrofaalinen asia. Ilman tukevaa poliittista ankkuria länteen saatamme ajautua nopeastikin aggressiivisesti vaikutusvaltaansa levittävän Venäjän valtapiiriin”

Eikö ole outoa, että EU-yhteisvastuun väitetään vahvistavan Suomea, tosin kukaan ei kerro, miten asemamme muuttuu turvallisemmaksi, jos saamme lisää velkoja niskaamme. Miten Venäjän valta kasvaa, jos Suomella on vähemmän vastuita? Eikö ole vielä erikoisempaa, että AY-liike, jonka tulisi edustaa työväkeä, haluaa ratkaisuja, jotka laittavat työväen entistä ahtaammalle, sillä eivätkö lisääntyvät, suuret valtiotalouden riskit ole riskejä nimenomaan tavallisille työntekijöille? Mitä turvallisuutta euro tuo tai on tuonut Suomelle?

Näihin kysymyksiin emme saa perusteltuja vastauksia  Helsingin Sanomilta, Olli Rehniltä, Janne Rysky Riiheläiseltä, Anni Marttiselta, EK:lta tai muiltakaan. Syykin on selvä. Ei tässä kriisiä olla ratkaisemassa. Tämän kriisin varjolla tehtävät toimet ovat tärkeä askel kohti EU-liittovaltiota ja lopullista suvereenien kansallisvaltioiden tuhoa. Sen tavoitteen takana seisovat koko Suomen euroglobalistieliitti, ohjattu toimittajakunta ja työmarkkinajärjestöt.

 

Kirjoittaja on Laura Huhtasaaren (PS) avustaja Euroopan parlamentissa ja artikkelin mielipiteet ovat kirjoittajan omia.

Tietoa julkaisijasta

Olli Kotro

Olli Kotro oli ehdolla Euroopan parlamenttiin keväällä 2019 perussuomalaisten listalta. Hän on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja on työskennellyt pitkään perussuomalaisten palveluksessa Euroopan parlamentissa ja sitä ennen ulkoasiainministeriössä. Nykyisin Kotro toimii Laura Huhtasaaren avustajana Euroopan parlamentissa.

Voit seurata Olli Kotroa twitterissä ja Facebookissa.