Blogit

Kuinka maailma oikeasti toimii II

Edelliseen blogiini liitetyn videon on nyt nähnyt lähes 1500 katsojaa. Sen välittämä sanoma on saanut ristiriitaisen vastaanoton ja aiheuttanut hämmennystä, kuten oletinkin. Vaikka siinä kiinnitettiin huomiota poliittisen järjestelmämme epäkohtiin ja viitattiin pinnan alla piileviin taustavoimiin, jäi varsinainen sisältö ruotimatta. Se onkin melko vaikeaa, koska Griffinin tavoin pitäisi ymmärtää, että merkittävää ei ole se, mitä meille kerrotaan, vaan se, mitä ei kerrota.

Kuinka sitten voimme olla kehittyneestä tiedonvälityksestä huolimatta (tai sen ansiosta) niin autuaan tietämättömiä? Nähdäkseni kahdesta keskeisestä syystä; ensinnäkin historian opetuksemme on hyvin pintapuolista ja perustuu lähinnä sotia voittaneiden osapuolten yksipuoliseen näkemykseen. Toinen merkittävä tekijä on vielä heikkotasoisempi talousasioiden ymmärrys.

Nyt vain on niin, että näiden kahden seikan ymmärtäminen ja yhteensovittaminen ovat täysin välttämättömiä sekä menneisyyden ymmärtämisen että tulevaisuutemme suunnittelun kannalta. Meneillään olevat ”harharetket” näyttävät johtavan maailman väkivaltaiseen välien selvittelyyn mitä typerimmistä syistä ja häikäilemättömästä taloudellisen ja poliittisen vallan tavoittelusta.

 

En siis edes aio yrittää oikoa historian kirjoitusta, vaan yritän mahdollisimman kansantajuisesti opastaa jäljille, miltä suunnilta lähihistorian ja talouden realiteetteja kannattaa ryhtyä lähestymään. Tärkein perussääntö on luonnollisesti ”follow the money”, ketkä hyötyvät taloudellisesti. Olennaisen kohtuulliseen hahmottamiseen riittää paluu II maailmansodan jälkeisiin tapahtumiin, vaikka kaikki sekin on seurausta sitä edeltäneistä tapahtumista. Käytännössä kaikki on tapahtunut varakkaimpien finanssi- ja teollisuuspiirien ohjauksessa ja poliitikkojen tehtävä on ollut niiden agendan toteuttaminen, sekä siitä seuranneiden oheisvahinkojen minimointi, yleensä jälkijättöisesti aina tyytymättömyyden lisääntyessä. Nyt välineiden ja viitseliäisyyden puute näyttää estävän senkin.

 

Viimeisen maailmansodan jälkeen on pääsääntöisesti ”tanssittu Yhdysvaltain pillin mukaan”, Neuvostoliiton hajottua käytännössä yksinomaan. Maan tasalle pommitetun Euroopan jälleenrakentamiselle olennaisimmasta tapahtumasta Wikipedia kertoo näin: ” OEEC eli Euroopan taloudellinen yhteistyöjärjestö (engl. Organisation for European Economic Co-operation) oli lyhytaikainen OECD:n edeltäjä, joka perustettiin osana Yhdysvaltojen Marshall-suunnitelmaa Marshall-avun jakamiseksi toisesta maailmansodasta kärsineen Länsi-Euroopan maille ja maiden sitouttamiseksi Yhdysvaltojen vaikutuspiiriin. OEEC muodosti perustan Euroopan hiili- ja teräsyhteisölle, josta on myöhemmin tullut Euroopan unioni. OEEC:n pääkonttori oli perustamisesta alkaen Pariisissa sijaitseva Rothschild-suvun omistama Château de la Muette -kartano. Järjestö muuttui OECD:ksi vuonna 1948.

Yhdysvallat siis käytännössä rahoitti Euroopan jälleenrakennusta Britannian kanssa Lontoon ja Wall Streetin pankkien kautta. Ei kestänyt kuitenkaan kuin reilut pari vuosikymmentä, kun sosiaaliseen yhdenvertaisuuteen panostanut Eurooppa ja kurinalaisella työmoraalilla tuoteplagioinnista teollisuutensa kehittänyt Japani olivat ohittaneet molemmat keskeiset rahoittajansa kilpailukyvyssä. Sekä Yhdysvallat että Britannia olivat laiminlyöneet oman teollisuutensa kehittämistä, joten molempien kauppataseet olivat jo 1960-luvun lopulla kääntyneet alijäämäisiksi, eikä valtava energian kulutus helpottanut asiaa. Lisäksi Yhdysvaltain taloutta rasitti kalliiksi käynyt Vietnamin sota ja jatkuvasti noussut öljyn hinta. Keskeistä on myös ymmärtää, että rahan lainaajia rasittavat aika ajoin vakavat luottotappiot, eli velallisten maksukyvyttömyys (esim. Kreikka) tai -haluttomuus (Islanti).

 

Jälleenrakennus olikin sujunut vaikutusvaltaisen OECD-talousliiton Arabimaista halvalla hankkimalla öljyllä, joten ne puolestaan perustivat oman öljykartellin, OPECin, millä onnistuivatkin nostamaan merkittävästi niin omia tulojaan kuin länsimaiden kustannuksia. Niinpä vuoteen 1971 mennessä, sodan jälkeen Bretton Woods-sopimuksella maailman valuuttojen kullan arvoon perustunut sidos dollarin johdolla, jouduttiin presidentti Nixonin päätöksellä kumoamaan. Yhdysvallat oli käytännössä jo tuolloin konkurssikypsä, mutta sai silti neuvotelluksi maailmankaupan perustuvan edelleen dollariin, johon muut valuutat vertautuivat kelluvin suhtein. Tämä on suhteellisen hyvin tunnettu osa historiaa.

Tuosta vuodesta lähtien siis maailman kaikki valuutat on luotu aivan tyhjästä, eikä niiden takana ole minkäänlaista reaalivakuutta. Silloin lienee aivan selvää, ettei kukaan ole varsinaisesti halukas vaihtamaan vaikkapa arvokasta öljyä arvottomiin paperin palasiin tai niitä kaupittelevan, konkurssikypsän valtion velkakirjoihin? Onkin melko epäselvää, johtiko tämä osaltaan vuoden 1973 Jom kippur-sotaan Israelin ja Egyptin/Syyrian välillä, mutta joka tapauksessa OPEC-öljyntuottajat asettivat länsimaat öljysaartoon vastalauseena Yhdysvaltain sodassa antamasta tuesta Israelille. Sen seurauksena öljyn hinta nelinkertaistui ja saatiin nk. öljykriisi.

Sen sovittelemiseen tarvittiin Yhdysvalloiltakin jo uskottavampaa talouspolitiikkaa ja suuria myönnytyksiä vapaakaupan suuntaan, missä varsin merkittävää roolia näytteli vuonna 1974 kongressissa läpi runnottu ravintosuositus, joka on edelleen käytössä jokseenkin identtisenä meilläkin. Käytännössä sillä yhdistettiin maan maataloustuotannon ja lääketeollisuuden intressit massiiviseksi teollisuushaaraksi elintarvikevirasto FDAn siipien suojiin. Samalla valvovasta viranomaisesta tuli käytännössä näiden edunvalvoja. Vähät turvallisuudesta.

OECD-yhteistyön tuottaman vapaakaupan lisääntymisen avulla se saavuttikin maailmanlaajuista menestystä, joskin erittäin kyseenalaisin metodein. Olihan tieteellisen tutkimuksen ansiosta tiedetty jo pari sataa vuotta kyseisen ravinnon aiheuttavan mm. liikalihavuutta ja diabetesta, joiden lisäksi myös uudet elintasosairaudet olivat tervetulleita edistämään lääketeollisuuden bisnestä uusin innovaatioin. Niinpä Suomessakaan ei ole enää mahdollista käyttää siemeniä tai torjunta-aineita, joissa ei ole kyseisen instanssin suojelemien yritysten myöntämiä kalliita lisenssejä tai lupia. Luonnollisesti olemme saaneet myös samat sairaudet ja hoitomenetelmät.

 

Joka tapauksessa Yhdysvaltain talous saatiin kasvu-uralle ja dollarivelkakirjat olivat taas kelvollista valuuttaa, varsinkin kun poliittisena vastavoimana toiminut itäblokki Neuvostoliiton johdolla ajautui kylmän sodan ja surkean talousjärjestelmänsä ansiosta historian lehdille. Näiden tapahtumien varjossa Yhdysvallat oli taas ajautunut talouskriisiin 1980-luvun lopulla, johon pelastus löytyi informaatioteknologian kehityksestä. Suomessa asia jäi oman talouslaman ja Euroopan integraatiokehityksen varjoon.
Ylivertaisen vahvan finanssisektorin hallitsemissa ja individualismia korostavissa yhteiskunnissa kuitenkin talouskehitys on aina ”kultaryntäyksien” tyyppistä, eli hurja talouden = velan kasvu päättyy aina uuteen taantumaan suhteellisen nopeasti. Näin kävi myös IT-huumalle, joka karahti kiville 2000-luvun taitteessa. Tuotannon painopiste oli jo siirtynyt Aasiaan, joten oli taas kehitettävä jokin uusi tarina talouden pelastamiseksi.

Bill Clintonin kaudella syntynyttä talouskatastrofia ei suinkaan pelastanut presidentiksi aivan imbesilli George Bush nuorempi, vaan käytännössä Al Gore, joka palkittiin sittemmin Nobelin rauhanpalkinnolla näyttelijäroolistaan ilmastonmuutoksen lanseeraamisessa. Sen avullahan pystyttiin luomaan päästömaksujärjestelmät, joiden tuottama ”lisäarvo” lihotti laskennallisesti kansantalouksien tuloja ja reaalisesti varakkaimpien omaisuutta, eikä edes taivas olisi enää rajana.

 

George Bush ”tyhmempään” on pakko puuttua sen vuoksi, että herran käsialaa olivat niin Irakin sota kuin vuoden 2008 kiinteistökuplan aiheuttaminen yhteistyössä Alan Greenspanin johtaman keskuspankki FEDin lepsun korkopolitiikan avulla. On edelleen kiistanalaista, ketkä ovat Bushin aloittaman ”terrorismin vastaisen sodan” tekosyynä käytetyn WTC-iskun takana, mutta jo Clintonin kaudella oli valmisteltu operaatiot viiden Lähi-idän maan hallintojen vaihtamiseen, eikä syy voi olla mikään muu kuin niiden hallinnassa olleet öljyvarat ja kasvanut haluttomuus hyväksyä dollaria maksuvälineeksi.

Todellinen syy Irakin valtaamiseen oli Saddam Husseinin omavaltainen päätös ryhtyä käyttämään öljykaupassa dollarin sijasta euroa, eikä hänellä onnettomuudekseen ollut tukenaan niitä väitettyjä joukkotuhoaseita. Niinpä Saddam päätyi hirteen killumaan ja vastaavia haaveita elätellyt Libyan Gaddafi sai tehdä hänelle seuraa. Syyrian Assadin kohtalo on edelleen auki, kuten tiedämme, ja Iranin osalta hommat eivät ole edenneet oikein mitenkään.

Vuonna 2008 alkaneen laman jälkisyövereissä eletään edelleen ja pystyssä pysytään ainoastaan siksi, että keskuspankit ovat ostaneet tolkuttomia määriä niin valtioiden kuin yritysten ja pankkien käsissä olleita mätiä velkakirjoja. Käytännössä se on myös edellyttänyt kaikkien kirjanpidon ja tilastojen väärentämistä, sekä markkinoiden laajamittaista manipulointia niiden romahduksen estämiseksi ja totuuden salaamiseksi.

Kullan arvonnousun estämiseksi, jota edelleen pidetään jonkinlaisena ”vakuutuksena” pahan päivän varalle, ollaan onnistuttu hyvin myymällä paperifutuureja, jota vastaavaa kultaa ei ole olemassakaan. Siksi erilaiset kryptovaluutat ovat nousseet arvoon arvaamattomaan, eikä niiden varalle ole ollut vastaavia suunnitelmia, kuin vasta aivan viime aikoina. Mm. Kiina on tehnyt parhaansa estääkseen niiden yleisen kaupan oman roskavaluuttansa tukemiseksi ja viime päivinä siinä ainakin tilapäisesti onnistunut.

Luonnollisesti Kiina ja Venäjä tietävät hyvin Yhdysvaltain surkean taloudellisen aseman ja niillä ydinasevaltoina on ainoina rahkeita pistää hanttiin. Niinpä Yhdysvaltain, Israelin ja Saudi-Arabian puristukseen joutuneet muut Lähi-idän maat ovat hankkiutuneet niiden suojiin, ja näyttää jo varsin selvältä, että tämän koalition keskinäinen öljykauppa käydään jatkossa kultaan sidotun yuanin (renminbi) välityksellä. Siinä on apuna myös BRICS-maiden oma pankki- ja maksusiirtojärjestelmä, joka on luotu kilpailemaan länsimaisen SWIFT-järjestelmän kanssa. Nämä Yhdysvaltain pitkän hegemonian varmistaneet napanuorat on nyt siis pitkälti katkaistu.

Niinpä dollarista uhkaa taas tulla vessapaperin arvoista, mistä ”puolivahingossa” valtaan päätyneellä Donald Trumpilla tuskin oli aavistustakaan hommat aloittaessaan. Todellisuus lienee lyönyt vasten kasvoja, koska hän on joutunut pyörtämään käytännössä kaikki vaalilupauksensa ja asettuu yhä selkeämmin tukemaan nk. Deep Staten, eli Yhdysvaltoja kulisseista johtaneen intressipiirin tavoitteita ja suunnitelmia.

 

Tämä kaikki jättää ilmaan pelkästään avoimia kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia, mutta varsinkaan Suomella ei ole niitä varaa jättää hankkimatta ja keskustelematta. Euroopassa Saksa on jälleen kerran hankkinut vahvalla teollisuudellaan ylivertaisen aseman. Myös sen tukena on ollut vahva finanssisektori, mitä me kaikki muut olemme tukeneet niiden annettua löperöin ehdoin lainaa esim. Kreikalle.

Britannian irtoaminen EUsta oli nähdäkseni enemmänkin työtapaturma. Sekin on elänyt vuosisatoja kuppaamalla muita vahvan finanssisektorinsa ja aiemmin myös sotilaallisen voimansa ansiosta. Nyt se on vaarassa menettää viimeisetkin, jos pankit päättävät loikata Frankfurtiin tai osin mahdollisesti Sveitsiin. Pahoin ontuneen teollisuutensa se on pääosin menettänyt ja toimivat osat ovat muiden omistuksessa. Missä ovat sen liittolaiset, jos Yhdysvalloista ei ole enää mihinkään, eikä Euroopan Unioni omista heikkouksistaan huolimatta jätä eroa kostamatta?

Koko Euroopalle puolestaan on raskaasti kostautumassa mukanaolo Lähi-idän tuhoamisessa Yhdysvaltain kumppanina. Sillä on itse aiheutettu (ja muiden auttamana saatu) siirtolaisaalto, jonka mukana saapuva koston kierre on jo hyvin vaikea estää. Kuten kaikesta voi päätellä, ei sinne juuri demokratiaa viety, eikä rakkauspommituksista ollut kyse, joten saamme niskoillemme aivan ansaitut vihat. Eikä kyse aivan varmasti ollut myöskään uskonnoista, vaan ne ovat käyttökelpoinen tekosyy oikeuttaa taloudellisiin intresseihin perustuvat sotatoimet ja saada niihin intohimoisesti suhtautuvat sotimaan keskenään.

 

Tämän pidempään historialliseen katsaukseen tuskin kannattaa ryhtyä, koska tarkoitus on ainoastaan herättää mielenkiintoa selvittää hyvin monisyiset ja motiiveiltaan osin epäselvät tapahtumat. Niiden seuraukset joudumme kuitenkin kärsimään ja tosiasioiden kanssa elämään, joten toivottavasti näihin asioihin saadaan lisävalaistusta ja nykyistä laadukkaampaa keskustelua. Valitettavasti sitä eivät valtamediat tarjoa, koska ne valjastettiin jo vuosia sitten vallan naruista nykivien tahojen tarinoita tukemaan.

 

Jakoa

Kommentit

Tietoa julkaisijasta

Timo Isosaari

Kirjoittaja on poliittisesti sitoutumaton Kansalaispuolueen asiantuntijajäsen. Esittämäni mielipiteet ovat omaan työ- ja elämänkokemukseen perustuvia, eivätkä edusta puolueen kantaa.